vegaaninen piirakkapohja luumu-kirsikkagalette

Kirsikka-luumugalette eli kuninkaan piiras

Katsellessani elokuvia kuolaan aina amerikkalaisten ja englantilaisten piirakoita. Niissä on usein kansi, jonka viilloista mehevä täyte pursuilee ulos, ja piirakassa juuri täyte on minulle the juttu. Pidän yksinkertaisista, melko neutraalin makuisista voipohjista ja mehevästä, mausteisesta täytteestä. Sen sijaan suomalaiset piirakat, joiden pohja on sokerinen kakku ja täytteenä marjoja sellaisenaan, eivät kolahda samalla tavalla.

Viime syksynä leivoin amerikkalaistyylisen kannellisen luumupiirakan ja naureskelin jenkkileffojen kliseille (tiedättehän, sydänsuruihin vedetään aina jäätelöä jättitonkasta sohvalla, naiset tilaavat ravintolassa vain salaattia ja sörkkivät sitä lautasellaan), mutta nyt suuntasin katseeni Ranskaan. Löysin kuninkaan piiraaksikin kutsutun galetten, joka on minun mittapuullani täydellinen leivonnainen. Se on helppo valmistaa, pohja on neutraali ja täyte maukas ja hilloisa. Piiraasta tuli niin hyvä, että lapsonen yritti huijata minua antamaan vielä yhden palan valittelemalla, että ”äiti minä en muista enää miltä se piirakka maistuu, anna minun maistaa sitä vielä uudelleen”.

VINK: Galetten nerokkuus piilee siinä, että jättämällä sokerin pois sama pohja sopii suolaisiin täytteisiin. Lisäksi galette saa olla ihan tarkoituksella ronskin näköinen. Ohuet reunat rypytetään täytteen päälle, ja täyte saa olla runsas; kuin hedelmälajitelma tarjottimella. Suolaisen galetten voi täyttää kesällä vaikka kokonaisilla pikkuporkkanoilla, syksyllä sipulin tai punajuuren puolikkailla. Luovuus pääsee valloilleen, kun pohja on idioottivarma.

VINK VINK: Galette on myös helpoimpia kananmunattomia, vegaaniseksi muotoutuvia leivonnaisia. Pohjaan ei siis tule munaa, ja voin voi korvata leivontakäyttöön sopivalla vegaanisella margariinilla. Lista vegemargariineista löytyy täältä. Voitelun voi tehdä munan sijaan sokerivedellä.

VINK VINK VINK: Täytettä on runsaasti, ja siinä on tuoreita, nestepitoisia hedelmiä. Paistoaika on siis pidempi kuin pienemmissä piiraissa. Jos käytä eri täytteitä, tarkkaile piirakan kypsyyttä, sillä sopiva paistoaika vaihtelee täytteiden mukaan.

Luumu-kirsikkagalette

Pohja:

  • 6 desiä vehnäjauhoja
  • 1 ruokalusikallinen sokeria
  • 225 grammaa voita tai leivontamargariinia
  • 1,25 desiä kylmää vettä

Täyte:

  • 4 desiä säilöttyjä hapankirsikoita liemineen
  • 3,5 ruokalusikallista hillosokeria
  • 1,5 teelusikallista kanelia
  • 6 keskikokoista luumua

Viimeistelyyn:

  • Voiteluun sokerivettä, kermaa, maitoa tai kananmunaa
  • Koristeeksi tomusokeria

  1. Tee ensin taikina. Sekoita vehnäjauhot ja sokeri hyvin keskenään. Leikkaa kylmä voi pieniksi paloiksi. Lisää voita jauhojen joukkoon pala kerrallaan nyppien. Ala lisätä taikinaan lopuksi kylmää vettä noin ruokalusikallinen kerrallaan. Taikina on valmis, kun se pysyy juuri ja juuri kasassa, mutta ei ole vetistä.
  2. Painele taikina neliöksi kelmun päälle, painele kelmu kiinni ja anna taikinan jähmettyä jääkaapissa puoli tuntia. Jos taikinaa ei viilennä, sen käsittely on vaikeaa. Levyksi paineltuna taikina jähmettyy nopeammin kuin pallona.
  3. Tee jähmettymisen aikana täyte. Kaada säilykekirsikat, kaneli ja hillosokeri kattilaan. Keitä seosta miedolla lämmöllä välillä sekoitellen, kunnes kirsikkaliemi ei ole enää vetistä, vaan kiisselimäistä. Nosta kattila pois liedeltä ja anna kirsikkatäytteen jäähtyä ja jähmettyä hetki.
  4. Pese luumut, halkaise ne ja poista kivet. Puolita luumut ja leikkaa puolikkaat ohuiksi siivuiksi.
  5. Ota jähmettynyt taikina pois jääkaapista. Levitä leivinpaperiarkille reilusti jauhoa. Pyöritä taikinapala palloksi, pane pallo arkin keskelle ja ala painella ja kaulia siitä tasaista, pyöreää pohjaa. Pohja saa olla ohut, alle sentin paksuinen.
  6. Nosta ohueksi kaulittu pohja leivinpapereineen uunipellille. Levitä kirsikkatäyte pohjan päälle. Jätä reunoille pari senttiä tyhjää tilaa. Levitä luumuviipaleet kirsikkahillon päälle. Käännä reunat piiraan päälle. Painele reunaan koristeviivoja haarukalla ja voitele reunat.
  7. Paista piirakkaa 225 asteessa uunin ala- tai keskitasolla noin 40 minuuttia. Piiras on valmis, kun reunat ovat kullankeltaiset ja täyte on napakka, ei vetinen. Hedelmien kypsyys ja kosteuspitoisuus vaikuttaa paistoaikaan. Kokeile siis pohjan kypsyyttä ja täytteen kiinteyttä haarukalla.
  8. Halutessasi voit koristella jäähtyneen galetten ripottelemalla sen päälle sihdin läpi tomusokeria.

vegaaninen piirakkapohja

vegaaninen piirakkapohja

vegaaninen piirakkapohja

vegaaninen piirakkapohja

kirsikkapiirakan ohje

Pakko hehkuttaa kahta visuaalista asiaa. Ensinnäkin, eikös Villellä olekin ihan leipurin kädet? Tuollaiset vähän tylppäsormiset käsityöläisen kourat, jolla pyöräytetään kätevästi pizzat ja piirakkapohjat. Itsellänihän on soittotaidottomuudestani huolimatta pianonsoittajan sormet, jotka eivät sovellu sotkettaviksi. Pitäydyn siis valokuvaamisessa ja märmättämises- siis hyvää tarkoittavassa ohjeistamisessa.

Toisekseen, olen ihan fiiliksissä siitä, miten oivallisesti, tosin vahingossa, sain vangittua näihin kuviin loppusyksyn tunnelman. Sen hetken, kun ohut ensilumi on satanut rapisevien lehtien päälle, mutta aurinko sulattaa sen vielä pois. Tuli jotenkin lumikkimainen olo, ja jäin pää kallellani tuijottamaan tuota kirsikanpunaisen ja tomusokerin yhdistelmää. Tässä on siis ulkonäköä myöten oivallinen piiras syysjuhliin.

Galetten helppo pohja ja rento ulkomuoto innostivat minua niin paljon, että suunnittelen koko ajan erilaisia suolaisia ja makeita versioita tästä. Miten olisi vaikka makeaksi karamellisoitunut sipulihilloke ja vuohenjuusto? Hunajamarinoidut juurekset ja feta? Makeansuolaiseksi neilikalla, kanelilla, maustepippurilla, inkiväärillä ja taatelilla maustettu jauheliha?

Jos suolainen on enemmän mieleesi:

Jos suolaisemakea makumaailma kolahtaa, testaa vaikkapa makeilla päärynöillä, pähkinöillä ja vuohenjuustolla täytetty piirakka. Tuossa piiraassa on myös toinen luottopohjani, jonka maittavuuden salaisuus on – pussimuusi!

Lisää galetteohjeita

Tämän kokeilun jälkeen olen leiponut useita galetteja. Testaa lohella, parsalla ja kananmunalla täytetty galette tai täysin vegaaninen, karamellisoidulla sipulilla täytetty galette.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.