Lindströminpihvit härkiksestä, hunajajuurekset ja fetakastike

Kaikista lihankorvikkeista härkis on nykyään perheemme ehdoton suosikki. Se on kotimainen, tunnistan kaikki ainesosaluettelon ainekset, ja niitä on suht vähän. Härkistä on myös helppo käyttää ja muunnella erilaisiin ruokiin. Lisäksi se on ruokaisaa. 250 gramman paketillinen härkäpapurouhetta paisuu nesteessä niin paljon, että se vastaa puolen kilon jauhelihapaketillista.

Härkis-punajuuripihvejä saa nyt kaupastakin, mutta minä päätin tehdä niitä itse. Laiskan kokin tai punajuuren sotkua kammoavan ei kannata kuitenkaan lopettaa lukemista kesken. Näiden härkiksestä tehtyjen lindströminpihvien ohje nimittäin on oikeasti todella helppo. Sinun ei tarvitse raastaa punajuurta, vaan voit käyttää kaupan hevi-osastolta löytyvää valmista punajuurisosetta, vaikkapa Pirkan pötkössä myytävää sosetta. Sose on sen verran juoksevaa, ettei kastikkeeseen tarvitse lisätä ruokakermaa tai muuta nestettä.

Halusin päästä mahdollisimman vähäisillä paistokäryillä, joten paistoin pihvit uunissa. Kasvispihvit kannattaa kypsentää uunissa aina, jos olet epävarma taikinan juoksevuudesta: onko se liian kosteaa tai inasen liian paksua?

Varsinkin vähän turhan juoksevaksi jäänyt kasvispihvitaikina palaa pannulla herkästi pohjaan. Nestemäisyys voi myös vaihdella kasvisten ja niiden laadun mukaan. Joskus kesäkurpitsa tirskuu nestettä, toisinaan se on puumaisen kuivaa. Jos taikinasta tulee vahingossa vähän liian vetelää, pihvejä kannattaa paistaa kiertoilmalla, jolloin ne myös kuivuvat sopivasti, ja rakenteesta tulee kiinteä.

Jos haluat, voit lisätä taikinaan myös voimakasta juustoraastetta, kuten parmesaania. Minä laitan kasvispihvitaikinaan usein juustoa. Nyt jätin se pois, koska kastikkeessa oli fetaa, enkä halunnut kokonaisuudesta sekavaa makusinfoniaa. Jos teet erilaiset lisukkeet, suosittelen juustoa, koska sekin sitoo taikinaa, ja voimakkaat juustot sopivat hyvin yhteen timjamin kanssa. Timjamin lisäksi myös oregano ja rosmariini maistuvat punajuuren kanssa.

Punajuuri-härkispihvit

9 keskikokoista pihviä

  • 250 grammaa härkistä
  • 500 grammaa valmista punajuurisosetta
  • 1 keltasipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 kananmunaa
  • 0,5 desiä vehnäjauhoja tai kauraleseitä
  • pari kourallista tuoretta timjamia tai 2 teelusikallista kuivattua
  • mustapippuria
  • suolaa
  • öljyä kuullottamiseen

  1. Kuori sipuli ja valkosipuli ja silppua sipulit hienoksi hakkelukseksi. Kuumenna paistinpannulla loraus öljyä. Kuullota sipulisilppua pari minuuttia, mutta älä anna sipulin tummua. Nosta pannu pois liedeltä.
  2. Sekoita suuressa kulhossa kuullotettu sipulisilppu, härkis, punajuurisose, munat ja jauhot/kauraleseet. Sekoita ja tarkkaile kosteutta, sillä taikinan juoksevuus riippuu myös munien koosta. Lisää hieman jauhoja tai leseitä, jos taikina on vetelää. Sen kuuluu olla pehmeää, mutta niin kiinteää, ettei alustalle nostettu taikinanokare leviä.
  3. Silppua joukkoon timjami ja mausta pihvitaikina suolalla ja pippurilla. Älä liioittele suolan kanssa, sillä härkis on suolattua. Käytä sen sijaan rohkeasti timjamia.
  4. Levitä uunipellille leivinpaperiarkki. Nostele pihvitaikinasta pellille 9 keskikokoista pihviä. Muotoile pallerot pihveiksi suurella lusikalla. Paista pihvejä 200-asteisessa uunissa ala- tai keskitasolla noin 40 minuuttia. Kypsymisaika riippuu pihvien koosta ja uunin tehosta. Voit nopeuttaa kypsymistä kiertoilmalla. Kurkistele välillä uuniin ja kokeile pihvien kypsyyttä haarukalla. Ne ovat valmiita, kun pinta on rusehtava ja kiinteä.

kasvispihvit härkiksestä ohje

lindströminpihvit härkiksestä ohje

Pihvejä voi käyttää vaikka kasvishampurilaisissa. Minä tein tällä kertaa lisukkeiksi hunajalla maustettuja uunijuureksia ja jugurtti-fetakastiketta. Tuo kastike sopii myös burgereiden väliin ja kasvikset hamppariaterian lisukkeeksi.

Halutessasi voit korvata fetan vuohenjuustolla. Suosittelen ostamaan hieman kalliimpaa, yleensä läpinäkyvässä paketissa myytävää vuohenjuustoa, jossa ei ole vahamaista kuorta. Se on paljon raikkaampaa kuin vahakuorinen haisuli.

Hunajalla maustetut uunijuurekset

46 lisukeannosta

  • 57 perunaa (noin 500 grammaa)
  • pala palsternakkaa
  • 23 porkkanaa
  • 1 kelta- tai punasipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 0,5 desiä juoksevaa hunajaa
  • 2 teelusikallista valitsemaasi yrttiä kuivattuna tai muutama tuore oksa esim. timjamia, oreganoa tai rosmariinia
  • suolaa
  • mustapippuria
  • oliiviöljyä

  1. Kuori perunat, jos niissä on paksu kuori. Uusille ja ohutkuorisille perunoille riittää huolellinen pesu ja mustien kohtien poistaminen veitsellä. Kuori sipuli, valkosipuli, palsternakka ja porkkanat. Paloittele kaikki kasvikset.
  2. Levitä uunipellille leivinpaperi. Lorauta paperin päälle öljyä sekä tasaisesti ympäri peltiä suolaa, pippuria, hunajaa ja yrttejä. Pyörittele juurekset mausteöljyssä. Voit vielä rouhaista mausteita lohkojen päälle ennen paistoa.
  3. Paahda juureksia 200 asteessa ala- tai keskitasolla 40 minuuttia tai kunnes juurekset ovat kypsiä ja niissä on kullanruskeaksi paahtunut pinta. Voit paistaa härkispihvit ja juurekset uunissa yhtä aikaa. Juuresten kypsennysaika voi olla hieman lyhyempi kuin pihvien.

Feta-jugurttikastike

46 lisukeannosta

  • 45 desiä paksua luonnonjugurttia, esim. kreikkalaista tai turkkilaista
  • 100 grammaa fetajuustoa
  • 1 teelusikallinen sitruunamehua
  • suolaa
  • sokeria

  1. Halutessasi valuta jugurtti. Kaada se esimerkiksi suodatinpussiin ja aseta pussi pystyyn tuettuna hieman pussia suurempaan kippoon. Anna ylimääräisen nesteen valua kipon pohjalle puolisen tuntia. Jos jugurtti on paksua, voit jättää valutuksen väliin.
  2. Kaada jugurtti tarjoiluastiaan ja murustele joukkoon feta. Mausta sitruunamehulla, pienellä suola- ja sokeriripauksella. Älä liioittele suolan kanssa, sillä feta on suolaista. Teelusikan kärjellinen sokeria riittää pyöristämään makuja.
  3. Anna kastikkeen makustua jääkaapissa sillä välin, kun juurekset ja pihvit paistuvat.

hunajalla ja yrteillä maustetut uunijuurekset
Jos härkis kiinnostaa, kannattaa kokeilla myös tätä härkis-kurpitsabolognesea. Voit korvata keltaisen kurpitsan kesäkurpitsalla tai vaikkapa porkkanalla. Löysin arkistojen aarteista myös toisen mehevän kasvisruokareseptin: ruispaneroidun savutofun uunijuuresten kera. Hitto, tuo tofu oli kyllä hyvää, ja vaikka yritän vältellä soijan mättämistä, noita piffejä täytyy tehdä uudelleen. Hyvä, kun tuli pengottua vanhoja juttuja.

Myös tämä punajuuripyttipannu on ihana kasvislisuke. Jos joukkoon lisää savutofua, saunapalvia tai lihaisaa makkaraa, se menee pääruoasta. Ja sekä feta- että vuohenjuustokastike maistuvat tämänkin punaisen herkun kanssa.

 

2 Kommenttia

  1. Kiitos hyvästä ohjeesta lisäsin kaprista, valkopippuria ja raastoin Västerbotten juustoa. Jääkaapista löytyi viime syksynä säilömiäni punajuuria niin pilkoin soseen sijaan niitä. Kokeilen kyllä soseellakin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.