helppo ja nopea lehtikaalipasta

Parmesaanilla ja sitruunalla maustettu lohi-lehtikaalipasta

Voi hyvä jumala. Enpä olisi uskonut tämän päivän koittavan, mutta niin se vain koitti. Yhtä väjäämättömästi kuin ensimmäiset harmaat hiukset, maksaläiskät, Ultra Bran nostalgisointi ja rahastosäästäminen.

Yhtenä päivänä sitä vain huomaa olevansa ihminen, joka pitää lehtikaalista.

Tämä on vähän noloa, koska olen naureskellut täällä blogissa lehtikaalivouhotukselle niin kuin kunnon örmyilevä vastarannankiiski konsanaan. Minä elän keskikaljalla ja pekonilla, hipit latkikoot pirtelöitään ja leikkikööt, että lehtikaalisipsit voisivat muka korvata perunalastut.

Antaa siis tulla vain. Naurakaa, osoitelkaa sormella ja kivittäkää. Kyllä, minä olen se ihminen, joka postasi pari viikkoa sitten Instaan taiteellisen asetelman sitruunanpuolikkaista ja lehtikaalista ja keksi vielä helvetin nokkelan englanninkielisen saatetekstin ”mad about kale”. Vähä niinku silleen siinä aataminaikaisessa Hulluna sinuun eli Mad About You -tv-sarjassa, jossa oli Helen Hunt. Kaikki käärinliinoissa nukkuvat muistavat varmaan.

lehtikaalipastan ohje

Ennen reseptin jakamista pidän pienen puolustuspuheen. Rakastan kaalia, joten miksi en siis lehtikaalia? Söin viime kesänä yhden elämäni parhaista kaaliruoista Hellassa ja Huoneessa. Tuon jumalaisen, kermaisen kaalilaatikon pinnalla oli rapeita lehtikaalisipsejä, ja mieleeni hiipi tuolloin ensimmäisen kerran ajatus miksikös ei.

Lehtikaali on koostumukseltaan jämäkämpi ja sitkoisampi kuin valkokaali. Haihduttaessaan nestettä se ei pehmenny yhtä paljon. Kuivattuna se on todella rapea, muhennettuna mukavan ruokaisaa puruvastusta. Se antaa siis kasvispitoiseen annokseen ruokaisuutta.

Maku on syvempi kuin valkokaalissa, vaikka lehtikaali ei olekaan yhtä hapokas. Aromi mätsää älyttömän hyvin yhteen vahvojen juustojen, kuten fetan ja parmesaanin kanssa. Tarvittavat hapot puristetaan sitruunasta ja tadaa, täydellinen yhdistelmä on valmis.

Tämän makumaailman pohjalta improvisoin sitruunalla ja parmesaanilla maustetun lohi-lehtikaalipastan. Maut toimivat myös ilman kalaa, joten voit jättää sen pois. Olimme Villen kanssa äimän käkenä. Miten tulikin tehtyä taas vahingossa jääkaapin jämistä näin hyvä ruoka? Helppo ja nopea, mutta vähän erilainen kuin iänikuinen tomaattipasta.

Lehtikaali-lohipasta

46 annosta:

  • 500 gramman lohifile
  • 0,51 pussillinen lehtikaalia (jos raaka-aine on outo, voit aloittaa vähäisemmällä määrällä, kuten parilla lehdellä)
  • 24 valkosipulinkynttä
  • purjon vaalea osa/1 keltasipuli/2 kevätsipulinvartta
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • 400 grammaa pastaa
  • kourallinen parmesaaniraastetta
  • suolaa
  • pippuria
  • öljyä ja iso nokare voita kuullottamiseen
  • vettä pastan keittämiseen

  1. Esivalmistele ainekset. Leikkaa lohi irti nahasta. Tunnustele sormin, onko kalaan jäänyt ruotoja ja poista ne. Kuutioi lohi. Pese kasvikset. Kuori ja murskaa valkosipuli. Silppua purjo. Revi lehtikaali irti lehtiruodista reilun postimerkin kokoisiksi palasiksi.
  2. Kaada paistinpannulle öljyä ja reilu voinokare. Kuullota purjoa ja valkosipulia pari minuuttia keskilämmöllä. Älä anna sipulin tummua. Lisää seuraavaksi joukkoon lehtikaali ja parin minuutin kuluttua lohi. Paista käännellen, kunnes lohi on kypsää, mutta älä paahda sitä kuivan tikkumaiseksi. Parin minuutin kypsennys riittää lohelle.
  3. Mausta seos sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Nosta pannu liedeltä sivuun ja kiehauta suuri kattilallinen suolaista vettä. Kaada pasta kiehuvaan veteen ja keitä noin 12 minuuttia tai kunnes pasta on kypsää, mutta ei vetelän pehmeää. Siivilöi vesi pastasta pois.
  4. Lisää lohi-kasvisseos pastaan. Sekoita hyvin, maistele ja lisää tarvittaessa suolaa, pippuria, sitruunamehua ja voita. Koristele annos runsaalla parmesaanilla ja nauti heti, sillä paistettu lehtikaali on kauneimmillaan heti valmistuksen jälkeen.

lehtikaaliruoka
lehtikaaliohjeita
lehtikaali-lohipasta
lehtikaali-lohipasta

Tuosta paistinpannukuvasta muuten huomaa hyvin, miten ryhdikkäänä lehtikaali pysyy paistettassa. Jos haluat kaaliin sipsimäistä rapsakkuutta, se kannattaa paihtaa uunissa, jolloin kaali kuivuu.

Kokeilimme niitä vihattuja ja rakastettuja lehtikaalisipsejäkin viime viikolla. Ihastuin ikihyviksi, sillä en edes ajattele, että söisin näitä sipseinä. Ne ovat enemmänkin mukavaa ronksetta ja koristetta annoksen päälle. Seuraavaksi ajattelin kokeilla chilillä maustettuja lehtikaalisipsejä ja parmesaanilla paneroitua lehtikaalia.

Vähän samanhenkinen idea on tässä parmesaanilla paneroidussa parsassa. Nuo parsatikut ovat ihanaa kevätnaposteltavaa, ne sopivat alkupalaksi tai buffetiin. Ja jos lehtikaali ei nappaa pätkän vertaa, pysyttele valkokaalissa. Kaalista ja porkkanasta voi tehdä esimerkiksi tulisen thai-salaatin, joka on hyvä lisuke vaikkapa makealle possulle tai broilerille tai aasialaishenkisen hodarin väliin.

Lopuksi vielä vähän lomakuulumisia. En nyt mitenkään halua hieroa suolaa haavoihin, mutta täällä Briteissä on täysi kevät. Olemme saaneet nauttia myös parista kuumasta kesäpäivästä. Dekoltee kärähti ja pikkukengät hiersivät kantapäät verille, jes!

Tänään pääsin rapsuttelemaan lehmiä aivan lähietäisyydeltä ja nautimme teetä ja skonsseja puutarhassa omenapuiden alla. Loppuviikolle reissaamme Oxfordiin, josta olemme buukanneet vanhan hotellin, jossa on pylvässänkyjä, varmasti myös haarniskoja ja kummituksia. Eli joo, täällä on tosi kivaa!

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.