kukkakaalirisotto ohje

Pecorinolla terästetty kukkakaalirisotto

Haa, viikonloppuna muistin taas, miksi ruokablogin aloittaminen on ollut suurimpia neronleimauksiani. Kokosin ennen reseptejä epämääräisiin leike- ja paperikasoihin. Omien sörsseleideni ainesosia en kirjoittanut ylös, koska kyllä mää nyt ens kerralla muistan, miten tää tehdään. Hah! Arvatkaas muistinko? Muistinko juuri niitä ”älä missään nimessä tee näin vaan näin” -vinkkejä, jotka opin kantapään ja katastrofien kautta.

Blogi osoitti kätevyytensä taas viikonloppuna. Päätin tehdä kukkakaalitalkoiden jälkimainingeissa kukkakaalipyreellä pehmennettyä risottoa, sillä ystävämme olivat tulossa meille syömään. Aloin googlailla reseptejä ja kas, mitäs intterwebsin ihmemaasta löytyikään, minun oma kukkakaalirisoton reseptini viime syksyltä!

Hauska sattuma on sekin, että olin näköjään valmistanut risottoa samoille frendeille. He eivät onneksi muistaneet illasta mitään (viinillä EI ollut asian kanssa MITÄÄN tekemistä…), joten en toistanut itseäni, vaikka tein risottoa tänäkin vuonna.

Tuo alkuperäinen ohje noudattaa klassisen risoton peruskaavaa. Ei kermaa, vaan maku tulee sipulista, hyvästä oliiviöljystä, parmesaanista ja kanaliemestä. Nyt halusin kuitenkin syntisemmän version. Ensinnäkin, tein täysin tietoisesti jokaisen itseään kunnoittavan risottokokin kardinaalivirheen: panin risottoon kermaa! Juu juu, anteeksi kauheasti. Ymmärrän, jos joku kulinaristi pahoittaa syvästi mielensä ja lopettaa Savusuolan lukemisen. Puolustaudun, sillä lisäsin kermaa kukkakaalipyreeseen, en keittovaiheessa riisin joukkoon.

Lotrasin myös iloisesti valkoviinillä ja vaihtelun vuoksi käytin pecorinoa parmesaanin sijaan. Vielä pieni tilkka sitruunamehua tuomaan annokseen ytyä. Nam! Annoksen asettelu tosin onnistui viime vuonna nätimmin. Olisi pitänyt paistaa koristekaalit isompina paloina. No, maku ratkaisee.

Pecorinolla terästetty kukkakaalirisotto

4−6 pääruoka-annosta tai useampia lisukeannoksia

  • 1 pieni tai keskikokoinen kukkakaali
  • 2 ruokalusikallista voita
  • 1 desi kermaa
  • 500 grammaa risottoriisiä
  • 1 keltasipuli tai 2 salottisipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 litra hyvää kana- tai kasvislientä
  • 1 desi valkoviiniä
  • 2 ruokalusikallista sitruunamehua
  • kourallinen raastettua pecorinojuustoa
  • öljyä kuullottamiseen
  • vettä kaalin keittämiseen
  • suolaa

  1. Tee ensin kukkakaalipyre. Poista kukkakaalista lehdet ja kanta ja leikkaa kaali neljään osaan. Täytä suuri kattila suolaisella vedellä ja keitä kukkakaali kypsäksi. Ota yksi kaalinpala talteen annoksen koristelua varten. Koristepalaa ei tarvitse keittää kypsäksi, vaan al dente riittää.
  2. Kaada vesi pois kattilasta. Soseuta kukkakaali sauvasekoittimella. Lisää joukkoon kerma, pari ruokalusikallista voita, ripaus suolaa ja sekoita hyvin.
  3. Esivalmistele risoton ainekset. Valmista litra kana- tai kasvisliemi fondipaketin ohjeen mukaan. Esimerkiksi yksi liemikuutio/fondinappi/pari ruokalusikallista fondia riittää litraan vettä. Kuori ja silppua valko- ja keltasipuli. Raasta juusto.
  4. Kaada kattilan pohjalle reilu loraus oliiviöljyä. Kuullota sipulisilppua keskilämmöllä pari minuuttia. Älä anna sipuleiden tummua. Lisää joukkoon riisi. Kuullota vielä pari minuuttia ja sekoita koko ajan.
  5. Ala kaataa kanalientä ja viiniä riisin joukkoon vähän kerrallaan ja sekoita koko ajan. Riisi imee todella paljon nestettä. Kun olet kaatanut kaiken nesteen kattilaan, lisää juusto ja sekoita edelleen. Risotto on valmista, kun riisissä on vielä purutuntumaa, mutta risotto on juoksevaa ja lastaa on helppo pyöritellä siinä.
  6. Lisää lopuksi joukkoon kukkakaalipyre ja loraus sitruunamehua. Sekoita, maistele ja lisää makusi mukaan suolaa.
  7. Paahda koristeluun varattu kukkakaalinpala pannulla voin ja öljyn sekoituksessa. Koristele annokset kullanruskeaksi paahdetuilla nupuilla. Voit raastaa annoksen päälle vielä hieman juustoa.

kukkakaalirisoton ohje

kukkakaalirisoton ohje

Minulla oli ennen se mielikuva, että risoton tekeminen on vaikeaa: siitä tulee aina joko liisteriä tai ylikypsää puuroa. Kun opettelin pari perussääntöä, en ole vuosiin epäonnistunut risoton teossa.

VINK: Nyrkkisääntöjä on kaksi. Ensinnäkin, risotto imee ihan hitosti nestettä. Toiseksi, risottoa pitää sekoittaa koko ajan sipulien kuullotuksesta loppuun asti. Varaankin lieden viereen aina vinkkulasin, joka naulaa minut kattilan ääreen pariksikymmeneksi minuutiksi.

Olen koonnut tähän postaukseen vielä tarkemmat vinkit onnistuneeseen risottoon. Kyseisestä jutusta löytyy myös mascarpone-sitruunaohraton ohje. Kannattaa testata, se on nimittäin ihanaa. Ohrasuurimot sopivat hyvin risottoihin riisin sijaan ja käytänkin niitä aika usein.

Jos haluat risottoon hieman happoa ja potkua, mutta sinulla ei ole viiniä, voit korvata sen parilla kikalla. Sitruunamehu on yksi vaihtoehto. Voit myös tehdä laimeahkon seoksen vedestä ja omena- tai valkoviinietikasta ja lorauttaa sitä risottoon vajaan desin kana- tai kasvisliemen lisäksi.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.