Salaatti-innostus sen kuin jatkuu. Tosin nyt en tehnyt tuhtia mättösalaattia, vaan kevyen, keväisen ja hedelmäisen. Inspiraatio tähänkin tuli Maahan Delin persialaiselta illalliselta, jolla tarjottiin päärynäsiivuilla höystettyä salaattia. Makeat hedelmät ja suolainen juusto sopivat hyvin yhteen, tuumin, ja siitä se idea sitten lähti. Hedelmäinen fetasalaatti ja jalapeno-minttukastike on raikkauden, makeuden ja pienen tulisuuden täydellinen liitto.
Kesäinen fetasalaatti on raikas, mutta ruokaisa
Salaattipohja on yksinkertainen ja hedelmäinen. Käytin rapeaa cosmopolitansalaattia, jonka lehdet eivät lötsähdä painavan juuston ja kostean kastikkeen alla. Pari päärynää, fetaa, kourallinen pähkinöitä ja toinen mokoma granaattiomenansiemeniä.
Ostan nykyään Pirkan valmiiksi kuorittuja ja pakastettuja granaattiomenansiemeniä. Ne ovat yli puolet halvempia kuin vastaavat pakastamattomat ja älyttömästi helpompi vaihtoehto kuin omenan kuoriminen itse. Pakastesiemeniä löytyy tavallisista K-kaupoista, joskus pienistäkin.
Myös vuohenjuusto sopii salaattiin. Hedelmäinen fetasalaatti veganisoituu helposti, kun korvaat juuston loistavalla kaurapohjaisella Mö kreikkalaisella tai Mö Chavrella. Olen kokeillut salaatin myös näillä, hienosti toimii. Muista makeuttaa vegaaninen salaatinkastike siirapilla hunajan sijaan.
Jalapeno-minttukastike ei polta suuta
Ja kastikkeesta puheen ollen, nyt tuli sävellettyä omasta päästä sellaista sinfoniaa, että huhheijaa! Pidän tuoreesta jalapenosta, sillä se ei ole äkkitulista, vaan raikasta. Järkeilin, että minttu ja sitruuna ovat hyvä vastinpari chilille, hunaja taas pehmentää sitruunan happoja. Oliiviöljyä notkistajaksi, vähän suolaa, pippuria ja surrur.
Olen tehnyt minttukastiketta jo kolme tai neljä kertaa, ja joka kerta kastike on saanut hurjasti kehuja. Raikkaus, makeus ja tulisuus ovat täydellisessä balanssissa, ja jalapeno-minttukastike sopii myös niille, jotka eivät pidä kovin tulisesta ruoasta.
Olen sivellyt kastiketta myös tofun, lohen ja grillatun maissin päälle. Etenkin maissin kanssa minttupesto on suorastaan jäätävän hyvä kombo.
Kannattaa siis testata ainakin minttukastike, vaikka et fetasalaatista syttyisi, mutta jos grilliruoat ja niiden marinadit kiinnostavat.
VINK: Voit korvata päärynän omenalla, melonilla, ananaksella tai viinirypäleillä.
VINK VINK: Voit käyttää tuoreen jalapenon sijaan myös säilöttyjä. Etikkaan säilötty chili on kuitenkin voimakkaampaa kuin tuore, joten puolikas riittää. Kastikkeen tarkoitus ei ole olla varsinaisesti tulinen.
Hedelmäinen fetasalaatti
4 – 6 annosta
- 1 kerä tai pussi rapeaa salaattia, kuten cosmopolitania
- 2 päärynää
- 150 – 200 grammaa fetaa tai kauravetaa
- 100 grammaa saksanpähkinöitä
- 100 grammaa granaattiomenansiemeniä
- Pese salaatti ja revi lehdet kulhoon.
- Kuori päärynät ja poista siemenkodat ja karat. Leikkaa hedelmät pieniksi kuutioiksi ja sekoita salaattiin.
- Halutessasi paahda pähkinöitä pari minuuttia kuumalla, rasvattomalla pannulla sekoitellen. Jäähdytä pähkinät ja sekoita ne salaattiin.
- Murustele feta salaattiin. Sekoita kevyesti, ettei feta muusaannu liikaa.
- Ripottele granaattiomenansiemenet lopuksi salaatin pinnalle. Älä sekoittele enää, ettei salaatti värjäänny.
Jalapeno-minttukastike
4 – 6 lisukeannosta
- 1 desi oliiviöljyä
- 0,5 desiä sitruunamehua
- 1 tuore jalapeno/puolikas säilötty
- 2/3 ruukkua vahvaa minttua
- 1/3 ruukkua lehtipersiljaa
- 1 valkosipulinkynsi
- 2 – 3 ruokalusikallista hunajaa/vaaleaa siirappia
- ripaus suolaa
- ripaus pippuria
- Kuori ja murskaa valkosipulinkynsi. Leikkaa jalapeno pieniksi renkaiksi.
- Kaada oliiviöljy ja sitruunamehu tehosekoittimeen tai kulhoon. Lisää joukkoon valkosipuli- ja chilisilppu. Revi joukkoon myös minttu ja persilja.
- Soseuta seos teho- tai sauvasekoittimella tasaiseksi kastikkeeksi. Maistele ja mausta kastike hunajalla, suolalla ja pippurilla. Jos kastike ei ole makuusi tarpeeksi juoksevaa, lisää hieman öljyä.
- Älä sekoita kastiketta salaattikulhoon, ettei salaatti vety, vaan kaada salaattia valmiin annoksen päälle ja nauti heti.
- Jos käytät kastiketta suureen määrään esim. grillivartaita, tuplaa annoskoko.
Hedelmäisiä salaatteja ja suolaista fetamoussea
Tajusin, että olen tehnyt lähes samoista aineksista myös talvisemman, puolikypsennetyn salaatin. Paahdetun päärynäsalaatin päärynät kypsennetään öljyssä ja mausteissa. Tämän jälkeen hedelmät sekoitetaan salaatin, juuston, pähkinöiden ja granaattiomenan kanssa.
Kypsennyskikkaa kannattaa kokeilla, jos päärynä on kovaa ja hiukan raakaa. Parhaassa sesongissa kypsä päärynä sen sijaan on niin pehmeää, että kypsennys tekee siitä helposti mössöisen.
Kun mansikoiden ja melonin kausi koittaa, kannattaa testata tofusalaatti chimichurrin kera. Paahdettu tofu nautiskellaan makeiden meloni- tai mansikkalohkojen kera ja päälle lorotellaan yrttisen etikkaista mausteöljyä. Tuo on ihana raikas, piristävä ja sopivan ruokaisa safka varsinkin helteellä.
Ja tiesitkös, että fetastakin voi tehdä kastiketta? Fetavaahto notkistetaan moussemaiseksi tuorejuustolla, öljyllä ja nestetilkalla. Fetavaahto on mahtava lisuke suolaisille vohveleille ja kasvispihveille, vaikka härkiksestä tehdyille lindströminpihveille.