Elämyksiä Hämeenlinnassa: Vanajanlinna ja Piparkakkutalo

Elokuussa rapsahti mittariin komea merkkipäivä. Oli tasan viisitoista vuotta siitä, kun eräs kiva poika tuli tanssimaan kanssani legendaarisen Doriksen pienelle, tahmealle tanssilattialle. Ja tasan kymmenen vuotta siitä, kun sovimme pojan kanssa, että ollaan ihan tosissaan kimpassa silloinkin, kun elämä on yhtä loskasäätä. Kun toiset koronarokotteetkin olivat jo plakkarissa, uskalsimme lähteä Hämeenlinnaan viettämään hääpäiväämme.

Herroilta kommunisteille ja hotelliksi

Jos ei ole tullut selväksi, minä RAKASTAN kartanoita. Teoriani mukaan olen ollut entisessä elämässäni aatelisdaami, joka on kuluttanut aikaansa kamarikonserteissa ja teekutsuilla.

Valitsimme majapaikasemme tietenkin Vanajanlinnan, joka on yksi Hämeenlinnan parhaita hotelleja ellei paras. Sen juuret ulottuvat keskiajalle, jolloin paikalla sijaitsi Äikäälän kantatila. Varsinainen Vanajanlinnan kausi alkoi vuonna 1918, kun tohtori Carl Wilhelm Rosenlew osti Äikäälän ja liitti siihen myöhemmin muita tiloja.

Komeaa päälinnaa alettiin rakentaa vuonna 1919. Sen suunnitteli arkkitehti Sigurd Frosterus, joka on suunnitellut myös Helsingin Stockmannin tavaratalon. Vanajanlinnan arkkitehtuurissa yhdistyy monia tuon ajan virtauksia, kuten barokkia, renessanssia ja englantilaista kartanotyyliä. Valtavaa projektia varten rakennettiin jopa erillinen kapearaiteinen rautatie Harvialan seisakkeelta, jotta rakennustarvikkeet saatiin kuljetettua paikalle.

Päälinnaan rakennettiin yli 80 huonetta ja yhteensä 3 000 neliömetriä. Päärakennuksen toisesta kerroksesta varattiin kokonaiset huoneistot marsalkka Mannerheimille ja Fazerin suvulle, jotka viettivät vapaa-aikaa Vanajanlinnassa ja sen metsästysmailla.

Rosenlew omisti linnan 40-luvun alkuunasti, ja monien vaiheiden jälkeen se päätyi hieman ironisesti kommunistiselle Sirola-opistolle. Hämeenlinnan kaupunkikin on ehtinyt omistaa paikan. Kokoushotelli se on ollut vuodesta 1998 lähtien.

Boutique-majoitusta

Neliöitä ja lääniä siis piisaa, niin myös majoitustilaa. Vanajanlinnan nettisivut ovat harmillisen kankeat, mutta sieltä selviää, että päärakennuksen lisäksi majoitustilaa löytyy pienemmistä ulkorakennuksista. Myös Vanajanlinnan golfkentän yhteydessä pienen kävelymatkan päässä on huoneistoja.

Vuokrasimme huoneen päälinnaan rakennetusta siivestä, johon pitää kulkea pihan poikki. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä matka ei ole pitkä ja siivessä oli mukavan rauhallinen tunnelma. Huoneemme oli kaunis ja patinoitunut boutique-huone.

Toki vanhoihin rakennuksiin tehdyissä hotelleissa on aina omat puutteensa. Ilmastoinnin virkaa toimitti pöytätuuletin, ja wc ja kylpyhuone olivat todella pieniä. Nämä eivät kuitenkaan ole varsinaisia miinuksia, sillä kun majoitun vanhaan rakennukseen, en odota siltä samoja asioita kuin modernilta Scandic-hotellilta, josta taas puuttuu ylellinen fiilis ja historia, josta Vanajanlinnassa maksetaan.

Puutarha, sauna ja uimapaikka

Päärakennus on upea, ja sitä ja pihapiiriä kannattaa kierrellä kaikessa rauhassa. Osa sisustuselementeistä kiikkuu kitschin rajoilla (esimerkiksi päärakennuksessa oleva haarniska), mutta juuri tätä Rosenlew aikoinaan haki suuruudenhulluun rakennusprojektiinsa. Rahaa ja tilaa oli, se haluttiin näyttää.

Vanajanlinnan arkkitehtuurissa on muuten hauskoja optisia kikkoja. Päärakennuksesta vasempaan siipeen kulkee käytävä, joka kapenee siipeä kohti. Näin käytävä näyttää todellista pidemmältä. Kannattaa lueskella Vanajanlinnan sivuilla olevia knoppitietoja samalla, kun kiertelee rakennusta. Hotellilta toivon, että sivut laitettaisiin selkeämpään, mobiiliystävälliseen kuntoon.

Kesällä kannattaa piipahtaa takapihan puutarhassa, jossa oli vielä elokuussa kukkaloistoa jäljellä. Takapiha on myös suosittu vihkipaikka, sillä hääpari pääsee laskeutumaan näyttävät portaat alas rantaan.

Vinkki kaltaisilleni sauna- ja uimahulluille. Takapihalla on saunarakennus, joka lämmitetään ymmärtääkseni tilauksesta. Saunarannassa on myös laituri, josta voi pulahtaa uimaan. Tunnustan uineeni alasti! Toisella kerralla tosin yön pimeydessä ja toisella kerralla Ville auttoi minut pyyhkeen suojissa veteen.

Ranta on rauhallinen ja suojaisa, joten tietääkseni yksikään silmäpari ei nakuiluani nähnyt. Lisäksi olen varma, että herrat ovat elostelleet täällä aikoinaan paljon pahemmin. 😉

Illallisesta meinasi tulla katastrofi

Ravintola-alalla työskentelevät tuttavani ovat kehuneet Vanajanlinnan ravintolaa, joka ei ole tavallista hotellitasoa. Ei siis pippuripihvejä ja ranskanperunoita kovaan hintaan, vaan hienostunutta, ajatuksella tehtyä ruokaa. Aluksi suunnitelmissa olikin pukeutua kauniisti ja syödä samppanjaillallinen kartanomiljöössä.

Valitettavasti tämä ei onnistunut. Osa ravintolan henkilökunnasta oli joutunut koronakaranteeniin, ja tämän vuoksi päärakennuksessa tarjoiltiin ainoastaan aamiaista. Tämä oli suuri pettymys, sillä Vanajanlinna ei tiedottanut asiasta Facebookissa.

Vanajanlinnan golfklubin ravintola olisi ollut illalla auki, mutta kun olin raahautunut Hämeenlinnaan Tampereelta asti, en halunnut syödä hääpäivän illallista golfklubilla tai ”ihan kivalla” terassilla. Alkoi soittelurumba. Menimme läpi kaikki Hämeenlinnan kehutut ravintolat. Täynnä, täynnä, täynnä.

Tirautin pienet raivoitkut, sillä olin kesällä äärettömän stressaantunut koronan vuoksi, ja kyllähän tällaiseen päivään tulee ladattua paljon odotuksia. Ville suunnitteli jo pyytävänsä kaveriaan kyyditsemään meidät illaksi Helsinkiin syömään. Kalliiksi olisi tullut kaverihinnallakin, mutta emme halunneet päätyä Amarilloon tai Rossoon.

Kannattaa kuitenkin olla sinnikäs. Ville oli soittanut jo kerran legendaariseen Piparkakkutaloon, joka on Hämptonin suosituimpia rafloja. Sali oli kuulemma täynnä. Ville soitti tunnin kuluttua uudelleen ja selitti, miten tärkeästä päivästä on kyse. Hän sanoi, että voimme istua ihan missä nurkassa tahansa, jos meille järjestyisi pöytä.

Hyvä haltia astui peliin ja pienen miettimisen jälkeen ravintola lupasi järjestää meille pöydän vaikka miten. Tätä minä kutsun asiakaspalveluksi! Tulen aina muistamaan Piparkakkutalon porukan joustavuuden ja ymmärtäväisyyden. Ilta, josta olisi voinut tulla kallis pettymys, kääntyi upeaksi kokemukseksi.

Piparkakkutalo pelasti

Kauppias Anders G. Skogster rakennutti ravintolan talon perheensä kodiksi vuonna 1906. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Selim A. Lindqvist. Kauniisti koristellun puutalon nimeksi vakiintui hämeenlinnalaisten suussa piparkakkutalo, josta ravintolan nimi juontaa.

Jugendtyylinen talo meinattiin purkaa 70-luvulla, kuten kaikki vanha ja soma, mutta rapistunut. Luojan kiitos talo sai suojelupäätöksen, ja vuonna 1987 siihen avattiin ravintola Piparkakkutalo.

Piparkakkutalon listalla on klassikkoja, kuten pippuripihvi ja Toast Skagen. Annokset ovat aika reilun kokoisia, mutta Piparkakkutalo ei ole missään nimessä raskaan retroruoan ravintola.

Ilahduimme huolella työstetyistä raaka-aineista. Kuha oli paistettu täydellisen rapeaksi ja lisukekasvikset olivat napakoita. Alkuruoaksi nauttimani burrata kirsikkatomaattien kera oli suorastaan loistava annos. En tiedä, mitä ihmettä tomaateille oli tehty, mutta ne olivat kuin pieniä, makua täyteen pumpattuja pommeja, jotka poksahtelivat suussa.

Mieleeni tuli Mäntän Food and Artissa nauttimani Bilbaon Guggenheim-museon ravintolan kokin loihtima annos, jossa on pieniä tomaatteja, joiden sisään on injektoitu yrttilientä.

Kikherneestä ja kukkakaalista tehty kasvispääruoka oli iloiseksi yllätykseksemme vegaaninen. Erittäin hyvä ja ruokaisa annos.

Talon suosituin jälkiruoka pipaprkakkujäätelö sen sijaan oli pienehkö pettymys äärettömän hyvien alku- ja pääruokien jälkeen. Annos oli päässyt hieman sulamaan, ja vaikka itse tehty jäätelö on hyvää, olisin kaivannut jotain vau-efektiä. Ehkä jotain tasapainottamaan ärhäkkää makeutta?

Palvelu oli lämmintä ja huomioivaa, ja saimme lopulta todella kivan ikkunapöydän. En tiedä, miten Piparkakkutalon porukka taikoi meille paikan, mutta valtaisat kiitokset! Pelastitte tärkeän päivämme, tämä jää kyllä mieleen.

Golfklubin ravintola yllätti

Vaikka illallinen Vanajanlinnassa jäi väliin, söimme golfklubilla lounaan, joka oli erittäin positiivinen yllätys. Myönnän, että suhtaudun golfkulttuuriin aika epäluuloisesti. Se vaikuttaa suljetulta yhteisöltä, jossa tietynlainen näyttäytyminen ja sisäpiiriin kuuluminen on vähintään yhtä tärkeää kuin itse peli, joillekin vielä tärkeämpää.

Vanajanlinnankin pihassa on Mercedes-Benz Parking Only -kylttejä, joita luulin läpäksi, kunnes kaverini kertoi, että golfkentillä on tällaisia tietyille automerkeille varattuja parkkipaikkoja, joita porukka käyttää ihan tosissaan. Anteeksi, mutta minua naurattaa. Mieleen tulevat lapsuuden leikit, joissa hiekkalaatikon tietty pääty oli varattu vain punaisille ja toinen sinisille ämpäreille.

No mutta se siitä ja asiaan eli ruokaan. Vanajanlinnan golfklubin ravintola oli huippu! Odotin ylihinnoiteltuja kanakoreja, mutta saimmekin äärettömän hyvän tofu caesar -salaatin ja valtavan, mädillä ja ravuilla kuorrutetun Toast Skagenin. Molemmat annokset maksoivat noin 15 euroa, vaikka ne voisivat maksaa golfklubilla kevyesti yli parikymppiä.

Sain myös lukijoilta vinkin, että golfklubit ovat kautta Suomen yleensä hyviä ruokapaikkoja. Pidän tämän mielessä automatkoja ajatellen, ja voisihan sitä testailla vaikka Pirkanmaan klubiravintoloita.

Hämeenlinnassa piisaa koettavaa

Vanajanlinnan aamupala oli hyvä, vaikka paikallisuus olisi saanut näkyä tarjonnassa enemmän ja olisin kaivannut silkkaa ylellisyyttä. Edes yhtä pientä juttua, joka olisi luonut vaikutelman luksuksesta, vaikka itse raaka-aine ei olisi kovin kallis.

Lapland Hotelit ovat mielestäni onnistuneet tässä hyvin. Tampereen Laplandissa tarjolla on esimerkiksi mustikkamehua, tyrnihilloa, poronverimakkaraa ja asiakkaan toiveiden mukaan täytettyjä omeletteja. Voisiko Vanajanlinnan jälkiruokapöydässä olla vaikkapa konvehteja?

Aamiainen oli kuitenkin parempi ja kauniimmin katettu kuin ketjuhotelleissa. Monesti aamupalabuffetissa jonottaminen tuntuu koulun ruokalassa seisoskelulta, mutta Vanajanlinnassa lämpöastiat eivät varastaneet huomiota, vaan tarjoiluastiat sopivat jylhään saliin.

Vanajanlinnassa olisi päässyt hierojalle ja wellness-hoitoihin, mutta esimerkiksi kuntosalia täällä ei ole. En myöskään selvittänyt, voiko hotellista tai sen läheltä vuokrata pyöriä, kajakkeja ja mitä liikkujat nyt voivatkaan kaivata. Upeat lenkkimaisemat Vanajanlinnan ympäristössä olisi, mutta ne jäivät nyt testaamatta, sillä keskityimme lepäilyyn ja linna-alueen kiertelyyn.

Hotellissa järjestetään erilaisia hyvinvointipäiviä, ja nytkin siellä oli ainakin yksi tyky-porukka. Ehkä Vanajanlinna on ensisijaisesti golfareiden ja ryhmien liikuntapaikka, muille enemmänkin kulttuurikohde ja lepokeidas.

Vaikka Hämeenlinna on vain tunnin ajomatkan päässä Tampereelta, se on ollut minulle aina läpikulkupaikka. Tämä reissu innosti minua tutustumaan kaupungin tarjontaan enemmän. Seuraavilla kerroilla pitää testata ainakin Hämeen linna, Aulangon kylpylä ja puistoalue, Nordic Smokery Bistro, Miller´s BBQ, Ravinteli Vintti ja Uoma. Niin ja hei tietenkin Hämtonin kuuluisa grilliannos Hotsi ja Yömakkara!