Kävin viikonloppuna kaverini kirjajulkkareissa. Suuri thaitheitila itsekin kun olen, päätin napata kotiin viemisiksi lyyristä iltapalaa, pari kebsua Tammelan Mardinista. Saatuani ostokseni muovikassissa, soitin välittömästi kotiin ja käskin miehen kaivaa keittiövaa´an valmiiksi. Rullakebab ja kebab salaatilla painoivat niin paljon, että pussin kestävyys oli koetuksella. Rakkauspakkauksella oli mittaa komeasti lähes 1,8 kiloa!
Hitto kun noista kebabeista ei koskaan tiedä. Naapurimme Kebab Palatsi on pahoittanut mieleni niin monta kertaa, että kysyn vaan, kuka korvaa ja kenen on vastuu! En tajunnut, että Mardinin annokset ovat näin eeppisiä. Saimme rullakebabista alas kahteen pekkaan neljänneksen. NELJÄNNEKSEN!
Mutta hei, pläjäytän tähän kuvia sunnuntai-illalliselta, ettei nyt menisi uskottavuus oikeana ruokabloggaajana. Tiedättehän, sellaisena, joka aina ennen jokaista ateriaa asettelee lautasen viereen kivan, harkitulla tavalla huolettoman asetelman sormisuolakiteistä ja viljantähkistä (koska pöydälle ripotellut suolankiteet ja pähkinät, paperinarun pätkät ja jyvät nyt ovat välttämättömiä onnistuneen ruokailuhetken kannalta, ja meidän kaikkien ruokapöydät ovat aina täynnä niitä, eikä missään ole sormenjälkiä ja epämääräisiä lehtikasoja).
Menussa oli siis pitkään uunissa muhinutta kevätkananpoikaa ja sitruunarisottoa. Alkuruoaksi tein bataatti-kookoskeiton, jota vieraat kehuivat, mutta omaan suuhuni se maistui liian geneeriseltä sosekeitolta, koska toinen kokki sotki systeemini.
Uskottava ruoka/lifestylebloggaaja postaisi loppuun videon, jossa istuskellaan tukka huolettoman huolellisella nutturalla Lexington-kuosien keskellä ja kerrataan menneen viikon endiivi- ja Michael Kors -ostoksia. Mutta kun. Kun meillä on vieläkin pätkä sitä kebsua tuolla jääkaapissa, ja ajatukseni palaavat kerta toisensa jälkeen siihen epäuskon sekaiseen riemuun, kun tajusin, että jumaleissön nää painaa melkein KAKSI KILOA!
Mardin on siitä hassu, että en ole kertaakaan onnistunut saamaan sieltä oikeaa pizzaa, eikä ne väärätkään täytteet oo maistuneet hyviltä, mutta nuo kebabit on legendaarisia.
Hah hah! Uskomatonta! Mardin on kyllä omaan makuuni parhaita kebsuloita. Suleima oli ennen ihan jees (monipuolinen salaatti), mutta ne alkoivat jossain vaiheessa käyttää ihan yrjöttävää lihaa. Semmoista nötköttin tyylistä, jauhoilla jatkettua pateeta. En pysty syömään sitä minkäänlaisten soosien kera.
Harmi, että Tampereella ei ole sellaisia autenttisia Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan safkaa tarjoavia paikkoja, vaan kaikki kebsulatkin ovat pikaruokatasoa. Niille on toki paikkansa, mutta harmittaa, kun kaikki helsinkiläiset kaverit hehkuttavat ”taivaallisista falafeleista” ja ”oikeasta lihasta tehdyistä dönereistä”, joita siellä saa useammastakin paikasta, oikeiden yrttien ja tulisen chilin kera tarjoiltuna. Niin kauan, kun täältä ei saa high class -kebsuja, korvaa määrä laadun.