Kävelyretki Ruissalon huvilarannassa

Ihastuin Ruissalon kylpylään niin kovasti viime syksynä, että iskin kiinni, kun bongasin hotellialennuksen. Äitienpäivänä koronatilanne alkoi olla jo sen verran parempi, että uskalsimme lähteä taas Turkuun. Tällä kertaa ohjelmassamme oli kävelyretki Ruissalon huvilarannassa, jota emme ehtineet viimeksi kokea. Syksyllä fiilistelimme merimaisemia Kuuvannokassa ja nautimme metsäluonnosta. Nyt halusin kokea Ruissalon ainutlaatuiset huvilat, joiden rakentaminen alkoi vuonna 1847.

Toistasataa suojeltua huvilaa

Ruissalossa on toistasataa huvilaa, ja niistä löytyy lisää tietoa Ruissaloyhdistyksen sivuilta. Nykyään huvilat on – luojan kiitos – merkitty suojelukohteiksi Turun maakuntakaavassa.

Vanhimmat Ruissalon huvilat ovat kaksikerroksisia, empiretyylisiä taloja. Ne muistuttavat oman aikansa maalaiskartanoita, ja maanviljelyn vuoksi talojen yhteyteen rakennettiin erilaisia piharakennuksia, kuten karjasuojia ja liitereitä. Vanhimpia Ruissalon huviloita ovat muun muassa Villa Ekars, Villa Oskarsberg ja Villa Minnet.

Kesänviettäjät halusivat nauttia maisemista, ja huviloiden terassit rakennettiin yleensä meren puolelle. Vaikka huviloilla viljeltiin myös maata ja tehtiin työtä, niille tultiin ennen kaikkea rentoutumaan. Terassin lisäksi pihapiiriin rakennettiin harrastusrakennuksia, kuten uimakoppeja, venevajoja ja huvimajoja.

Ruissalon huvilat kävelyreitit

Pursiseuralta on hyvä aloittaa lenkki

Teimme kävelylenkin, joka on merkitty alueen karttaankin “pitsihuvilareittinä”. Lenkin voi aloittaa Turun pursiseuran vierasvenesatamalta, jonka pihaan auton saa parkkiin. Satamassa on myös kahvila, josta saa hyvät pullat, ja jossa pääsee vessaan.

Reittimme alussa oli Krimin sodanaikaisen, venäläisen tykkipatterin muistolaatta. Merkille joutuu kipuamaan aikamoiset portaat, joten kävelyllä sai hiukan treeniäkin. Ja tässä on hyvä aktiivisuustärppi lapselle, jonka mielestä “pelkkä käveleminen on maailman tylsintä”.

Ruissalon huvilat kävelyreitit
Tekemistä Ruissalossa vinkit

Huvila kuin Tuulen viemäästä

Paras huvilakeskittymä alkaa muistomerkin jälkeen. “Katso tota! Ja tota”, kiljahtelin, kun mäntyjen takaa sukelsi esiin toinen toistaan upeampia, pastellisävyisiä huviloita, vaaleanpunaisia, keltaisia ja taivaansinisiä. Toisaalta minua vähän nolotti valokuvata toisten koteja, mutta toisaalta asukkaat ovat varmasti tottuneet tähän.

Yhden huvilan pihassa oli jopa kahvila, jossa suloinen leijonapukuun soinnustautunut poika myi kahvia ja älyttömän hyviä, juuri uunista tulleita korvapuusteja. Perheen äiti oli todella mukava, ja olisimme saaneet mennä istuskelemaan heidän uimahuoneensa laiturille, mutta yritimme saada vauvan nukahtamaan, joten jatkoimme matkaa.

Reitin loppupäässä oli oma suosikkini, jolle valokuva ei tee oikeutta. Valtava vaaleanpunainen huvila, jonka edessä on kaareutuvat tuplaportaat, joista tuli mieleen Tuulen viemään alkukohtaus, jossa Scarlett menee tanssiaisiin.

Oivoi. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että olen ollut edellisessä elämässäni vähäverinen aatelisnainen, joka siemailee terästettyä teetä ja kuuntelee klaveerimusiikkia. Toki joskus vähän järjestellään salongin pikkupöytien pitsiliinoja ja vaihdetaan verhot vuodenajan mukaan, sillä kaikkien säätyjen tulee kantaa kortensa kekoon yhteisen hyvän eteen!

Ruissalon huvilat kävelyreitti
Tekemistä Ruissalossa lapsiperheelle
Tekemistä Ruissalossa lasten kanssa vinkit

Bongaa peuroja

Reitin loppupäässä oli kiva uimaranta ja leikkipuisto. Ihailimme rannassa merta ja kävelimme ihan Ruissalon alkupäähän, josta näkee satamassa olevat risteilyalukset.

Ja hei, hot tip. Jos majoitut kylpylään, kävelepä myös Ruissalon kärkeen, kylpylästä vasemmalle. Iiiihan sinne nokkaan, karavaanialueen ja minigolfradan ohi.

Löydät karunkauniin kivirannan, ja jos käy yhtä hyvä tuuri kuin minulla, voit nähdä myös peuroja. Juuri tätä rakastan Ruissalon kylpylässä. Luonto, aamu-uinti meressä, hiljaisuus. Ihanaa. Hotellin ysärihenkinen sisustus ei haittaa minua, enkä kaipaa tsiljoonaa erilaista minttusaunaa. Miljöö ja historian havina ovat omaa luokkaansa.

Ruissalon kävelyreitit
Tekemistä Ruissalossa lasten kanssa
Ruissalo vinkit
Ruissalo kävelyreitit vinkit
Ruissalon kylpylä kokemuksia

Pannarilounas luonnonsuojelualueella

Seuraavana päivänä kävimme taas Honkapirtissä, jonka hernekeittoon ja pannareihin esikoisemme rakastui syksyllä. Honkapirtti on rakennettu aikoinaan sotainvalidien ja -leskien avuksi, ja retkeily- ja kahvilatoiminnasta tulleet tulot ohjattiin heille. Pirtti on tänä päivänä suosittu kahvila, retkeilijöiden taukotupa ja kokoustila.

Honkapirtin ympärillä on Ruissalon luonnonsuojelualue, jossa on ainutlaatuista lehtometsää, pähkinäpuita, vuokkoja ja kieloja. Puissa ei ollut reissumme aikaan vielä lehtiä, vaan luonto puhkesi vasta seuraavalla viikolla. Metsissä oli kuitenkin valtavasti valkovuokkoja ja kämmeköitä. Jälkimmäiset ovat täällä Pirkanmaalla harvinaisia, joten niitä oli mukavaa ihastella. Muistathan kuitenkin, että luonnonsuojelualueen kukkia ei saa poimia!

Alueelta löytyy myös Choraeuksenlähde, joka on saanut nimensä Turun akatemiassa vuosina 1799–1802 toimineen kaunopuheisuuden dosentin, kirjailija Mikael Choraeuksen mukaan. Lähde oli 1800-luvulla virkistyspaikka, jonka raikkasta vedestä ylioppilailla ja muilla huvittelijoilla oli tapana nostaa maljoja. 

Valitettavasti lähde sijaitsee nykyään vilkkaan autotien vieressä. Tunnelma ei ollut kauhean idyllinen, kun Bemarit suhisivat korvan juuressa. Ehkä paikka on kauniimpi kesällä, kun puissa on lehdet, jotka myös softaavat hieman ympäristön melua.

Ruissalo Honkapirtti lounas kahvila
Ruissalo kahvilat Honkapirtti

Ravintolan menu ei vaihdu usein

Analysoin viime reissulla aika yksityiskohtaisesti Ruissalon kylpylän palvelut ja ruoat, joten en toista nyt samoja asioita, sillä mikään ei ollut muuttunut puolessa vuodessa. Ravintola Loisto oli yhtä positiivinen yllättäjä kuin viimeksikin. Erinomaiset pizzat, joiden pohja vetää vertoja luksuspizzerioiden pizzoille.

Harmiksemme illallislista oli aivan sama kuin syksylläkin, joten söimme aika lailla samat ruoat kuin viimeksi. Tätä kirjoittaessani huomasin menun onneksi muuttuneen kesäversioksi, joka kuulostaa maukkaalta. Nyt valitsisin fish´n´chipsin tai rapucaesarin, joita listalla ei ollut syksyllä ja keväällä.

Tilasimme kaikki ruoat huoneeseen. Aamupala oli taas runsas, ja saimme siitä välipalaa kävelyretkille. Olimme onneksi varautuneet ja ottaneet pari Tupparware-rasiaa mukaan.

Illallinen kyllä harmitti syödä huoneessa. Asiakkaita ei ollut kaueasti, ja suuressa ravintolasalissa olisi voinut pitää vaikka viiden metrin välin muihin, mutta tuolloin ravintola meni kiinni jo kello 19, joten otimme ruoat suosiolla huoneeseen. Muovilautasista nitkuttelu söi fiilistä, mutta onneksi saimme coolerin ja runsaasti jäitä viinipullolle, jonka olimme tuoneet kotoa.

Ruissalon kylpylä hotelli kokemuksia
Ruissalon kylpylä ravintola kokemuksia

Toivo huonetta meren puolelta

Koirakaverimme Papu oli mukana tälläkin reissulla. Olimme taas hotellin uudessa siivessä, jossa koira- ja perhehuoneet sijaitsevat. Huone oli taas iso, ja Papua odotti kuppi ja makupalatervehdys. Viimeksi meillä oli parveke ja merinäköala, nyt ikkuna oli etupihalle, ja parveke puuttui. Se harmitti, koska olisi ollut mukavaa vetää välillä happea ja syödä illallinen edes ulkona, kun ravintolaan ei päässyt.

No mutta, nämä ovat pieniä nurinoita. Olen edelleen sitä mieltä, että Ruissalon kylpylä on helmi tällaiselle wanhoja hywiä aikoja arvostavalle introvertille, joka rakastaa luontoa, historiaa ja hyvää ruokaa, mutta vihaa vesiliukumäkiä ja mölyä. Pitääkin tsekkailla jo seuraavia tarjouksia. 🙂

 

2 kommenttia

  1. Ruissalo on kyllä kiva paikka viettää kesäpäivää. Tosin nyt kun asiaa mietin, niin en taida olla sen jälkeen käynyt siellä, kun Turusta muutin 8-vuotta sitten pois. Turussa asuessani tuli käytyä useita kertoja kesässä. Ehkä olisi syytä ottaa Ruissalo suunnaksi pitkästä aikaa vielä jonakin kesäviikonloppuna!

    • Todellakin suosittelen! Näin ulkopaikkakuntalaisen silmään se on kuin satumaailma. Tammilehtoineen hyvin epäsuomalainen paikka, hyvässä mielessä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.