Sokeri ja lapset. Aijai. Siinä keskustelunaihe, josta joku pahoittaa aina takuulla mielensä. Myös minä. Ja kun tässä on taustalla natinan, sotkun ja härdellin kyllästämä maanantai, niin mikäs sen mukavampaa kuin kirjoittaa tällaisesta aiheesta.
Tulipahan nimittäin taas tuo sokeri puheeksi. Se, miten hirvittävää on antaa lapsille herkkuja, joissa on lisättyä sokeria. Siis keksejä, jäätelöä, karkkia, pullaa, limsaa, mehua ja vastaavaa.
Sain kuulla sokeria välttelevältä ihmiseltä, miten suuria vaaroja kyseiset herkut aiheuttavat. Hampaat menevät pilalle, verensokeri pomppii, lapsi lihoo ja ehdollistuu makeisiin herkkuihin.
Tässä kohdassa nyökyttelen. Kyllähän kaikki tuo pitää paikkansa, tiedän sen omasta kokemuksestani. Makeat herkut antavat hetkeksi mahtavan energiabuustin, mutta pian olo on entistä nuutuneempi ja ärtyisämpi. Ja mitä enemmän sokeria syö, sitä enemmän sitä tekee mieli. Näin kävi opiskeluaikoina minullekin, vaikka en luonnostani edes ole kauhea sokerihiiri. Mutta kun siihen päivittäiseen pieneenkin suklaapatukkaan tottui, tavasta irrottautuminen oli yllättävän tuskallista.
Tähän asti olen siis yhtä mieltä sokerikammoisten kanssa. Mutta. Tässä kohdassa keskustelua tapahtuu usein jotakin. Varsin moni sokerikammoinen vanhempi nimittäin alkaa kertoa, että kyllä heilläkin herkutellaan. Nimittäin tuoreilla ja kuivatuilla hedelmillä. Rusinoilla, taateleilla ja luumuilla. Valkoinen sokeri korvataan hunajalla ja kaupan mehut itse tehdyllä marjamehulla.
Kyllä oi kyllä. Kuivatut hedelmät ja pähkinät ovat kuidun, rasvan, vitamiinien ja hivenaineiden kannalta parempi vaihtoehto kuin vaikkapa pulla tai kaurakeksit. Mutta puhutaanpa siitä sokerista.
100 grammassa kevytmaitoon leivottua pullaa on sokeria 10,9 grammaa. Ravitsemuksellisesti pulla muistuttaa ranskanleivän kaltaista höttöä. Kuituja on vain 2 grammaa, tärkkelystä 38,5 grammaa. Peruspulla ei kuitenkaan ole laihduttajan pahin painajainen. Siinä on rasvaa 8,1 grammaa eli vähemmän kuin naudan jauhelihassa tai härkiksessä. 100 grammaa pullaa sisältää reilut 300 kaloria. Dieetti ei siis kaadu satunnaiseen nisuun.
Entäpä sitten kuivattu luumu? Luumu on hyvis, siinä on kuituja. Tekee hyvää vatsalle, mahtava herkku. No tuota. Kuivatussa luumussa on toki kuituja, mutta 8,6 grammaa kuitua 100 grammaa kohti ei tee siitä mitään kuitupommia. Vielä mielenkiintoisempaa on tarkastella kuivatun luumun sokeriarvoja. 100 grammassa kuivattuja luumuja on 37,6 grammaa sokeria. Siis kolmannes koko hedelmästä, yli kolme kertaa enemmän kuin pullassa. Vaikka kuivattu luumu on näennäisen kevyt herkku 203 kalorillaan, se on kaukana sokerittomasta.
Vielä hevimpi tapaus on kuivattu ananas. Kaloreita on lähes yhtä paljon kuin pullassa, 275. Kuivattu ananaskaan ei ole paras kuidun lähde. 100 grammassa tätä makupalaa on on 7,1 grammaa kuitua. Syö siis mieluummin ruisleipää, jos kärsit turvotuksesta. Sokeriarvot ne vasta huimat ovatkin. 100 grammassa kuivattua ananasta on erilaisia sokereita yhteensä 50,3 grammaa. Siis yli puolet enemmän kuin vaikkapa Jyväshyvän kaurakeksissä.
En piinaa teitä luettelemalla Finelistä kaikkien mahdollisten hedelmien ja keksien ravintoarvoja, mutta pointti tuli varmasti selväksi. Silti tuntuu oudolta, miten moni ei tunnu tätä tajuavan. Kuivatut hedelmät ja kaura-hunaja-pähkinäpatukat ovat ravitsemuksellisesti parempia herkkuja kuin pulla tai suklaa. Ne eivät kuitenkaan ole varsinaista terveysruokaa eivätkä todellakaan sokerittomia.
Jokainen taplaa toki tyylillään, mutta mielestäni on outoa, että lapsi ei saa syödä edes satunnaista korvapuustia sen sokerin vuoksi. Ymmärrän tämän, jos perhe noudattaa täysin sokeritonta linjaa. Mutta jos pullien ja keksien sijaan lapselle tarjotaan kuivattuja hedelmiä muka parempana vaihtoehtona sokerin kannalta, en vain pysy perässä.
Eräs aikuinen heitti hiljattain, että ”onhan niissä kuivatuissa hedelmissäkin sokeria, mutta tärkeintä on se, ettei se ole lisättyä sokeria”.
Ööö, miksi? Mitä väliä sillä on, onko tuote sokeripitoinen luonnostaan vai keinotekoisesti? Eikö se sokerin kokonaismäärä ole ratkaiseva tekijä? Ja vielä ratkaisevampaa on se, kuinka usein lapsi syö sokeria ja kuinka suuria annoksia.
Myöskään itse keitellyt mehut eivät ole aina vähäsokerisempia tai ravinteikkaampia kuin kaupan tuotteet. Sokeroitu, vedellä laimennettu mustaherukkamehu kuulostaa minunkin mielikuvissani terveellisemmältä vaihtoehdolta kuin appelsiinitäysmehu. Mehuissa on kuitenkin lähes yhtä paljon sokeria: marjamehussa 8,4 grammaa, appelsiinimehussa 10 grammaa. Useiden hivenaineiden ja vitamiinien puolesta appelsiinitäysmehu pesee viinimarjamehun.
Ja juu juu, tiedän, oman maan mehusta voi tehdä täysin sokeritonta. Mutta jos mukana on sokeria, itse tehty mehu ei välttämättä ole sen parempi tai pahempi juoma kuin kaupan purkkijuissi.
Nämä ovat niin itsestäänselviä asioita, että koko postauksen kirjoittaminen tuntuu hölmöltä. Vielä hölmömmältä tuntuu kuitenkin se, miten huonosti ihmiset tuntuvat olevan hajulla eri ruoka-aineiden sokerimääristä. Jos annat lapsesi syödä tavallista ketsuppia, et voi elvistellä, että meidän Nico ei ole koskaan syönyt sokeria. Onpas. 21 prosenttia ketsupista on sokeria. Vähäsokerissakin versiossa sokeria on 13 prosenttia. Jos lapsi vetelee ketsuppia antaumuksella, hän voi syödä sokeria mehulasillisen tai parin keksin verran.
Nico ei myöskään ole täysin sokerittomalla ruokavaliolla, jos hän syö sokeripitoisia marinadeja ja kastikkeita. Tai tuoreita tai kuivattuja hedelmiä, hunajaa ja näistä tehtyjä välipalapatukoita. Jos nyt oikein lähdetään pilkkua viilaamaan, myös maustamattomissa maitotuotteissa on hieman sokeria.
Omassa tuttavapiirissäni on aika paljon terveysalan asiantuntijoita, esimerkiksi hammaslääkäreitä. Vaikka toisin voisi kuvitella, heidän suhtautumisensa sokeriin on mutkaton. Kun on juhlapäivä, sumpin kanssa voidaan syödä pullaa. Olennaista on kuitenkin se, että joka päivä ei ole juhlapäivä. Ja vielä tärkeämpi asia: koko ajan ei nassuteta ja mussuteta jotakin.
Jos suussa pyörii koko ajan jokin makupala, oli se sitten karamelli tai raaka soijapapu, käynnissä on jatkuva happohyökkäys. Myös sokerittomalla ruokavaliolla olevan lapsen hampaat voivat mennä huonoon kuntoon, jos hän lipittää tauotta maitoa tai napsii pähkinöitä.
Ennen kuin kukaan ehtii sanoa mitään hedelmäsokerin ja ”höttösokerin” eroista, linkkaan tähän tämän Hesarin jutun fruktoosista. Tutkimustieto näyttäisi viittaavan siihen suuntaan, ettei parempana vaihtoehtona pidetty fruktoosi ole vaarattomampaa kuin valkoinen Sirkku-palasokeri. Tämän enempää en sokerityypeistä väittele, sillä en ole THL:n tutkija, mutta tuonpahan esille tämänkin tiedon.
Saarnani ydin on kuitenkin se, että sokeri on sokeria. Jos paketin kyljessä lukee, että tuotteessa on sokeria, siinä on sokeria. Luonnosta peräisin olevassa hedelmäherkussa voi olla yhtä paljon tai jopa enemmän sokeria kuin e-koodeja vilisevässä irtokarkissa. Mielikuvien hellimisen sijaan kannattaa siis tutkia tuoteselostetta. Terveellisenkin kuuloinen herkku voi kuormittaa elimistöä, jos pussillinen kuivattuja luumuja vedetään kerralla, eikä suu saa levätä happohyökkäysten välillä.
Se, miten paljon, kuinka usein ja missä tilanteissa kukin sokeria syö ja antaa sitä lapselleen, on jokaisen oma asia. Faktahan on se, ettei kukaan meistä tarvitse sokeripommeja pysyäkseen elossa. Sydänsurujen paikkaaminen, se on ihan toinen juttu. Mutta minun asiani oli se, ettei kuivattu ananas todellakaan ole sokeriton.
Ugh.
Join muuten tätä bloggausta kirjoittaessani paukut Ron de Jeremy -rommia. Puhun siis paksua shittiä väittäessäni, etten voi sietää sokeria. Kyllähän minä siitä pidän – alkoholin muodossa.
Aamen. Sama verensokeri kiehahtaa, kun instassa hyppää silmille hirrrrveen terveellinen, sokeriton raakakakku taateli-rusina -hunaja pohjalla 😀
Jep! Onhan noissa raakaleivonnaisissa se pointti, että ne ovat niin tuhtia tavaraa, että pienemmästä annoksesta tulee helpommin täyteen kuin hötöstä. Pähkinöissä ja taateleissa on kuituja jne. Mutta fakta on kuitenkin se, että ne raakakakut usein vasta sokeripommeja ovatkin.
Oma paheellisin herkkuni on lähikahvilan gluteeniton ja vegaaninen maapähkinä-suklaaherkku. Se on tulitikkuaskin kokoinen, mutta auta armias kyllä hujahtaa verensokeri tappiin sen jälkeen. Mutta mutta mutta, haluan uskoa, että siinä maapähkinäpohjassa on hyviä rasvoja. 😀
Miten usein leivontabloggaajat muuten joutuvat tähän sokeriväittelyyn?
Kyllä sokeritta on vaikea elää. Minä en edes yritä. Ihan tavallisesti ollaan vaan lasten kanssa. Välillä sanon, että nyt ei osteta karkkia. pitää syödä kunnon ruokaa. Sitten syödään kaupan pinaattilättyjä sokeroidun hillon kanssa. Jippii! En lähde tähän.
Hyvä kirjoitus!
Kiitos Nanna!
Minä ihmettelen kovasti sitä, miten huonosti ihan fiksutkin ihmiset ovat selvillä ruoan ravintoarvoista. Sen sijaan, että katsottaisiin paketin kyljestä tai vaikka tuolta Finelistä, mitä ruoka sisältää, luotetaan fiiliksiin. ”Uskon, että kuivatut hedelmät ovat tosi terveellisiä”. Ai että uskot, asiaa sen kummemmin selvittämättä?
Käytän itse usein hunajaa sokerin sijasta, koska maku on hyvä. Ja onhan hunajalla terveysvaikutuksian, tyyliin auttaa lasten yskään jne. Mutta ihan ehtaa sokeria siinä on ja reilusti, joten on naurettavaa höpistä sokerittomuudesta, jos lorauttelee hunajaa niin teehen kuin aamupuuroonkin.
Oot kyllä NIIN oikeassa tuossa sokeriasiassa eikä fiksut ihmiset saati edes bloggaajakollegasi ymmärrä sokereista yhtään mitään.
Päädyin vahingossa lukemaan jotain terveysruokablogia millaista en tarkoituksella koskaan avaa, mutta meinasin pudota tuolilta kun nauroin sen nuoren terveysruokabloggaajan pseudotieteellisiä juttuja.Yksi niistä höpötyksistä oli lohen graavaus. Bloggaaja ihan pokkana selitti että graavauksessa käytettävän sokerin voi korvata terveellisemmällä stevialla. Ei rassukka eees ymmärrä miksi sitä sokeria laitetaan loheen suolan lisäksi. Ei ainakaan siksi että se ”tasapainottaa suolan makua” kuten tämä googleopiston käynyt ”ravintotietäjä” asian niin asiantuntevasti ilmaisi.
Tekisitkö joskus hyvän kirjoituksen aiheesta ”miksi lähdekriittisyys on hyväksi ihmiselle”…
Hah, hei hyvä juttuidea!
Minulla on jäänyt mieleeni Kirsi Salon haastattelu jostain terveyslehdestä. Jutussa ravitsemusterapeutti kävi läpi Salon ruokapäiväkirjan ja sanoi, ettei tämä saa tarpeeksi kalsiumia. Salo vastasi tyyliin ”en usko tuohon” ja ”parsakaali riittää tyydyttämään kalsiumintarpeeni”.
Just. Eli ihmisen usko ja fiilis pesevät yliopistokoulutuksen saaneen asiantuntijan näkemykset mennen tullen? Ei kun sori, unohdin. Kaikki THL:n tyypit, lääkärit ja terapeutithan ovat oikeasti korruptoituneen lääke-, maito- ja ties minkä teollisuuden parissa. Heidän suosituksiaan ohjaavat vain ja ainoastaan Valion ja antibiootteja valmistavien firmojen rahat, ei kriittisen seulan läpäissyt tutkimustieto.
Ja nyt alkoi tulvia mieleen esimerkkejä muista epäloogisuuksista, joihin fiksutkin ihmiset tuntuvat uskovan häkellyttävän sokeasti. Esimerkiksi mielikuva siitä, että luonnonkosmetiikka on muka aina turvallisempaa, eettisempää ja jotenkin aidompaa kuin tavallinen.
Olen saanut itse kaikkien aikojen pahimman allergiareaktion luonnonkosmetiikkasarjan voiteesta. Onhan niitä allergisoivia asioita luonnossakin. Oli myös kiinnostavaa ladata puhelimeen CosmEthics-sovellus, jonka avulla saa vähän osviittaa siitä, millaisia haittavaikutuksia tuotteella voi olla. Se siis skannaa puteleiden tuoteselosteet ja selvittää, mitä aineita ko. mönjässä on. Varoittelee, jos tuote sisältää vaikkapa EU:ssa kiellettyjä lisäaineita, joiden mahdollisista haittavaikutuksista ei ole täyttä varmuutta.
Skannailin eilen Stockalla muutaman merkin tuotteita, ja varoituksia räpsähteli myös luonnonkosmetiikasta. En nyt tosin ala huutaa somessa, että ”Stockalla myydään myrkyllistä kosmetiikkaa”, koska eihän kyse ole siitä. Varoitukset tarkoittavat useimmiten sitä, että osa kosmetiikan raaka-aineista SAATTAA aiheuttaa haittavaikutuksia, koska kaikkia ainesosia ei ole TUTKITTU RIITTÄVÄSTI. Ja onhan se nyt kivempi ostaa voide, jonka jokainen ainesosa on viimeisimmän tutkimustiedon mukaan turvallinen kuin sellainen, jossa täysin turvallisia aineita on 98 prosenttia. Mutta ei tuo CosmEthicskään mikään raamattu ole, sillä viimeisin tutkimustieto on aina sitä viimeisintä. Huomenna voi tulla uutta.
Ja sokeriveroa haikailevat eivät ymmärrä, missä kalliissa suossa oltaisiin sokerin määritelmien ja tuotteiden analyysien kanssa.
Tuli kirjoituksesta mieleen aikoja sitten lukemani vegaani keittokirja (ei, en enää muista nimeä). Kirjassa tuomittiin mikroaaltouunin käyttö veden lämmittämisessä sillä perusteella, että se saa ”vesimolekyylit pyörähtelemään luonnottomasti”. Itse pyörähtelin jo lattialla nauraen tässä vaiheessa, mutta reseptit olivat kyllä hyviä.
Tämän vuoksi yritän olla aika varovainen esittäessäni terveysväitteitä totuuksina. Esim. tähän bloggaukseen linkkaamaani artikkeliin erilaisten sokerilaatujen haittavaikutuksista en voi ottaa kantaa, koska enhän minä ole luonnontieteilijä tai ravitsemusalan ammattilainen. Kemiassa ja fysiikassa olin koulussa niin susipaska, etten edes yritä lähteä pätemään. No, tietoa onneksi osaan sentään hakea ja arvioida sen verran kuin keskimääräinen akateemisen koulutuksen saanut ihminen nyt osaa.
Ja alleviivattakoon vielä varmuuden vuoksi, etten naura sokerin välttelylle. Sokeri on monen mielestä hyvää, mutta terveydelle se ei ole hyväksi, emmekä tarvitse sitä pysyäksemme hengissä. Me välttelemme sokeria siten, että makeat säästeään spesiaalihetkiin, emme juo oikeastaan koskaan limsaa, mehua tosi harvoin ja suosimme luonnonjugurttia. Joulusuklaat pölyttyvät vieläkin kaapeissa ja irtokarkkeja ostin viimeksi synnytyslaitokselle 2013, koska en välitä karkista.
Piilosokerin välttelyssä on itsellänikin vielä opettelemista. Tajusin vasta joitakin vuosia sitten, miten paljon monissa kastikkeissa on sokeria.