Me olemme niitä ihmisiä, joiden kaappien perältä löytyy jopa vuosia vanhoja suklaarasioita. Lopulta konvehdit lentävät roskiin, koska suklaan pinnalle kertyy ajan myötä inha vaalea jauhokerros, ja maku muuttuu tunkkaiseksi. Tänä vuonna aion kuitenkin ehkäistä hävikkiä, ja koska leivonnaiset maistuvat meille enemmän kuin karkit, päätin käyttää namut niihin. Viime sunnuntaina syntyikin suklaakääretorttu yli jääneistä joulusuklaista.
Näin voimistat Geisha-kääretortun makua
Tein suklaakääretortun Geishoista, joita meillä on monen sadan gramman rasiallinen. Jos Geisha-kääretorttu ei maistu, voit soveltaa ohjetta ja tehdä kääretortun mistä tahansa suklaista. Ohjeeni pohjautuu tähän Fazerin Pätkis-kääretorttu-reseptiin, käytin vain eri suklaata.
Toisin kuin minttua sisältävä Pätkis, Geisha on suht mieto suklaa. Jos haluat, että leivonnaisessa maistuu todella selvästi ja voimakkaasti Geisha, suosittelen, että imitoit konvehdin makua ja lisäät täytteeseen pari ruokalusikallista keksimurua ja muutaman tipan hasselpähkinän makuista makusiirappia.
Voit voimistaa Geishan makua ja tehdä kääretorusta vielä suklaisemman myös raastamalla sen päälle Geishaa. Toinen vaihtoehto on vaahdottaa pari desiä kuohukermaa, sulattaa sen joukkoon lisää Geishoja ja sivellä tai pursottaa suklaavaahto kääretörtun päälle. Kuorrute kätkee myös tortun mahdolliset murtumat.
Apua, kääretorttu halkeaa!
VINK: Kääretorttu on helppo leivonnainen, johon ei tarvita paljon raaka-aineita. Vaikeinta on rullata torttu kiinni siten, että tortun pinta ei halkea. Kimmo esittelee blogissaan pyyhetekniikan, joka kuulemma estää tehokkaasti kääretortun halkeamista.
VINK VINK: Jos kääretorttu kuitenkin halkeilee, ja tämä häiritsee sinua, koristele pinta esimerkiksi kermavaahdolla, nonparelleilla, kookoshiutaleilla tai mitä kaapista löytyykään. Minä tupsuttelin päälle tomusokeria ja nätti tuli! Ihan kuin lumikuningattaren leivos!
Geisha-suklaakääretorttu
Pohja:
- 4 kananmunaa
- 1,5 desiä sokeria
- 0,5 desiä vehnäjauhoja
- 0,5 desiä perunajauhoja
- 0,5 desiä makeuttamatonta, tummaa kaakaojauhetta
- 2 teelusikallista leivinjauhetta
Täyte:
- 2 desiä kuohukermaa
- 200 grammaa maustamatonta tuorejuustoa
- 140 grammaa Geisha-suklaata (20 konvehtia tai 4 patukkaa)
- 1 ruokalusikallinen sokeria
Pinnalle:
- sokeria
- Tee ensin pohja. Vatkaa munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Yhdistä toisessa astiassa kuivat ainekset ja sekoita hyvin. Lisää kuivat aineet muna-sokerivaahtoon tiheän siivilän läpi, vähän kerrallaan. Riko kaakaokokkareet erityisen huolellisesti.
- Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle neliön muotoiseksi levyksi. Paista pohjaa uunin alatasolla 225 asteessa 6 minuuttia.
- Levitä pöydälle leivinpaperiarkki ja ripottele sen päälle tasaisesti sokeria. Kumoa kypsä pohja sokerin päälle. Irrota pohjassa kiinni oleva paperi varovasti. Anna pohjan jäähtyä pyyhkeen alla.
- Tee pohjan jäähtyessä täyte. Sulata suklaa pienessä kattilassa miedolla lämmöllä tai vesihauteessa, koko ajan sekoittaen. Anna sulaneen suklaan jäähtyä hetki ja vatkaa sillä välin kerma vaahdoksi. Yhdistä kermavaahtoon tuorejuusto ja suklaasula. Sekoita, maistele ja lisää hieman sokeria.
- Levitä täyte tasaisesti pohjan päälle. Jätä jokaiselle sivulle noin sentti tyhjää tilaa. Kääri torttu varovasti rullalle. Leikkaa röpelöiset reunapalat pois ja tarjoile.


Helppoja jälkiruokia ja leivonnaisia
Lopuksi vielä muutama helppo jälkiruoka, jotka onnistuvat tavalliselta kotikokilta. Nämä eivät nimittäin vaadi leipurintaitoja tai erityisiä välineitä, mutta makua piisaa!
Kolmen raaka-aineen vegaaninen suklaamousse on toinen näppärä tapa hyödyntää vaikka joulusuklaat. Kun moussen pinnalle ripottelee suolapähkinöitä, se maistuu ihan Snickersiltä, nam!
Entäs sitten kuivahtaneet pullat ja vaaleat leivänkannikat? Testaa vanhanajan pullavanukas. Tämä on valehtelematta yksi parhaista maistamistani lohturuoista, vaikka ainekset ovat todella yksinkertaiset. Ja pullavanukkaan voi tosiaan tehdä vaikka kuivuneesta paahtoleivästä. Lisää vain hieman enemmän sokeria munamaitoon.
Haluaisitko tehdä täytekakun, mutta et osaa? Tee rento, mutta näyttävä kulhokakku. Voit tehdä kakkupohjan itse, käyttää kaupan valmista kakkupohjaa, keksinmuruja tai pullanpaloja. Joukkoon vain kermavaahtoa, paahdettuja manteleita tai marenkimurua ja mieluisia marjoja. Näyttää tosi upealta suuressa läpinäkyvässä kulhossa.
Pieni uudistus Instagramissa
Tein Instagramiini pienen uudistuksen, jotta pääsisitte helpommin lukemaan juttujani. Instan bio-osioonhan voi lisätä vain yhden linkin. Mitä tehdä, kun sen viime viikolla julkaistun, kiinnostavan sisällön luo vievä linkki on kadonnut, ja instaaja on laittanut sen tilalle toisen, vähemmän kiinnostavan linkin? Mistä se vanha sisältö löytyy?
Ratkaisin ongelman ottamalla käyttöön Tap Bio -nimisen palvelun. Instagramin biossa oleva linkki ei enää ohjaa teitä suoraan tänne blogiin, vaan eräänlaiseen eteiseen, johon voin koota useita linkkejä eri paikkoihin: tänne blogiin ja vaikka lehtijuttuihin, joihin minua on haastateltu, muihin tekemiini sisältöihin ja niin edelleen.
Teidän ei siis tarvitse etsiä vanhoja reseptejä ja kysellä minulta erikseen linkkejä. Sen kuin klikkaatte itsenne Tap Bion ”eteiseen” ja katsotte, että jahas, tuossa on se Janican viime viikon kakkuohje, tuossa uudempi munakasresepti, tuossa joku Janican kirjoittama lehtijuttu, mihis näistä haluan mennä. Tap Bion kätevyys paljastuu käytössä, testaamaan vain!