Juustoinen kantarellipiirakka

Kuinka pitkään voi kestää yhden sienipiirakan leipomisessa? Vastaus: helvetin pitkään. Tarkalleen ottaen kolme päivää. Sori, tämä ei ole nyt houkuttelevin johdatus reseptiin, joka pitäisi otsikoida nykytyyliin ”Helppo ja nopea sienipiirakka – vartissa valmista näillä kolmella vinkillä, joita et olisi koskaan tullut ajatelleeksi!”. Mutta siis, minä jaoin tämän piirakan esivalmistelun, paistamisen ja kuvaamisen kolmelle päivälle, koska olen ollut niin väsynyt. Mutta onneksi jaksoin leipoa. Juustoinen kantarellipiirakka saa verisuonet huutamaan hoosiannaa, ja piirakassa on mielestäni tosi hyvä, maukas pohja. Ennen kaikkea sen syömisestä tulee hyvä, levollinen olo.

Kantarelli kestää mausteet

Aikaisemmin ajattelin, että sieni kuin sieni, paras makuyhdistelmä on sipuli ja kerma. Nyt kun tunnen sieniä paremmin, olen tästä vahvasti eri mieltä. Kermainen makumaailma kyllä sopii sieniin, mutta sieniruokia ei kannata maustaa aina samalla tavalla.

Kantarelli on hieman kirpeä sieni. Se kestää mausteita, ja etenkin paprikajauhe, curry, kurkuma, sitruuna ja pieni chiliripaus viihtyvät kantarellin seurassa.

Olen neuvonut lisäämään kantarellirisottoon hieman currya, joka korostaa sienen makua ja korvaa kanaliemen, jos käytät risotossa kasvislientä. Mausteinen kantarelli-kikhernepasta taas vie ajatukset Välimeren suunnalle. Voisin kuvitella, että kantarellitäyte sopisi myös pieniin, vahvasti maustettuihin piiraisiin, vaikka samosoihin tai empanadoihin.

Vaikka juustoinen kantarellipiirakka on aika perinteinen sienipiiras, korostin siinäkin hieman sienen hapokkuutta currylla. Yrtiksi valitsin timjamin.

Muusijauhe maustaa piirakkapohjan

Olen hehkuttanut kesästä asti, että olen löytänyt maailman parhaan makean piirakkapohjan. Nyt paljastan salaisuuden hyvään suolaiseen pohjaan. Se on perunamuusijauhe. Muusijauhe tuo pohjaan muutakin makua kuin jauhoisuutta, eikä taikinaan tarvitse laittaa hirmuisesti suolaa.

Olen tehnyt muusijauheesta myös herkullisia perunarieskoja ja pari kertaa olen ripsauttanut jauhetta leipätaikinaan. Koko muusipussillinen ei kulu tähän ohjeeseen, mutta jauheenjämät säilyvät kyllä. Kaada ne vaikka sämpylätaikinaan, kun leivot seuraavan kerran.

VINK: Sopivia juustoja piirakkaan ovat esimerkiksi Gouda, Västerbotten ja Emmental.

Juustoinen kantarellipiirakka

27-senttiseen piirakkavuokaan tai pienempään irtopohjavuokaan

Pohja:

  • 3 desiä hiivaleipä- tai vehnäjauhoa
  • 1 desi perunamuusijauhetta
  • 1 teelusikallinen leivinjauhetta
  • 0,5 teelusikallista suolaa
  • 150 grammaa voita kuutioina
  • 1 desi kylmää vettä

Täyte:

  • 1 litra kantarelleja
  • purjon vaalea osa
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 desiä kermaviiliä
  • 2 munaa
  • 3 desiä (rasvaista) maitoa
  • 150 grammaa vahvaa juustoraastetta
  • 1-2 teelusikallista currya
  • 1-2 teelusikallista kuivattua timjamia/muutama oksa tuoretta
  • suolaa
  • pippuria
  • öljyä kuullottamiseen

  1. Tee ensin pohja. Sekoita kaikki kuivat ainkset huolellisesti keskenään. Lisää kylmiä voikuutioita jauhoseokseen vähän kerrallaan nyppien. Lisää lopuksi joukkoon kylmä vesi pienissä erissä. Pyörittele taikina palloksi ja nosta se jääkaappiin siksi ajaksi, kun teet täytteen.
  2. Tee seuraavaksi sienitäyte. Puhdista sienet, silppua valkosipulinkynnet ja leikkaa purjo renkaiksi. Kuullota sipulit pannulla öljytilkassa. Kun purjo on kellertävää, lisää joukkoon kantarellit. Kuullota sekoitellen viitisen minuuttia. Lisää joukkoon hieman suolaa ja pippuria sekä puolet currysta ja timjamista.
  3. Sekoita rikotut munat, maito, kermaviili ja juustoraaste huolellisesti kulhossa. Mausta seos ripauksella suolaa ja pippuria sekä lopulla currylla ja timjamilla.
  4. Öljyä piirakkavuoka ja levitä taikina vuokaan. Muotoile piirakkaan myös reunat. Paina pohjaan haarukalla pari reikää. Esipaista pohjaa 200 asteessa 5 minuuttia, kunnes se on paahtunut kevyesti.
  5. Levitä pohjan päälle ensin sienimuhennos ja kaada sen päälle kermaviiliseos. Paista piirakka kypsäksi 200 asteessa, yhteensä noin 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyttä ja pinnaltaan kullanruskeaa.
  6. Anna piirakan vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

juusto-kantarellipiirakka ohje

Mausteisia ja lempeitä sieniruokia

Toinen sieni, joka sietää vahvempia mausteita, on suppilovahvero. Kaivelin arkistoistani vanhan ohjeen, joka on kai alun perin Jamie Oliverin: chilillä ja sitruunalla maustettu sienipasta. Tässä sienipastassa ei ole lainkaan sipuli-kermakomboa, vaan raikas, mausteinen ja syvä makumaailma.

Olen maustanut suppilovahveroruokia myös hummuksella. Hummus-sienipasta on täyteläinen ja tavallista sienipastaa ruokaisampi vegepasta.

Ja annetaan nyt jotain myös kermaisen ja perinteisen ystäville. Sherryllä maustetussa tattikeitossa on runsaasti kermaa, voita ja hieman salviaa. Todellista lohturuokaa, joka on kuin lempeä, sisäinen peitto, joka lämmittää ja halaa.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.