Food is Art goes sweet – om nom nom…

Food is Art valtasi Tampereen kauppahallin taas perjantaina ja lauantaina. Tällä kerralla teemana olivat jälkiruoat, ja sehän sopi kaltaiselleni herkkupersaukselle. Jälkiruoat maistuivat myös niille seurueemme jäsenille, jotka eivät ole samalla tavalla makean perään. Herkkurasteilta tarttui mukaan taas pari ideaa, joita pitää jossain vaiheessa kokeilla kotosalla. Aion testata ainakin raparperin ja chilin yhdistämistä ja ehkä myös mansikoiden kuivaamista.

Ennen makeiden herkkujen kimppuun käymistä söimme lounaan hallin pyörykkäbaarissa. Valitsin omalle lautaselleni pyöryköitä metsäsienikastikkeessa, kermaperunoita ja salaattia. Aivan loistava hinta-laatusuhde: annos kustansi vain 3,90 euroa.

Kaveri nappasi lautaselleen myös yhden tulisen pyörykän ja lohkoperunoita. Eikä mies tietenkään mitään rikkaruohoja syö.
Kaveri nappasi lautaselleen myös yhden tulisen pyörykän ja lohkoperunoita. Eikä mies tietenkään mitään rikkaruohoja syö.

Aloitimme jälkiruokaorgiat Armas-pikaruokalan tiskiltä suklaabrowniella, joka tarjoiltiin kuivatun mansikkamurskan ja crème chantillyn eli suomeksi kermavaahdon kera. Brownien koostumus oli ihanan pehmeä ja valuva, mutta ei plösähtänyt. Maku oli todella voimakas, suklainen, makea, voinen, taivaallinen… mansikan aromi tiivistyi kuivatuissa marjoissa kivalla tavalla.

Seuraavaksi suunnistimme välikahveille Mama´s Corneriin. Kahvikupposen kylkeen tarjoiltiin suklaaherkkuja. Suosikiksemme nousi tummasta suklaasta muotoiltu tikku, jonka täytteenä oli raikasta appelsiinia.

Voi jos saisi vain työntää päänsä tähän kasaan ja kieriä suklaassa.
Voi jos saisi vain työntää päänsä tähän kasaan ja kieriä suklaassa.

Makeiden suklaaherkkujen jälkeen osuimme sopivasti Marusekin innoittamalle hedelmäsalaattipisteelle. Perinteisellä japanilaisella shisoyrtillä marinoidut hedelmät jugurttimoussen ja seesaminsiemenien kanssa olivat ihanan raikkaita. Shison maku tosin oli kovin mieto. Minulle ei jäänyt vielä tämän kokemuksen jälkeen selkeää makumuistoa yrtistä. Luulen, että marinadissa oli käytetty punaista shisoa, joka on miedompaa kuin vihreä.

Hedelmäsalaatin jälkeen vuorossa oli raparperipiiras crème fraîchen kera. Perinteinen piirakka ei kuitenkaan ollut tylsä, vaan todella tasapainoinen sekä makujen että suutuntuman puolesta. Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä murupohja on aivan kamalaa kuraa. Siis sellaista kurkkuun takertuvaa, mautonta jauhopölyä. Tällä kerralla voissa ei kuitenkaan oltu pihtailtu. Murupohja oli ihanan suolaista, ja sitä oli juuri sopiva määrä täytteisiin nähden. Appelsiinimehulla maustettu raparperihilloke oli jätetty rohkeasti todella happamaksi, ja täyte oli mukavan juoksevaa. Hapankerma antoi annokseen täyteläisyyttä, mutta ei taittanut kokonaisuutta liian makeaksi ja helpoksi, kuten kermavaahto olisi helposti tehnyt.

Tältä pisteeltä sain myös kutkuttavan vinkin raperperin ja chilin yhdistämisestä. Yhdistelmä olisi helppo toteuttaa chutneyssa tai paholaisenhillossa, mutta haluaisin kokeilla sitä makeassa jälkiruoassa.

Toiseksi viimeinen makurasti oli ehkä suosikkini, vaikka jokainen annos oli tällä kertaa omalla tavallaan tosi viehättävä. Tässä annoksessa kolahti epätyypillisen jälkiruokaraaka-aineen, palsternakan käyttö. Annos oli siis palsternakka mousse, joka tarjoiltiin tyrnistä tehdyn granitén ja kaura-crumblen kera.

Granité muistuttaa koostumukseltaan sohjoista, hiukan sulanutta jäädykettä. Anteeksi kökkö kuvailu, mutta en nyt keksi näppärämpää suomenkielistä synonyymiä käsitteelle. Granité on samanlaista kuin ne jäähilejuomat, joita myydään etenkin ipanoille. Crumble on aika lailla sama asia kuin murutaikina. Tosin britit tarkoittavat crumblella jälkiruokaa, jossa on sekä murutaikinaa että esim. marjoja tai hedelmiä, ja koko höskä tarjoillaan vaniljakastikkeen, kiisselin tai jäätelön kanssa. Mutta tässä jälkkärissä crumble siis viittasi vain murupohjaan.

Makuyhdistelmä oli ihanan raikas, hieman hapan, mutta kuitenkin samettinen. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että pitäisi tehdä palsternakasta jokin makea leivonnainen tai jälkiruoka. Hileistä jäädykettä en ehkä viitsi kotona näpertää, mutta palsternakka voisi sopia melko mausteiseen leivonnaiseen, jossa olisi ehkä myös inkivääriä. Hmmm…

Makumatkamme päätti Hella & Huoneen Arto Rastaan isännöimä piste, jolla tarjoiltiin paahdettuja pähkinöitä ja hunajakennoa. Tämä pieni ja tymäkkä makupala miellytti minua, koska pidän todella paljon suolaisen ja makean yhdistelmästä. Olisin kaivannut lisäksi ehkä hieman jäätelöä tai vaniljamoussea kostuttamaan annosta.

Hunajakennoon tulee useimmiten hunajan tai siirapin lisäksi sokeria, vettä, etikkaa ja soodaa. Yksinkertaisen makeisen valmistaminen ei ole ihan niin simppeliä kuin ainekset antavat ymmärtää. Kotivinkin Kaisa Torkkeli kertoo onnistuneensa vasta sitkeän yrittämisen ja erehdysten jälkeen. Hunajakenno eli honeycomb lieneekin niitä leivonnaisia, jotka ovat lähempänä kemiaa. Kaltaiseni perstuntumalla kokkailevan kannattaa siis jättää hifistely niille, joilla on enemmän kärsivällisyyttä.

Hunajakenno on muualla Euroopassa paljon yleisempi herkku kuin Suomessa. Rastas kertoi panneensa Cannesin filmifestivaaleilla merkille, että palasteltua hunajakennoa myytiin kojuissa makeannälkään ja välipalaksi.

Parhaan jälkiruoan valitseminen näistä on kauhean vaikeaa. Suurin osa annoksista oli variaatioita perinteisistä herkuista. Perinteikkyydessä ei kuitenkaan ole mitään pahaa, kun raaka-aineet ovat hyviä, ja annoksessa on jotain uutta twistiä. Henkilökohtaisia suosikkejani taisivat olla koostumukseltaan jumalainen brownie ja raikas palsternakkamousse.

Lopuksi pari sanaa hallin muiden yrittäjien toiminnasta. Monella pisteellä oli niin paljon maistelijoita, että väki levittäytyi väkisinkin muiden yrittäjien alueelle ahtailla käytävillä. Esimerkiksi Armas-pikaruokalan edessä oli välillä tunkua, ja porukka etsi itselleen istumapaikkoja ja alustoja, joille laskea lautaset ja mukit. Kysyimme vastapäisestä Liisan Leipomosta, olisimmeko saaneet istua penkeille, jotka olivat heidän pystybaarissaan käytävän puolella. Vastaus oli nuivahko ”periaatteessa ette”. Olisin ymmärtänyt vastauksen, jos kahvila olisi ollut tupaten täynnä, mutta siellä ei ollut tuolla hetkellä ainuttakaan asiakasta. Olisin itse kahvilayrittäjänä tehnyt kaikkeni, jotta jengi olisi innostunut ostamaan minulta kahvit browniensa kylkeen. Istumapaikkojen tarjoaminen hiljaisena hetkenä olisi ollut pieni ele, jolla kahvila olisi varmasti saanut edes hiukan myyntiä itselleenkin.

Sen sijaan Kauppahallin Kotilounaan henkilökunta antoi ruokasuunnistajien istahtaa pöytiinsä. Istuimme pöydässä kymmenen minuuttia, ja sinä aikana yksi kaverimme ehti kehua paikan edullista opiskelijalounasta, ja kaksi muuta päätti, että tämä paikka pitää joskus testata. Aika halpaa mainosta ja potentiaalisia asiakkaita yrittäjälle parin istumapaikan hinnalla.

Pieniä juttuja, mutta kuitenkin niin isoja. Fiksu yrittäjä ei huomioi vain niitä, jotka ovat sillä hetkellä hänen maksavia asiakkaitaan, vaan myös ne, jotka voi pienellä eleellä houkutella asiakkaaksi joko saman tien tai tulevaisuudessa.

P.S. Tämä meinasi unohtua. Rastaan pisteellä ollessamme teimme ostoksia viereisessä pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä myyvässä kaupassa ja Koiviston lihatiskillä. Koiviston vitriinistä tuli bongattua tällainen herkku.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.