Ärsyttää! Kuulostaa varmaan lapselliselta, mutta jos ruoka tai leivonnainen menee pilalle, otan sen todella raskaasti. Pari päivää sitten otti rankasti aivoon, syynä tämä reisille mennyt sitruunapiiras.
Olen pyörittänyt tässä nyt aika hektistä työkomboa ja vähän sairastellutkin. Ulkona on niin pölyistä, etten ole päässyt stressilenkille. Ei lenkkiä, siispä leivon. Kiljuin miehelle, että googlaa mulle ensimmäinen hakutuloksissa tuleva sitruunapiirakka ja huutele, mitä tuon kaupasta. Nalli napsahti tälle reseptille, ja juoksin kauppaan ostamaan kermaa ja sitruunoita.
Pohja ei ollut ihan perinteinen murotaikina. Päätin olla kiltti ja noudattaa ohjetta prikulleen. Lisäsin voin kovana, vaikka se tekee taikinan nyppimisestä kirjaimellisesti nyppimistä. Panin taikinan pakastimeen ja esipaistoin sen ennen täytteen levittämistä. Lopputuloksena syntyi ihanan täyteläinen, juuri sopivasti tahmea pohja. Voi kannattaa siis malttaa lisätä taikinaan kovana, ja myös tuo pakastaminen parantaa rakennetta.
Mutta. Sitten kaikki alkoikin mennä päin helvettiä.
En käyttänyt irtopohjavuokaa. Irtopohjavuokani on liian iso ja pelkäsin, ettei taikina olisi riittänyt. Taputtelin taikinan tavalliseen 23-senttiseen lasivuokaan. Voi miten tasaisesti ja nätisti se siihen sopikaan. Tein täytteen, aloin kaataa sitä vuokaan. Siis tää täytehän valuu reunojen yli, rääyn. Tässä vaiheessa mies huomauttaa, että ohjeessa neuvotaan käyttämään irtopohjavuokaa juuri siksi, että siinä on korkeat reunat, ja täytettä voi käyttää reilusti.
Eikä tässä vielä kaikki.
Kaadettuani täytteen vuokaan tajuan, että olen unohtanut täytteestä kokonaan kerman. Tässä vaiheessa heittäydyn ihan oikeasti lattialle kuin epätoivoinen pikkulapsi. Miksi mää en ja miks mää aina ja miks mää en koskaan, yhyy yhyy! Kokin paperit päntännyt puoliso toteaa, että täyte onnistuu kyllä hyvin ilman kermaakin, siitä vain tulee vähän erilainen.
Mutta älä hyvä ihminen luule, että seppäilyni loppuisi tähän.
Alkuperäisessä ohjeessa torttua neuvotaan paistamaan pitkään. Luonnollisesti, jos sitä kermapitoista täytettä on todella paljon. No, kaiken tämän sekoilun päätteeksi meikäläinen pitää puolet pienempää leipomustaan uunissa öbaut 40 minuuttia, koska ohje.
Lopputuloksena syntyi maukas kivikiekko. Itketti niin paljon, että yritin koristaa piirasta basilikanlehdillä. Tätä rautasoikiota olen nyt jyrsinyt päiväkaupalla, ja se vain kovettuu entistä pahemmin jääkaapissa. Että ihanaa lifestyle-ah-mä-kokkaan-tässä-mun-niin-täydellisessä-blogielämässä -päivää vain kaikille!
Mulla ei ole varmaan hampaita jäljellä pupellettuani tortun loppuun, mutta kun olen niin pihi, niin eihän sitä syömättäkään voi jättää.
Luova ratkaisuehdotus: pala blenderiin ja murut nautitaan jäätelön, kermavaahdon tai jogurtin kanssa. 🙂
Tuli sentään syötävää. Kamalat tunnontuskat tulee, jos onnistuu sössimään raaka-aineet niin pahasti ettei lopputulos kelpaa ihmisille tai edes koiralle.
Hyvä idea. Siinä on vain semmoinen pikku mutta, että kun meikämuija käyttää tuota blenderiä, voi käydä vaikka näin: http://www.savusuolaa.fi/kaikkea-mahdollista-ja-mahdotonta-ruoasta/maailman-huonoin-ruokabloggaus/
Myös vasara, leka tai vastaava käy. 😉
Niin story of my life. 🙂 Tein just toissapäivänä raparperipiirakan pakastetusta raparperista. Voin kertoa että ei toimi samalla tavalla kuin tuore raparperi, ainakaan tässä tapauksessa.
Äh, kai mä syötän tuon lopun piirakan koiralle. Vai voiko koira kuolla sitruunaan? Se nyt tästä vielä puuttuisi, että koirankin päästäisin tyhmyyttäni päiviltä. Mutta hei, kaltaiseni ihmisen elämässä mikään, siis ei niin mikään ei ole mahdotonta.
Nimimerkillä tällä viikolla hukattu pirun tärkeä muistitikku, kaksi tietokoneen laturia, pari Word-tiedostoa, jotka luulin tallentaneeni kahteen eri paikkaan sekä kuntosalin pukukopin poletti. FAAAAKKKHHH!