mausteinen porkkanakakku ohje

Mausteinen porkkanakakku appelsiinikuorrutteella

”Miten kakussa voi olla porkkanaa? Voiko kakussa olla perunaa? Pitääkö sitä kakkua haukata niin että narskuu? Äiti äiti äiti äiti!”.

Olen vastaillut tällaisiin kysymyksiin nyt kuukauden verran, kun lapselle selvisi, että on olemassa semmoinen asia kuin porkkanakakku. Ajatus vihanneksen ja makean leivonnaisen yhdistämisestä on pienessä mielessä valtavan eksoottinen, joten lupasin, että leivomme yhdessä porkkanakakun (Eikös kuulostakin ihanan idylliseltä, valitettavasti tekstin lopussa tämä mielikuva tullaan romuttamaan, mutta ensin se ohje).

Käytin pohjana tätä K-ruoan porkkanakakkureseptiä, koska se oli sopivan kokoinen pienelle perheelle. Kaipasin kuitenkin enemmän leivontamausteita. Mielestäni porkkanakakku saa olla reilun mausteinen. Kuorrutteen höystin appelsiinimehulla ja raastoin appelsiininkuorta myös koristeeksi. Lopputulos oli keväisen värinen kakku – ja morjens mikä tuoksu kodissa! Sen turvin sain lykättyä imurointia kaksi päivää.

VINK: Alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan käyttämään 3-litraista kakkuvuokaa. Mielestäni tämä on tarpeettoman suuri. Kakku onnistui hyvin alle 2 litraa vetävässä leipävuoassakin.

VINK VINK: Voit käyttää minkä tahansa muotoista vuokaa: klassista kuivakakkuvuokaa, suorakulmion muotoista leipävuokaa tai pientä, korkeareunaista uunipeltiä. Sen sijaan suuri, uunin levyinen pelti on tälle taikinamäärälle liian iso. Voit myös jakaa taikinan muffinivuokiin.

VINK VINK VINK: Tuore inkivääri ei ole pakollinen. Voit käyttää tuoretta, jauhetta tai sekä että.

VINK VINK VINK VINK: Jos käytössäsi ei ole tummaa sokeria, tavallinen valkoinen käy hyvin.

Mausteinen porkkanakakku

16 palaa:

  • 450 grammaa kuorimattomia porkkanoita eli noin 10 pientä/7 keskikokoista/5 suurta porkkanaa
  • peukalonpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä
  • 3 munaa
  • 3 desiä (mieluista tummaa) sokeria
  • 1,5 desiä rypsi- tai rapsiöljyä
  • 3,5 desiä vehnäjauhoja
  • 2 teelusikallista kanelia
  • 1 teelusikallinen kardemummaa
  • 0,5 teelusikallista inkiväärijauhetta
  • 1 teelusikallinen vaniljasokeria
  • 1 teelusikallinen soodaa
  • 1 teelusikallinen leivinjauhetta
  • ruokalusikallinen korppujauhoa tai kookoshiutaleita vuoan jauhottamiseenKuorrute:
  • 50 grammaa voita
  • 200 grammaa maustamatonta tuorejuustoa
  • 1,5 desiä tomusokeria
  • 1 teelusikallinen vaniljasokeria
  • puolikkaan appelsiinin mehu
  • puolikkaan appelsiinin raastettu kuori

  1. Kuori ja raasta porkkanat ja inkiväärinpala. Älä käytä raastimen hienojakoisinta päätä, joka tekee raasteesta hiutalemaista. Raaste saa olla isohkoa ja selvästi erottuvaa.
  2. Vaahdota tumma sokeri ja munat suuressa kulhossa kiinteäksi vaahdoksi.
  3. Sekoita toisessa astiassa keskenään kuivat aineet. Kaada kuivaseos munavaahtoon ja sekoita hyvin.
  4. Voitele kakkuvuoka ja jauhota se korppujauholla tai kookoslastuilla. Jos käytät uunivuokaa, päällystä se leivinpaperilla. Kaada taikina astiaan ja paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Paistoaika riippuu astiasta. Muffinivuoissa tai pellillä taikina kypsyy nopeammin kuin syvässä kakkuvuoassa. Testaa kypsyyttä kakun paksuimmasta kohdasta haarukalla tai tikulla.
  5. Tee kuorrute, kun kakku paistuu. Sulata voi ja sekoita keskenään voisula, tuorejuusto, appelsiinimehu ja vaniljasokeri. Anna kypsän kakun jäähtyä hyvin. Levitä kuorrute kakun päälle ja ripottele koristeeksi raastettua appelsiininkuorta. Säilytä kakkua kylmässä.

porkkana-appelsiinikakku resepti

Ajjetta on nättiä! Latailin Insta Storyn täyteen hellyttäviä videoita, joissa tyttönen raastaa porkkanaa ja vaahdottaa munia. Ja siis hienostihan kaikki periaatteessa meni. Mitä nyt tajusin, että porkkanoiden raastaminen on puuduttavan hidasta touhua innokkaan, mutta kömpelön 4-vuotiaan kanssa.

Kun kakku vihdoin saatiin uuniin, olin aivan puhki. Puhki raastamisesta, selittämisestä, kädestä pitämisestä, neuvomisesta, rasvalänteistä, jauhoista, pesemättömistä pyykeistä, vastaamattomista viesteistä, ulkoiluttamattomasta koirasta, deadlineista ja hankalasta juttuaiheesta, joka piti saada selvitettyä seuraavaan aamuun mennessä. Epätoivoinen metaväsymys synnytti tämän tekstin ja sai minut vihaamaan tuskaista ”tunti juuresten raastoa, tunti jumppaa ja tunti työmaileja” -tasapainoilua, jossa nyt elän.

Keissiin liittyy myös eräs belsebuubin suunnittelema tavara, nimittäin ekorätti. Taloutemme eettisempi osapuoli osti sen, koska norpat, sademetsät jne. Hirveen kiva, JOS SE SAATANAN RÄTTI IMISI JOTAKIN! Oikeasti. Rätti on täysin hyödytöntä materiaalihukkaa, koska se ei kuivaa pintoja. Jopa saunatakin helma putsaa vesipisarat pöydältä tehokkaammin.

No, siinä kävi niin, että saatoin vihoissani heittää ekorätin vessan basilliselle lattialle, koska mokoma kangaspala vitutti. Ja sitten tuli katumus ja hain rätin takaisin keittiöön. Ja heitin sen seuraavaksi vahingossa tuoreen kakun päälle.

Olen siis syöttänyt viattomalle lapselleni tätä paskabasilleissa pyörinyttä kakkua. Olemme edelleen hengissä, mutta hänen suolinukkansa on varmasti tuhoutunut ikiajoiksi. Frendi tosin muistutti, että se tuhoutui jo silloin, kun annoin lapselle korviketta.

Että siinä meni sekin tulevaisuus.

Pisa-tilastot sen kuin laskevat, ja jossain joku läsnäoleva superihminen taas päivittelee ja joku pyörii haudassaan.

Ja minä se vain istun.

Tuijotan ekorättiä.

Mietin säästääkö vai heittääkö jätteisiin? Tuhoanko metsää vai hermojani?

appelsiini-porkkananakku ohje

Mausteisia herkkuja ja appelsiinimakeaa

Hetkeksi vielä takaisin alkuperäiseen, asialliseen asiaan. Jos pidät vahvoista leivontamausteista, testaa myös tuorejuustolla ja pähkinöillä kuorrutettu kurpitsapiirakka. Voit korvata kurpitsan halutessasi muilla juureksilla. Testaa vaikkapa bataattia tai palsternakkaa.

Rakastan myös sitrushedelmiä, jotka ovat parhaimmillaan sydän- ja kevättalvella. Kaurakekseihin tulee raikkautta ja hieman jotain uutta, kun maustat ne appelsiinilla. Appelsiiniriisi taas on klassikko, joka kohoaa uusiin sfääreihin vaniljan ja paahdettujen mantelien voimin. Suorastaan kuninkaallinen jälkiruoka!

Voit myös korvata näiden superhelppojen ja nopeiden hedelmämaljojen persimonin appelsiinilla tai veriappelsiinilla. Tämä jälkkäri sopii aikuiseen makuun, sillä se ei ole kovin makea, koska lisukkeena on paksua vuohenjuustovaahtoa.

Mutta sanokaa nyt hyvät ihmiset, mitä minä teen sille ekorätille?

2 kommenttia

  1. Apua mä voin vaan kuvitella ton ekorättiärsytyksen 😀 Itelläkin menee hermo jos joutuu pyyhkimään pöytää jollain surkealla, mitään imemättömällä rätillä (siks oonkin itelle ostanut laadukkaita hyviä rättejä haha). Mut porkkanakakku näyttää superhyvältä! Pitää ehkä testata tätä ohjetta lähiaikoina porkkanakakku on nimittäin yks mun lempparileivonnaisista ikinä 🙂

  2. Mä en ymmärrä, miksi lähes kaikki eko on jotenkin vaikeaa tai haisee pahalle. Yritin joskus käyttää sellaista bambupohjaista termosmukia, joka oli joku blogilahjus. Aivan mahdotonta. Kippoa ei saanut laittaa mikroon, ei pestä koneessa ja lisäksi se oli aina minuuttikaupalla tulikuuma, kun siihen kaatoi nestettä. Ja pesupähkinätkin sotkivat pyykin, murrrr!!!!!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*