Punajuuri-kookoskeitto ja myönnytys säilykkeille

Perun osan einesvihamielisyydestäni. Tai nyt kyseessä ei ole puhdas eines (tai ainakin niin haluan itselleni uskotella). Puhun mieluummin puolivalmisteesta tai kasvissäilykkeestä. Pirkka peruna-punajuurisose ratkaisi juuri yhden ärsyttävän keittiöongelman. Rakastan punajuurta, mutta vihaan sen käsittelyä. Vaikka pukeutuisin mehiläishoitajan asuun, onnistun aina kämmäilemään, ja keittiö muistuttaa punajuurisession jälkeen Hannibal Lecterin köökkiä. Punajuuri myös kypsyy raivostuttavan hitaasti.

Kokeilin valmista kasvissosetta nyt ensimmäisen kerran, ja aion käyttää sitä jatkossakin. Soseessa oli sen verran voimakas punajuuren maku, etten aluksi edes tajunnut, että joukossa on myös perunaa. Kunnon borssiin en tätä käyttäisi, mutta tämä on arkiruokiin nopea helpottaja, samaan tapaan kuin valmis tomaattimurska. Pakastevihanneksille ja valmiiksi paloitellulle sipulille nyrpistelen edelleen nenääni, mutta tälle nostan peukkua.

Liedellä porisi runsaalla korianterilla maustettu punajuuri-kookoskeitto. Lisäsin soseeseen vielä pari perunaa tuomaan keittoon rakennetta. Kyhäelmästä tuli ilmeisen onnistunut, ainakin koemaistajana toiminut kaverini pyysi reseptin, ja myös mies kehui makua. Mielessä alkoi hyrrätä hurjasti mahdollisuuksia soseen hyödyntämiseen. Tätä voisi kokeilla ainakin lindströminpihveihin ja uunipataan. Leikittelen myös ajatuksella punajuuren, kookoksen ja rosmariinin yhdistämisestä, toimisikohan?


Punajuuri-kookoskeitto:

500 grammaa punajuurisosetta
2 perunaa
1 keltasipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1 ruukku tuoretta korianteria
400 grammaa kookosmaitoa
1 luomukasvisliemikuutio/fondi (vähäsuolainen, ei natriumglutamaattia)
vajaa 1 teelusikallinen mietoa chilijauhetta/cayannepippuria
2 teelusikallista kurkumaa
1 teelusikallinen sitruuna/limemehua
suolaa
mustapippuria
vettä

Kuori ja paloittele perunat, sipuli ja valkosipuli. Laita kasvikset kattilaan ja lisää sen verran vettä, että kasviskuutiot peittyvät reilusti. Lisää joukkoon kasvisliemikuutio/fondi ja keitä, kunnes peruna on pehmeää. Älä kaada vettä pois. Soseuta kasviskuutiot veteen sauvasekoittimella. Lisää joukkoon punajuuripyre, silputtu korianteri, mausteet, sitruunamehu ja kookosmaito. Tarkista maku ja lisää vielä suolaa ja pippuria. Kiehauta keittoa vielä kevyesti, jotta maut avautuvat.

Tarjoile tuoreen leivän kera. Voit silputa tuoretta korianteria vielä keiton päälle. Saat annokseen ruokaisuutta lisäämällä joukkoon raejuustoa, turkkilaista jugurttia tai hapankermaa.

Korianteri, korianteri, scheissen riimittelijän kaveri.
Korianteri, korianteri, scheissen riimittelijän kaveri.

Loppuun löpinöitä. Olen ihan liekeissä siitä, että kevät tulee. Auringon vaikutus mielialaani on järjetön. Jos on kaksi aivan samanlaista päivää, toinen aurinkoinen, toinen sellainen sumea ja lonkeron värinen, tuntuu valoisa päivä luksukselta, vaikka mitään erikoista ei tapahtuisi. Toisaalta on hieman raskasta olla tällainen ilmapuntari. Toisaalta on hauskaa, että ilot voivat olla näin pieniä ja ilmaisia.

Kuvittelin, että talvi innostaisi minut hauduttelemaan hartaita pataruokia – my ass. Energiaa on riittänyt tasan kirjoittamiseen ja lapsenhoitoon. Nyt mielessä alkoi taas hyrrätä ties mitä ruokaviritelmiä, olen ihan fiiliksissä lähestyvästä pääsiäisestä, lapsen synttäreistä, omista synttäreistäni, kesästä. Pian pääsee Sorsapuistoon piknikille roseeviiniä siemailemaan. Jos jollakulla on hyviä vinkkejä siihen, miten kesäihminen voi kestää syksyn ja talven, kerro mulle. Olen kokeillut kaiken, d-vitamiiniöverit, avannon, liikunnan, kirkasvalon, mikään ei auta.

Ja pian voi taas lounastaa terasseilla! Tampereelle on tulossa paljon paikkoja, joiden avautumista odotan kieli pitkällä, ainakin Hans Välimäen Masu entisen Flamen tilalle ja Aussie Bar Hämeenkadun loppupäähän. Tuo aussibaari ei muuten innosta, mutta safkat haluan testata. Listalla on kengurunlihaa useassa muodossa, ja hampurilaiset kuulostavat lupaavilta. Plus tuo Aussie Meatlovers -pizza on kuin räätälöity yhdelle miespuoliselle kaverilleni, eiks niin T. M-M.?????

 

5 kommenttia

  1. emminuorgam

    Mä olin kuvitellut ton Aussie Barin olevan kans Restamaxin paikka, mutta nyt kun tutkin ruokalistaa, niin selvis myös että eihän se olekaan! Hitto miten hienoa, että joku muukin vielä yrittää.

    Ja sitten asiaan: oon joskus kokeillut tota vastaavaa bataattisosetta, mutta sitä oli pussissa kovin vähän. Monelleko sä sait keiton siitä punajuurisoseesta?

    • Kyllä tästä semmoinen viisi annosta tuli. Iso purkki kookosmaitoa, perunat, sipuli ja vesi tuovat lisää ruokaisuutta. Mutta ilman ”jatkeita” yhdestä pussista sellaisenaan saa tosiaan ehkä vain kaksi reilua annosta.

      Mä odotan Aussie Barissa innolla sitä, että pääsen asioimaan aussiksi murtavien tarjoilijoiden kanssa. Pidän aussiaksentista, vaikka toisaalta siitä tulee jostain syystä mieleen aina joku Maissilapset tai The Hills Have Eyes – genren maalais/erämaakauhuleffa.

    • Ja suosittelen 1-2 perunan lisäämistä melkein kaikkiin sosekeittoihin ihan rakenteenkin takia. Tulee samettisempaa.

  2. Polkkapossu

    Projektinani on punajuuri-suklaajäätelö ja tuohon valmismössö olisi omiaan. Kiitos tuotteen olemassaolomuistutuksesta, ehkä väännän lopusta tämän keiton.

    • Punajuuri ja suklaa, ihana makupari, etenkin kun käyttää tosi tummaa suklaata. Rosmariini sopii ainakin leivonnaisissa hyvin tämän yhdistelmän mausteeksi.

      Kotijäätelöstä puhuminen saa minut aina manaamaan pientä pakastintamme. Ei mahdu jäätelökone sinne, ei.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*