Munchen ravintolavinkit

Ravintolavinkit Müncheniin: Kolme täysin erilaista herkkutaivasta

Kuten edellisessä stressipostauksessani valittelin, siippani oli alkukesällä enemmän työmatkoilla kuin kotona, ja se oli todella raskasta. Pääsin onneksi mukaan yhdelle matkalle ikävääni helpottamaan.

Mikään täysi lomamatka tämä reilun neljän päivän pyrähdys ei ollut minullekaan. Naputtelin joka aamu töitä hotellihuoneessa ja lähdin tutkimaan kaupunkia alkuiltapäivästä. Monia juttuja jäi siis näkemättä ja kokematta. No mutta, mitäpä väliä sillä. Nyt aion keskittyä kaikkeen siihen maukkaaseen ja hauskaan, josta ehdimme minilomallamme nauttia.

München on Baijerin keskus, jossa pihvinuijat mäiskähtelevät ja vehnäolut virtaa. Olen kuitenkin vetänyt perinteiset bisse- ja makkarasetit niin monta kertaa, että nyt halusin tutustua kaupungin ravintolakulttuurin muihinkin puoliin. Googlettelun ja paikallisen tuttavaparin kanssa juteltuani minulle selvisi, että München on myös Saksan etnisen ja välimerellisen ruoan mekka. Kaupungissa on paljon etenkin italialaisravintoloita ja aasialaispaikkoja aina uiguuriravintoloista kiinalaisiin ja sushimestoihin. Ja vaikka Baijerissa ollaan, Saksassa vahva vegeskene on täälläkin voimissaan.

Tuloiltanamme kaipasimme jotain helppoa ja nopeaa. Siispä purilaiselle ja oluelle. Suuntasimme satumaiseksi hehkutettuun Hans im Glück -ravintolaan. Kyseessä on ketju, mutta sitä on vaikea uskoa. Vanhaan Onnellinen Hannu -kansansatuun pohjautuva konsepti nimittäin näkyy pienimmissäkin yksityiskohdissa. Jokainen ravintola on sisustettu satumetsäksi aidoilla koivuilla. Kävimme kaupungin päärautatieaseman kupeessa olevassa ravintolassa, joka on tehty vanhaan kirkkoon. Korkeaan, hämyiseen ravintolasaliin oli rakennettu jopa puumajoja tikkaineen.

Listalla oli liha-, kasvis- ja vegaanipurilaisia, erikoisoluita ja tuoreista hedelmistä ja yrteistä tehtyjä drinkkejä. Taustalla soi kepeä kesähouse, ja tunnelma oli niin hipsteri kuin vain voi. Valitettavasti unohdin järkkärin hotelliin, mutta näistä kännykkäräpsyistä ja ketjun nettisivuilta saa kyllä käsityksen siitä, miten persoonallisessa paikassa olimme.

Munchenin ravintolavinkit

Munchenin ravintolavinkit

Tilasimme ison vehnäoluen ja ipan, tavallisen ja vegaanihampurilaisen, ranut ja jälkiruoaksi lettuja jäätelön kera. Koko lysti maksoi yhteensä noin 30 euroa. Hampurilaiset olivat pienehköjä, ja olen nykyään niin tykästynyt briossiin, että hivenen ciabattamainen, lättänä sämpylä ei oikein iskenyt. Tosin viisi vuotta sitten olisin ollut siihen hulluna, eli näin se maku muuttuu.

Hampurilaisten täytteet ja kastikkeet olivat kuitenkin priimat. Lihapihvi oli medium, ja vegaanipihvi oli yksi parhaita koskaan maistamiani. Se oli tehty vehnäproteiinista ja maustettu hyvin. Jos emme olisi tienneet pihviä vegaaniseksi, olisimme veikanneet sitä jauhelihapihviksi. Se ei vetänyt vertoja karkeaksi jauhetulle laatulihalle, mutta oli miljoona kertaa parempi esitys kuin maistamani kuivat ja hajoilevat raaste- ja papupihvit.

Ranut olivat ihanan rapsakkaat ja isot. Kaalisalaatti oli raikas, mutta me etikkahirmut olisimme lorauttaneet joukkoon reilummin happoa. Jälkkärilettu ja jäätelö olivat takuuvarmaa tavaraa. Erityisesti mieleen jäivät talon omat kastikkeet: ketsuppi, bbq-soosi ja ihana keltainen kastike, jossa oli makeaa sinappia ja appelsiinia. Tätä yhdistelmää pitää testata kotonakin.

Munchenin ravintolavinkit

Seuraavana päivänä päätimme viettää Baijeri-illan. Suuntasimme englantilaiseen puutarhaan eli Englischer Garteniin ja sen suosituimpaan ja tunnetuimpaan biergarteniin, Chinesischer Turmiin. Englantilainen puutarha on valtava puistoalue kaupungin sydämessä. Siellä on niin oluttupia, ravintoloita, urheilukenttiä kuin metsäpolkujakin. Keskellä puistoa on lampi, jossa voi ymmärtääkseni soudella vuokraveneellä, ja lammella voi nähdä jopa surffaajia.

Olimme sen verran myöhään liikkeellä, että kuvailu jäi vähäiseksi niukan valon ja helvetillisen kaljanhimon – ei kun nälän vuoksi. Kun seuraavan kerran osun kaupunkiin, haluaisin tehdä puistoon päiväretken ajan kanssa. Onneksi biergarten oli riittävä elämys jo itsessään.

Kyseessä on valtava ulkoilmaravintola. Ja kun sanon valtava, tarkoitan sitä. En ole koskaan nähnyt yhtä paljon hervottomia oluttuoppeja, sianjalkoja ja pään kokoisia rinkeleitä. Vanha kiinalainen näkötorni on niin huonokuntoinen, että se on nykyään yleisöltä suljettu. Tornia voi kuitenkin ihastella ulkoa käsin, ja se on edelleen paikan maamerkki.

Tornia enemmän minua kiehtoi kuitenkin väenpaljous. Taustalla oli mieletön, ampiaisparvea muistuttava humina, kun sadat, ehkä jopa tuhannet ihmiset höpöttivät keskenään. Mutta Saksassa kun olimme, kaikki oli in ordnung. Ei känniääliöitä, ei sotkua, ei tönimistä tai etuilua. Olut- ja ruokalinjastot vetivät sutjakkaasti, pöytiä siivottiin hyvää tahtia ja ihmiset osasivat käyttäytyä. Mahtavaa.

Munchen olutravintolat

Munchenin biergartenit vinkit

Maistelimme, öh, siis mätimme kulhollisen kirkasta peruna- ja kaalisalaattia. Lämpimistä ruoista valitsimme ohueksi nuijitun, leivitetyn schnitzelin sitruunan kera sekä paikallisen makkaranjöötin hapankaalin kera. Annoskoko oli valtava, mutta ruoan hinta oli taas vain noin 20 euroa sisältäen kaksi puolen litran tuopillista.

Päätimme kävellä vähän pidemmän reitin kautta metropysäkille, koska hämärtyvässä metsässä oli satumainen tunnelma. Oli hiljaista, vehreää, viileää, kosteaa ja mullantuoksuista. Absurdia. Aivan kuin olisin palannut jotain kinttupolkua pitkin kotiin juhannustansseista, vaikka olimme miljoonakaupungissa. München vaikuttaa loistavalta paikalta luonto- ja urheiluihmiselle. Englischer Garten on täynnä sporttimahdollisuuksia, ja vain kivenheiton päässä kaupungista länsipuolella on suuri luonnonpuisto.

Münchenin biergartenit

Kolmantena iltana verestelimme muistoja. Kävimme Münchenissa yhdessä viimeksi kesällä 2009. Se oli kihlajaiskesämme, minun Kiinan vaihtokesäni. Alkurakkauden kesä, mahatautikesä, ystävien häiden ja vauvojen kesä. Sinä kesänä söin elämäni kamalinta ja parasta italialaista ruokaa.

Kamala kokemus…huh Mistä sitä nyt aloittaisi. Ravintola, jossa kävimme, tuoksui mummoparfyymille. Sellaiselle saippuansekaiselle, puuteriselle ruusulle. Ihan jees tuoksu, mutta liian suurena annoksena sietämätön. Tarjoilija oli kaikin puolin väsähtänyt vanha mies, joka muistutti hieman Twin Peaksin jättiläistä.

Kysyimme suosituksia, ja hän vastasi monotonisesti ”panna-cotta, ti-ra-mi-suu” ja lätkytti käsiään laiskasti yhteen. Alkukeitto tarkoitti kuutioliemessä uivia, vettyneitä pakastevihanneksia. Kala oli vanhentunutta, ja jälkkäriksi saimme vanukkaan, joka oli kaadettu Dr. Oetkerin muovikiposta lautaselle imelän karamellikastikkeen kera.

Seuraavana iltana saimme onneksi kokea taivaan. Limoni oli tuolloin pienehkö, melko uusi ravintola, jonka henkilökunta oli täynnä jännittynyttä energiaa. He muokkasivat ja improvisoivat meille annoksia ja halusivat tehdä kaikkensa, jotta kirjoittaisimme heistä hyvän arvion Trip Advisoriin.

Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Limoni on yksi kaupungin suosituimmista ja kehutuimmista italialaisista. Salia on remontoitu ja se on puolet isompi, lisäksi kellarikerros ja sisäpiha on otettu käyttöön. Ruoka on jopa herkullisempaa kuin alkuaikoina, ja hurmaava omistaja on yhtä puhelias ja huomioiva kuin ennenkin. Tukka on harmaantunut, mutta hymy ja energia ovat tallella.

Ville tilasi neljän ruokalajin menun 50 eurolla. Minä valitsin listalta kolme annosta, sillä päätimme jakaa Villen menuseen kuuluvan jälkiruoan. Otimme aperitiiveiksi lasit kuohuvaa ja ruokien kanssa pullon italialaista valkkaria. Kahden hengen illallinen keittiön tervehdyksineen ja viineineen maksoi yhteensä noin 180 euroa. Limoni ei siis ole mikään halpa pikkutrattoria, mutta laatuun ja kaupungin tasoon nähden elämyksen hinta oli kohtuullinen.

Aluksi meille tarjottiin tuoreita kesäkasviksia jääpalojen kera sekä talon leipää erilaisten levitteiden kanssa. Varsinainen alkutervehdys oli lohitartar. Minä jatkoin kalalinjalla, sillä ensimmäinen ruokalajini oli tonnikalatartar. Annos oli alkupalaksi hätkähdyttävän iso, sillä kyljessä oli vielä kampasimpukkaa ja avokadoakin. Tonnikala oli tuoretta ja juuri sopivasti maustettua, ja sitruuna- ja tomaattipyre kruunasivat elämyksen. Heti tämän annoksen jälkeen muistin, miksi Limoni lumosi meidät niin voimakkaasti vuosia sitten.

Munchen ravintolavinkit

Väliruoaksi söimme tryffeli- ja hummeripastaa. Valitettavasti kuva komeasta hummerispagetista oli niin hävettävän huono, etten kehtaa julkaista sitä. Tryffelipastakin oli ihanaa: se tehty käsin, se oli pureksittavan al denteä ja riskaabelin tryffelin määrä oli säädetty just eikä melkein oikeaksi.

Pääruoaksi söimme äyriäisiä ja vaaleaa kalaa tomaattikastikkeen kera. Jälkiruoaksi vielä kesäinen mansikkaversio tiramisusta ja talon omaa limoncelloa. Viimeksi mainittu tosin olisi saanut olla kylmempää, se oli illan ainoa, pikkuruinen miinus.

Limonin palvelu oli taas oma elämyksensä. Ravintoloitsija kätteli kaikki asiakkaat illan päätteeksi, jopa halasi osaa. Tiedän, että tällaiset eleet pitää tehdä taidolla, jotta ne eivät ole häiritseviä tai imeliä. Vaikka oman tilan tarpeeni on suuri, en vaivaantunut, vaan nautin herran huumorista ja huolenpidosta. Illan päätteeksi kirjaimellisesti vyöryimme takaisin hotellille, turvonneina, hiprakassa ja kovin, kovin onnellisina.

Munchen ravintolavinkit

Munchen ravintolavinkit

Kun viimeksi kävimme Münchenissa, mielikuvani kaupungista oli todella posh. Se ei ole mikään ihme, sillä hengasin tuolloin vanhankaupungin kupeessa ja Marienhofin liepeillä.

Nyt majoituimme päärautatieaseman viereen. Alue oli paljon vilkkaampi, etnisempi ja edullisempi. Kaikkialla oli parin euron falafel- ja kebabpaikkoja, vilinää, melua ja halpoja kenkäkauppoja. Tein täsmäiskun pariin paikalliseen pikkuostariin ja hommasin kasan loistavia luomupuuvillapaitoja ja narusandaalit muutamalla kympillä.

München vinkit

München vinkit

München vinkit

Keskustan pömpööseimmät nähtävyydet ja kalleimmat shoppailupaikat löytyvät juuri tuolta Marienhofin seudulta. Tosin minullehan Marienhof merkitsee vain ”Es sind viel passiert´, woo-o-o, woo-o-o”:ta. Ysärikersat tietää. Tosielämän Marienhof on kaukana edesmenneen tv-sarjan suht leppoisesta lähiötunnelmasta. On todella vaikeaa kuvitella, että kukaan keskituloinen hengaisi täällä oranssissa t-paidassa ja kävisi ennen aamu ensimmäistä appelsiinimehulasillista lenkillä naapurikorttelissa. Täällä kiskotaan ylihintaista espressoa Armanin terassilla ja siunaillaan, kun ne iiihanat korkkarit on nyt alessa ja maksaa vaan 300 euroo, kelaa!

Bongasin Marienplatzin liepeiltä ehkä kyrsiintyneimmän miimikon evö. Setä veteli röökiä ja näpytti kännykkäänsä eikä edes vaivautunut leikkimään, että hei, mää oon oikeesti patsas, öhöhöö, ei kun kato, kato, mun kulmakarvat liikkuu, vai liikkuuko, no vittu anna euro.


No löytyy sieltä keskustasta halvempaakin ajankulua. Suosittelen lämpimästi museokeskittymää, joka on Sendlingerin torin metroaseman lähellä. Tuolla on esimerkiksi suuri kaupunginmuseo sekä pienemmät juutalais- ja elokuvamuseo.

Pidin kovasti juutalaismuseosta, sillä juutalaiskulttuuri ja sen historia kiinnostavat minua. Tässä museossa moniin tavaroihin, jopa toorakääröihin sai koskea. Alakerran pysyvän perusnäyttelyn lisäksi yläkerrassa on vaihtuva näyttely. Nyt se käsitteli juutalaisurheilijoita. Kaupungin lähellä on myös museoitu Dachaun keskitysleiri, jonne pääsee junalla, ja jossa kävin viime visiitilläni.

Valitettavasti leffamuseo oli elokuvafestivaalien vuoksi kiinni. Leffamuseon kahvila ja sisäpihan terassi olivat kuitenkin aivan ihanat. Kyllä kelpasi istuskella, nauttia cappucino ja pala sacherkakkua trooppisten puiden katveessa. Lisäksi museon kauppa on mahtava – jos pidät mäyräkoirista. Mäykky on yksi Baijerin kansalliseläimistä, ja uljaisiin nakkikoiriin liittyvää tavaraa löytyi olutkolpakoista lasinalusiin ja viivottimiin. Saatoin ostaa kaikki edellä mainitut…

Vanhasta kaupungista ja Marienplatzin läheltä löytyy myös lukuisia vanhoja oluttupia ja terasseja. Suurella oluella ja scnitzelillä tyydyttää janon ja nälän kiitettävästi, jos kukkarosi ei veny satojen eurojen illallisiin.

Baijerin sydäntä voi siis suositella lämpimästi niin vegaanille kuin makkaranrakastajalle, sekä lenkkeilijälle että kaltaiselleni kulttuuritädille. Homma toimii jämptisti, mutta letkeästi, sillä Münchenia kutsutaan myös Saksan pikku-Italiaksi. Viihdyn tässä kulttuuriympäristössä mainiosti. Ainoa miinus on se, että juuri missään ei voi maksaa kortilla. Lisäksi osa automaateista syytää vain sadan euron seteleitä, ja myyjät levittelevät käsiään, kun yrität tarjota niitä kiskalla ostaessasi vissypullon.

Kannattaa siis tehdä Andy McCoyt ja varata kolkyt donaa pieninä seteleinä Ässä-arpa-vihkoon, niin homma skulaa sulavasti.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*