Mustikka-rahkapannari

Tykkään hemmotella lasta pannukakulla. Tulee semmoinen olo, että en ole tämä kömpelö ja kädetön sählääjä, vaan kas näin täällä letitetään ties mitä vatruskoita, leivotaan limppuja ja loihditaan ihanat tuoksut keittiöön. Helppouden lisäksi pannari on ovela ruoka. Se on herkku, mutta sokeria ei tarvitse käyttää älyttömästi, ja kuitu- ja proteiinipitoisuutta voi kasvattaa muuntelemalla hiukan raaka-aineita.

Täydellisen rahkapannarin mittasuhteet

Tällä kertaa tein rahka-mustikkapannarin. Oikeaa reseptiä piti etsiä hetkinen. Kokeilin ensin tätä Valion ohjetta, mutta se ei ollut meidän makuumme. Mielestäni taikinaan tulee liikaa rahkaa ja liian vähän maitoa ja jauhoa. Lopputulos oli maultaan erittäin hapan, koostumukseltaan littana ja repeilevä lätyskä.

Toisella kerralla käytin pohjana Yhteishyvän rahkapannukakun ohjetta, mutta muuntelin sitäkin. Ensinnäkin, en käyttänyt lehmän- vaan soijamaitoa. Soijamaidossa on luonnostaan hieman vaniljainen, pehmeä aromi, joka pyöristää rahkan happamuutta tehokkaammin kuin lehmänmaito.

Laitoin taikinaan myös leivinjauhetta, hiukan enemmän mausteita ja mustikoita. Lopputuloksena syntyi paksu, kuohkea, helposti leikkaantuva ja pohjasta irtoava pannari. Perusmaku ei ole överimakea, mutta makeutta saa halutessaan lisää vaikka lisukehillolla. Lähes koko pellillinen on mennyt alle vuorokaudessa, ja tämä oli kiva, ruokaisa herkkuvälipala ennen lapsen liikuntaleikkikoulua.

VINK: Kun rasvaat pellin voisulalla, et tarvitse leivinpaperia, ja pannariin tulee lisää mehevää makua. Minä laitoin paperin vahingossa, vaikka ei olisi tarvinnut.

Mustikka-rahkapannukakku

  • 250 grammaa maustamatonta maitorahkaa
  • 6 desiä (huoneenlämpöistä) soijamaitoa
  • 3 munaa
  • 4 desiä vehnäjauhoja
  • 3 ruokalusikallista sokeria
  • 2 teelusikallista vaniljasokeria
  • 1 teelusikallinen kardemummaa
  • 0,5 teelusikallista suolaa
  • 50+25 grammaa voisulaa (taikinaan ja pellille)
  • 1 desi (jäisiä) mustikoita

  1. Lusikoi rahka kulhoon ja sekoita se notkeaksi. Lisää joukkoon puolet maidosta ja munat. Sekoita hyvin.
  2. Lisää loppu maito, jauhot, leivinjauhe, sokeri, vaniljasokeri, kardemumma ja suolaripaus. Sulata 50 grammaa voita ja kaada taikinaan. Sekoita hyvin ja anna taikinan seistä puoli tuntia.
  3. Pane uuni lämpenemään 225 asteeseen. Leikkaa uunipellille noin 25 gramman nokare voita. Anna pellin lämmetä uunissa, kunnes voi on sulanut. Ota pelti uunista ja kallistele peltiä, jotta rasva leviää tasaisesti pellille. Kaada taikina pellille ja ripottele mustikat pinnalle.
  4. Paista pannukakkua uunin alatasossa noin 30 minuuttia. Pannari on valmista, kun sen pinta on tasaisen kullanruskea.
  5. Halutessasi voit ripotella pannukakun päälle vielä lisää sokeria tai vaniljasokeria. Tarjoa sellaisenaan, hillon, jäätelön, kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kera.

Mustikka-rahkapannukakku resepti
Mustikka-rahkapannukakku resepti

Pannareita moneen makuun

Blogini alkuhämäristä löytyy maailman parhaan pannukakun ohje. Tämä pannari on syntinen, makea ja kuohkea jälkiruoka, sillä siinä on paljon enemmän sokeria kuin välipalaversioissa.

Banaanipannarin makeus taas tulee pääasiassa hedelmistä. Kuitupitoisuutta voi lisätä vielä kauraleseillä. Tämä on ihanaa vaahterasiirapin kanssa!

 

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.