punajuuripasta ohje

Nopea punajuuripasta borssityyliin

Viime viikolla himoitsin punajuuripastaa tai -risottoa, mutta olin liian laiska kuorimaan ja keittelemään sottaavia juuria. Hätä keksi onneksi keinot ja improvisoin nopeasti punajuuripastan säilykkeistä.

Pääraaka-aine oli tölkkipunajuuri ja jääkaapissa oli vielä puoli purkkia Torkkelin perhetilan aitoja venäläisiä suolakurkkuja. Näissä kurkuissa ei ole lisäaineita ja maku tulee vain ja ainoastaan suolasta ja luonnollisesta maitohappoköymisestä. Niissä ei siis ole etikkaa, saati sitten sokeria. Joukkoon vielä sipulia, pala kaalia, perusmausteet ja tietenkin smetanaa, mmmm! Keitin lisukkeeksi papupastaa, jotta kasvisruokaan tuli kunnolla proteiinia.

Ruoka osoittautui nerokkaaksi, sillä sitä pystyi syömään myös kylmänä. Viileää versiota voi kutsua vaikka punajuuri-pastasalaatiksi. Eli jos kärsit pastamätön jälkeen morkkiksesta, kutsu safkaa salaatiksi. Tadaa, näin ratkeaa tämäkin ongelma!

VINK: Jos haluat kevyemmän ja kirkasliemisen kastikkeen, jätä smetana pois. Voit myös korvata smetanan kevyemmällä ranskankermalla tai kaurafraichella tai vain koristella annoksen sillä. Jos hapanmaitotuotteet eivät nappaa tai sinulla ei ole niitä, unohda smetana ja raasta annoksen päälle runsaasti juustoa.

VINK VINK: Tein oman versioni proteiinipitoisesta papupastasta. Se on niin täyttävää, että puolet tai kaksi kolmasosaa tavallisesta pastamäärästä riittää – kastike itsessään on jo runsas. Normaalia vehnäpastaa voit käyttää enemmän.

VINK VINK VINK: Lisää etikkaa vähän kerrallaan maistellen. Minä pidän voimakkaan etikkaisesta ruoasta, kaikki eivät.

Punajuuripasta borssityyliin

46 annosta

  • 1 (puna)sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • kahden kouran kokoinen pala valkokaalia
  • 400 grammaa säilykepunajuurikuutioita (tölkillinen)
  • 2 suolakurkkua
  • 120 grammaa smetanaa/ranskankermaa/kaurafraichea (voit lisätä myös annoksen pinnalle)
  • 0,51 desi väkiviinaetikkaa
  • 300500 grammaa pastaa (proteiinipastaa vähemmän)
  • suolaa
  • mustapippuria
  • hunajaa/sokeria
  • öljyä kuullottamiseen
  • vettä pastan keittämiseen

  1. Esivalmistele ainekset. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Silppua kaali pieniksi suikaleiksi. Kuutioi suolakurkut.
  2. Kaada paistinpannulle loraus öljyä. Kuullota sipulia ja valkosipulia pari minuuttia ja lisää pannulle kaali ja pari teelusikallista sokeria/hunajaa. Kuullota sekoitellen keskilämmöllä. Kun kaalista on haihtunut niin paljon nestettä, että se on kutistunut noin puoleen, kaada joukkoon punajuurikuutiot liemineen ja suolakurkku.
  3. Lisää joukkoon sematana/hapankerma ja sekoita hyvin. Mausta makusi mukaan etikalla, suolalla ja pippurilla. Lisää halutessasi vielä hieman sokeria/hunajaa.
  4. Keitä iso kattilallinen suolaista vettä ja keitä pasta al denteksi. Jos käytät proteiinipastaa, tarkista kypsennysaika pussin kyljestä. Herne- tai papupastaa ei kannata keittää liian pitkään, ettei koostumuksesta tule liisterimäinen.
  5. Sekoita pasta ja kastike tai nauti ne erikseen. Koristele halutessasi annos vielä hapanmaitotuotteella.

punajuuripasta resepti
nopea punajuuripasta borsch-tyyliin

Punajuurta pikaisesti tai hitaasti hauduttaen

Toinen lempipunajuurireseptini on myös säilykepohjainen. Voi hyvä jumala, nyt meni ruokabloggaajan uskottavuus jaadi jaa. Tämä blogin alkuaikojen punajuuri-kookoskeitto valmistuu nopsasti valmiista punajuurisoseesta. Se löytyy yleensä vihannesosastolta. Myös fetakastikkeen kera tarjottaviin punajuuri-härkispihveihin voi käyttää valmista sosetta.

Ruokaisaan punajuurisalaattiin tulee ohraa tai riisiä, paahdettuja pähkinöitä ja vuohen- tai homejuustoa. Päälle vielä loraus hunajaa antamaan kontrastia suolalle ja etikalle.

Perinteinen borssikeitto on ihana viikonloppuruoka. Naudanliha tai riista tuo liemeen mehevää umamia. Testaa myös lihaisaa makkaraa tai suuria valkopapuja.

Villi veto on täyttää pizza punajuurella. Kirpsakka tomaattikastike mätsää juureen, mutta voit jättää kastikkeen pois ja korvata sen vaikkapa ranskankermalla.

 

 

2 Kommenttia

  1. Vau! Punajuuresta tulee aikas harvoin kokattua mitään. Tämä kuulostaa ja näyttää niin herkulliselta, että pitänee joskus kokeilla 🙂

  2. Tää on ihanaa sellaiseen etikan ja suolanhimoon, joka välillä suorastaan raastaa mua. Jääkaapissa pitää olla aina Saarioisten punajuurisalaattia, koko perhe rakastaa meillä sitä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.