Suolaiset joulutortut ovat yksi blogini suosituimmista resepteistä vuodenvaihteessa. Vanhassa ohjeessani tortut täytetään tuorejuustolla, joka maustetaan savuporolla tai -härällä, punasipulilla ja timjamilla. Olen veganisoinut niin onnistuneesti monta klassikkoa, että nyt halusin kokeilla, miltä maistuvat suolaiset joulutortut kasvistäytteellä. Vastaus: herkullisilta!!!!
Tuorejuustoa ja savuleikettä
Vanha joulutorttuohjeeni on niin hyvä, että en yrittänyt keksiä pyörää uudelleen, vaan halusin muuttaa sen täysin kasvispohjaiseksi mahdollisimman vähäisillä muutoksilla.
Maitopohjaisen tuorejuuston sijaan käytin Violifen kookosöljypohjaista tuorejuustoa. Se on varsin pätevää, vaikka suosikkini onkin Oatlyn kauralevite, jota ei nyt löytynyt kaupasta. Voin kuitenkin suositella molempia levitteitä, sillä niissä on mukavan neutraali maku. Violifea vain pitää notkistaa enemmän nesteellä, koska se on melko kovaa.
Savulihan sijaan käytin vegaaniseen torttutäytteeseen Bon Soyan savustettua kasvisleikkelettä. Se on hieman kuin savustettu versio balkaninmakkarasta ja suosikkini ruisleivän ja suolakurkun kanssa. Uskon, että myös parmankinkkua jäljittelevät, reilusti suolaiset vegeleikkeet sopivat täytteeseen, miksei salamikin.
Ripaus sinappia, sipulia ja yrttejä
Vielä vähän raakaa punasipulia, tujaus sinappia, ripaus suolaa ja pippuria ja kourallinen timjamia. Täyte saa makustua sillä välin, kun taikinalevyt sulavat ja ne paistetaan. Suolaisten joulutorttujen täyte levitetään siis vasta valmiiden, paistettujen torttujen päälle, ettei se sula.
Lopputulos on häkellyttävän saman makuinen kuin lihaversio ja mielettömän hyvä. Suolainen, yrttinen, juuri sopivan sipulinen. Vegaaniset suolaiset joulutortut tekivät kauppansa myös perheemme 9-vuotiaalle, ja tämä on aika hyvä indikaattori sille, onko ruoka hyvää.
Tämä todella on!
HUOM! Muista, että torttutaikina ja lehtitaikina on vegaanista, voitaikina ei. Jos olet epävarma, tarkista tuoteseloste. Myös sinapin vegaanisuus kannattaa tarkistaa.
VINK: Notkistukseen tarvittavan nesteen määrä riippuu käyttämästäsi tuorejuustosta. Kova Violife vaatii enemmän notkistusta kuin pehmeä Oatly. Täyte saa kuitenkin olla jämäkkää, jotta lämmin torttupohja ei sulata sitä.
VINK VINK: Voit korvata timjamin oreganolla tai rosmariinilla.
Vegaaninen suolainen torttutäyte
Täytettä 10 – 12 tähtitorttuun
- 150 – 200 gramaa vegaanista tuorejuustoa
- 100 grammaa Bon Soyan savustettua leikkelettä
- 1 pieni punasipuli/puolet isosta
- 1 teelusikallinen vahvaa sinappia
- kourallinen tuoretta timjamia/reilu teelusikallinen kuivattua
- suolaa
- ripaus musta/viherpippuria
- 1 – 2 teelusikallista kaurakermaa tai -maitoa/kasvisjugurttia täytteen notkistukseen
- Esivalmistele ainekset. Kuori punasipuli ja leikkaa se mahdollisimman pieneksi silpuksi. Silppua timjami hienoksi. Leikkaa kasvisleikkele pieniksi kuutioiksi.
- Pane tuorejuusto kulhoon. Notkista sitä kauramaidolla, kunnes massa on notkeaa ja sitä on helppo lusikoida.
- Mausta tuorejuusto sinapilla, pippurilla ja ripauksella suolaa. Lisää joukkoon sipuli- ja timjamisilppu ja leikkelekuutiot. Sekoita hyvin ja tarkista maku.
- Anna täytteen makustua, kun sulatat torttulevyt ja muotoilet ne tähtitortuiksi. Paista tortut ilman täytettä pakkauksen ohjeen mukaan.
- Anna kypsien torttujen jäähtyä hieman. Lusikoi torttujen keskelle reilu nokare täytettä. Jos täytettä jää yli, nauti se vaikka ruisleivän päällä.
Suolaisia joululeivonnaisia lehtitaikinasta
Jos muuten torttutaikinaa jää yli, sen voi käyttää juustoisiin yrttitankoihin. Tämä resepti on meillä välipäivien hitti. Yksi sukulainen on varioinut ohjetta pyöräyttämällä parmankinkkua taikinatangon ympärille. Ohje on helppo veganisoida käyttämällä vain vegejuustoa maitojuuston sijaan.
Täysin vegaaninen, lapsuuden makumuistoja kutkutteleva resepti on tofu-riisipasteijat. Ne maistuvat häkellyttävän paljon muna-riisipasteijoille, joita mummoni teki itse ja joita isä osti Citymarketista silloin, kun kahvin kanssa haluttiin jotain vähän parempaa. Pasteijat ja kaikki lehti- ja voitaikinaleivonnaiset yhdistyvät mielessäni lapsuuteen, minkä vuoksi ne ovat lohturuokiani.
Myös marokkolaisittain maustettu peltivihis on täysin kasvispohjainen, vaikka moni maistaja ei olekaan sitä uskonut. Voit tehdä täytteen soijarouheesta, härkiksestä, nyhtökaurasta tai vaikka linsseistä. Riisin ja tofun lisäksi täytteeseen tulee runsaasti mausteita ja niiden vastapainoksi makeita kuivattuja hedelmiä. Tämän piirakan kokkailu loihtii keittiöön todella hyvät tuoksut, joten vaiva kannattaa nähdä senkin vuoksi.