Kinuskilla kuorrutettu raparperipiirakka ja paras piirakkapohja

Rakkauteni suolaisen ja makean sekä kirpeän ja makean yhdistelmään on tullut varmasti selväksi niille, jotka ovat lukeneet Savusuolaa vuosien ajan. Lähdin hakemaan myös raparperiirakkaan hapkkuuden ja syvän makeuden liittoa. Olen myös harjoitellut sinnikkäästi vegaanista leivontaa, ja pienen lepotauon jälkeen uskaltauduin taas kokeilemaan sitä. Kannatti! Bloggaajakollegoiden avustuksella syntyi upea kinuskilla kuorrutettu raparperipiirakka ja paras piirakkapohja.

Tästä piirakkapohjasta en enää luovu

Kuten moni ohjeeni, tämäkin raparperipiirakkaresepti on yhdistelmä inspiraatiota sieltä sun täältä ja omia keksintöjäni. Useimmiten tällaiset kokeilut vaativat pari testikertaa, mutta nyt osui kerralla napakymppiin. Ei ihme, sillä hain apua bloggaajilta, joiden tiedän olevan tosi hyviä leivonnassa ja vegaanisuudessa.

Idea lähti Meillä kotona -lehden raparperi-kinuskipiirakasta. Pohjassa oli kuitenkin kananmunaa, ja siitä olisi tullut aika ohut. Halusin muffinssimaisen, paksun, mutta kostean ja mehevän pohjan. Piirakan, jossa pelkkä täyte ei maistu hyvältä, vaan myös peti, jonka päällä herkut lepäävät. Siispä pohjaideaa etsimään.

Täydellinen vegaanisen raparperipiirakan pohja löytyi Vegeviettelyksestä. Vegeviettelys on todella kova vegaanisessa leivonnassa, joten luotin häneen, ja pohja on tästä ohjeesta.

En kuitenkaan halunnut raparperin päälle murutäytettä, koska makea muru ja vielä makeampi kinuski olisi ollut turhan överi yhdistelmä. Täytteen kehittelin siis omasta päästäni. Meillä kotona -ohjeessa kaurahiutaleet sekoitetaan kinuskiin, mutta ajatus klimppisestä kastikkeesta ei houkutellut. Siispä sekoittelin kevyesti sokeroituihin raparperikuutioihin hieman kaurahiutaleita. Ei murukuorrutteeksi, vaan tuomaan vähän rapeutta ja kivaa tekstuuria piirakan pintaan.

Näin tehdään vegaaninen kinuski

Lopuksi vielä vegaaninen kinuski. Kulinaari-Kimmo on leipojaässä, ja jälkiruoissa luotan häneen. Kimmo teki hetki sitten täydellisen näköisen vegaanisen kinuskin, ja hän kertoo jutussaan, miten erilaiset nesteet vaikuttavat kinuskin koostumukseen.

Bloggaus oli niin perusteellinen, että vakuutuin siitä, että Oatlyn iMat Visp on paras kasvimaito kinuskiin. Kimmon tavoin suurustin kinuskin Maizenalla, jotta siitä tulisi paksua ja tahmeaa.

Kas näin syntyi täydellinen kinuski-raparperipiirakka. Pohja on valehtelematta paras maistamani makea piirakkapohja – lasken mukaan myös testaamani ei-vegaaniset pohjat. Perunajauhon ja kasvismaidon yhdistelmä on kuohkeuden salaisuus, ja öljy tuo pohjaan lisämuhevuutta.

Kinuskista tuli ihan oikean kinuskin makuista, kauniin ruskeaa ja jämäkkää. Lisäsin vielä ripauksen suolaa, sillä se korostaa ihanasti kinuskin karamellin makua. Kaadoin osan piiraan päälle ja säästin loput makeannälkäisille. Kinuskin voi lämmittää uudelleen juoksevaksi, eikä se klimppiinny.

VINK: Voit jättää kinuskin pois. Laita tällöin rapaprperitäytteeseen hieman enemmän sokeria.

VINK VINK: Piirakasta tulee korkea ja muhkea. Suosittelen vähintään 25-senttistä irtopohjavuokaa tai korkeareunuksista uunivuokaa.

VINK VINK VINK: Voit käyttää taikinaan myös pelkkää vaaleaa sokeria. Pohjasta tulee tällöin hiukan vaaleampi ja miedomman makuinen.

Kinuskilla kuorrutettu raparperipiirakka

25-senttiseen tai suurempaan irtopohjavuokaan

Vegaaninen piirakkapohja:

  • 3 desiä kauramaitoa
  • 1,5 desiä rypsiöljyä
  • 1 desi sokeria
  • 1 desi tummaa sokeria
  • 5 desiä vehnäjauhoa
  • 3 ruokalusikallista perunajauhoa
  • 2 teelusikallista leivinjauhetta
  • 1 teelusikallinen kardemummaa
  • 1 teelusikallinen vaniljasokeria
  • 0,5 teelusikallista suolaa

Raparperitäyte:

  • 4-5 raparperinvartta eli noin litra lohkoja
  • 1 ruokalusikallinen perunajauhoa
  • 1 ruokalusikallinen sokeria
  • 2 ruokalusikallista kaurahiutaleita

    Vegaaninen paksu kinuski:
  • 2,5 desiä Oatly iMat Visp -kaurakermaa
  • 2 desiä tummaa sokeria
  • 4 ruokalusikallista Maizenaa
  • 1 ruokalusikallinen vettä
  • ripaus suolaa

  1. Tee ensin pohja. Sekoita keskenään kauramaito, öljy, sokeri ja tumma sokeri.
  2. Sekoita toisessa astiassa pohjan kuivat aineet. Lisää ne vähän kerrallaan, kevyesti sekoittaen taikinaan. Älä vaivaa liikaa, ettei taikinaan tule sitkoa.
  3. Leikkaa raparperinvarret pieniksi lohkoiksi. Sekoita raparperilohkot, perunajuho, sokeri ja kaurahiutaleet hölskytellen pussissa tai kannellisessa astiassa.
  4. Vuoraa 25-senttinen tai suurempi irtopohjavuoka leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan ja ripottele raparperitäyte tasaisesti pohjan päälle. Paista piirakkaa uunin alatasolla 200 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes pinta on kullankeltainen, eikä tikkuun tartu raakaa taikinaa.
  5. Tee piirakan paistuessa kinuski. Ota vajaa desi kaurakermaa erilleen suurusteeksi. Sekoita siihen Maizena ja vesitilkka.
  6. Kaada loppu kaurakerma ja sokeri pieneen kattilaan. Keitä kinuskia miedohkolla lämmöllä poristen noin 12 minuuttia. Kinuskia ei tarvitse sekoittaa koko ajan.
  7. Lisää lopuksi joukkoon suuruste ohuena nauhana vispaten. Keitä kinuskia vielä noin 3 minuuttia ja vispaa koko ajan. Jos kinuski ei tahdo paksuuntua, nosta hieman lämpöä. Kinuski on tarpeeksi paksua, kun pudotat pisaran lasilliseen kylmää vettä, ja kinuski jähmettyy vedessä helmeksi. Maistele ja lisää pieni hippu suolaa.
  8. Kaada kuuma kinuski ohuina raitoina raparperipiirakan päälle tai anna herkuttelijoiden annostella kastiketta itse annokseensa.

Vegaaninen raparperipiirakka vegaaninen kisnuki ohje
Vegaaninen kinuski-raparperipiirakka vegaaninen piirakkapohja resepti

Vegaaninen kakku on joskus paras koostumukseltaan ja maultaan

Toinen vegaaninen kakku, joka kuuluu luottopakkiini, on vegaaninen taatelikakku. Se on myös paras maistamani ja tekemäni taatelikakku. Vaikka kaikki vegekokeilut eivät mene aina putkeen, tuo taatelikakku on saanut minut kyseenalaistamaan sen, tekevätkö munat ja voi aina hyvää leivonnaisen koostumukselle. Mielestäni eivät.

Toki joissakin leivonnaisissa munat, kerma ja voi ovat ehdottomia autenttisen ja parhaan mahdollisen maun kannalta. Mutta vegaanista taatelikakkua tehtyäni olen todennut, että tummat kuivavakut ovat yksinkertaisesti parempia ja muhevampia, kun käytät voin sijaan öljyä ja unohdat munat kokonaan.

Myös vegaaninen ”piimäkakku” onnistui loistavasti. Jugurtin voisi varmaan korvata myös kaurafraichella, jolloin makuun tulisi enemmän piimän happamuutta. Sen sijaan maustamatonta soijajugurttia en laita enää leivonnaisiin. Hirveä haju ja maku, joka tunkee pahasti läpi superherkkään nenääni.

Sitten ihan perinteinen piirakkaohje. Tämä mustikka-valkosuklaapiirakka on hurjan hyvää. Murumainen, aika neutraali pohja, pehmeä täyte ja siinä yhdistelmä äärimmäistä makeutta ja kirpeyttä. Voit hyödyntää ideaa ja korvata täytteen mustikat nyt alkukesällä raparperilla.

 

4 Kommenttia

  1. Moi,
    Voiko pohjan vehnäjauhot korvata gluteenittomilla jauhoilla?

    • Moikka! Mä en valitettavasti osaa vastata tähän, koska en ole koskaan kokeillut gluteenittomia jauhoja, pahoittelut!

  2. Onnistui myös gluteenittomilla jauhoilla. Käytin Virtasalmen viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta. Paistoin 225 asteessa noin 50min (gluteenittomat jauhot vaativat usein korkeamman lämpötilan kuin vehnäjauhot. Ja paistoaika riippuu täysin uunista). Mainio piirakka, jos tarvitsee maidotonta, munatonta ja meidän tapauksessa myös gluteenitonta herkkua!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.