Sherryllä maustettu sipulirisotto

Sunnuntaina teki mieli punajuuririsottoa. Hommasin kaikki ainekset, mutta kun piti alkaa kokkaamaan, tajusin, että penteleen punajuuria ei ollutkaan tarpeeksi. Jääkaapissa oli vain pussikaupalla sipulia. Yllättävä takaisku kääntyi kuitenkin herkulliseksi voitoksi. Täysin hatusta vetämällä syntyi sherryllä maustettu sipulirisotto, jota kehtaan kehua jumalaisen herkulliseksi!

Sipulia kahdella tavalla

Sipulirisottoon tulee sipulia kahdella tavalla: sekä kuullotettuna risoton joukkoon että karamellisoituna annoksen päälle. Karamellisoitu sipuli paahdetaan voissa ja hunajassa reilun ruskeaksi. Sipulia saa käyttää runsaasti. Se kutistuu hurjasti paahtamisen aikana, ja karamellisoituun sipuliin tulee yksinkertaisesti himo. Saatat huomata ahmivasi pari, kolme valtavaa sipulia tuosta vain. 😀

Älä jätä risottoa oman onnensa nojaan

Sherry sopii erinomaisesti sipuli- ja sieniruokien maustamiseen. Lorautin sitä sekä karamellisoitujen sipulirenkaiden että itse risoton joukkoon.

Sherryllä maustettu sipulirisotto saa olla vahvan makuinen, aivan kuten ranskalainen sipulikeitto. Tein erittäin vahvan kasvisliemen, johon käytin kaksi fondinappia. Normaalisti käytän vain yhden.

Olen koonnut tänne vinkit onnistuneeseen risottoon. Kerrataan vielä nyrkkisäännöt:

  • Riisi kannattaa kuullottaa voin ja öljyn seoksessa. Voi antaa makua, öljy ehkäisee pohjaan palamista.
  • Lisää nestettä koko ajan sekoitellen. Älä missään nimessä jätä risottoa tekeytymään ja häivy muualle.
  • Nestettä saa käyttää reilusti, koska risotto vetäytyy jäähtyessään.
  • Lisää nestettä noin 17 minuuttia. Näin riisi jää napakaksi.

VINK: Käytä puolikuivaa tai makeaa sherryä. Voit myös korvata sherryn madeiralla tai marsalalla.

VINK VINK: Voit korvata timjamin salvialla, mutta käytä sitä vähemmän.

VINK VINK VINK: En käytä parmesaania eettisistä syistä. Tällä kertaa valitsin Jukolan kovan Cheddarin.

Sherryllä maustettu sipulirisotto

4 – 6 annosta

Karamellisoidut sipulit:

  • 3 isoa/4 pientä keltasipulia
  • 50 grammaa voita
  • 2 ruokalusikallista hunajaa/tummaa sokeria
  • 2 ruokalusikallista sherryä

Risotto:

  • 1 iso keltasipuli/2 salottisipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • iso nokare voita
  • loraus oliiviöljyä
  • 4 desiä risottoriisiä
  • 1 litra vahvaa kasvislientä
  • 1 desi kuivaa valkoviiniä
  • 1 desi sherryä
  • 2 desiä voimakasta juustoraastetta
  • suolaa
  • loraus hunajaa
  • kourallinen tuoretta timjamia/1 teelusikallinen kuivattua

  1. Valmista ensin karamellisoidut sipulit. Kuori ja leikkaa sipulit renkaiksi. Sulata pannulla voi ja kaada voisulan joukkoon hunaja. Levitä sipulirenkaat pannulle. Sekoita sen verran, että voi ja hunaja tarttuvat tasaisesti renkaisiin, mutta anna niiden paahtua tämän jälkeen rauhassa tummiksi. Kun renkaat ovat karamellisoituneet, lorauta pannulle sherryä, sekoita kevyesti ja nosta sipulit sivuun.
  2. Tee seuraavaksi risotto. Kuori ja silppua kelta- ja valkosipuli. Sulata kattilassa niin paljon voita ja öljyä, että pohja peittyy.
  3. Kuullota sipulia pari minuuttia sekoitellen. Kaada joukkoon raaka riisi ja jatka kuullotusta toiset pari minuuttia.
  4. Kaada ensin joukkoon valkoviini ja sherry. Ala lisätä kasvislientä parin minuutin kuluttua, noin desi kerrallaan. Sekoita koko ajan. Lisää noin 17 minuutin kuluttua joukkoon juustoraste, sekoita hyvin ja ota risotto pois liedeltä.
  5. Maistele ja mausta risotto lopuksi hunajalla, suolalla ja timjamilla. Voit lisätä sherryä vielä tilkan, jos maku kaipaa syvyyttä.
  6. Asettele karamellisoidut sipulit annosten päälle ja nauti heti.

Sherryllä sulostettuja soppia

Ja kun nyt oli puhetta siitä ranskalaisesta sipulikeitosta, kas tässä sen ohje. Todellinen viileiden syysiltojen ruoka.

Runsaalla hunajalla maustettu valkosipulikeitto on myös ihana syysruoka. Sain siihen innoituksen Sikke Sumarilta. Saat kotiin lumoavan tuoksun (olettaen, että tykkäät valkosipulista), koska tähän keittoon ei tule kynsiä, vaan kokonaisia sipuleita, jotka esipaahdetaan.

Jokunen vuosi sitten tein myös sherryllä aateloitua sienikeittoa. Kommenteissa tosin valitettiin, että ei maistu miltään, mutta sienien kanssa kannattaa ehdottomasti luottaa omaan makuunsa ja maistella. Sienien maku voi vaihdella älyttömästi sen mukaan, onko ollut kuiva vai sateinen syksy. Lisäksi tuoreiden sienien korvaaminen kuivatuilla ei ole ihan yksinkertaista. Sopivaa suhdelukua en tahtonut löydä edes ammattilaisilta. Ja tähänkin keittoon kannattaa käyttää makeaa tai puolikuivaa sherryä, sillä kuiva ei oikein sovi ruoanlaittoon.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.