Tarjolla olisi pitkästä aikaa paremman puoliskoni herkullinen ohje, Villen raikas tuoresalsa. Suorastaan naurettavan yksinkertainen salsa on varsinkin kesällä nachoille parempi lisuke kuin perinteinen tomaattisalsa. Raikas tuoresalsa sopii myös monien muiden ruokien lisukkeeksi.
Tuoresalsaa ei keitetä
Kun aloitin kokkaamisharrastuksen, tein kaiken hemmetin monimutkaisesti. Pizzakastikkeeseen tuli tilkka sitä, pisara tätä ja ripaus tuota. Ylimaustaminen ja turhat välivaiheet ovat aika tyypillinen välietappi innostuneen harrastajakokin polulla. Kun kokemusta kertyy ja makuaisti kehittyy, oivaltaa, että parhaat asiat ovat yksinkertaisia. Hyvät raaka-aineet ovat kaiken a ja o.
Puolisoni Villen tuoresalsa (tunnetaan Meksikossa nimellä pico de gallo) sisältää vain tuoretta kurkkua, tomaattia, punasipulia ja paprikaa ja tuoreita mausteita. Aina emme käytä edes paprikaa. Jos haluamme ruokaisan salsan, joukkoon lisätään kidneypapuja.
Leikkaa kasvikset pieniksi kuutioiksi
Tuoresalsan ainekset leikataan pienen pieniksi kuutioiksi, jotta salsaa on helppo kauhoa nachojen päälle. Kun salsa maustuu, kasvisten sisältämä vesi herahtaa niiden pintaan. Muodostuu salsan umaminen, mehevä liemi.
Kaikki, jotka ovat maistaneet Villen tuoresalsaa, ovat ihmetelleet, miten jokin näin yksinkertainen voi olla näin hyvää. Hukkaan ovat heitetyt kaikki ne tunnit, jotka ovat kuluneet kattilan ääressä tomaatteja keitellessä, lukuisten maustepurkkien äärellä! No ei vais. Mutta varsinkin kesällä kannattaa unohtaa turhat keittelyt, raikastaa makumaailmaa ja antaa kotimaisten kasvisten loistaa sellaisenaan.
Tämä on hyvä salsa nachoille, mutta myös tortillojen tai tacojen väliin. Pico de gallo sopii myös minkä tahansa ruoan fressiksi, hieman mausteiseksi lisukkeeksi.
VINK: Jos et pidä korianterista, jätä se pois tai korvaa se basilikalla, persiljalla tai mintulla.
VINK VINK: Kuten leipätekstissä jo vinkkasin, paprikan voi jättää pois. Ja jos haluat ruokaisan salsan, lisää siihen purkillinen huuhdottuja ja hyvin valutettuja kidneypapuja.
VINK VINK VINK: Tomaatin sisukset voi käyttää tomaattikastikkeessa, pata- tai keittoruoissa.
Villen raikas tuoresalsa
Keskikokoinen kulhollinen
- 1 kurkku
- 4 tomaattia
- puolikas punainen paprika
- puolikas punasipuli
- 1-2 valkosipulinkynttä
- 1 mieto tuore chili (tai enemmän, jos haluat tulisuutta)
- 2 ruokalusikallista limemehua
- 1 teelusikallinen suolaa
- reilu kourallinen tuoretta korianteria
- Pese kasvikset. Jos haluat, kuori kurkku. Leikkaa se hyvin pieniksi kuutioiksi. Leikkaa tomaatit kahtia. Poista niistä kannat ja kaavi tomaatin sisus pois. Leikkaa tomaatit pieniksi kuutioiksi. Kuori punasipuli ja valkosipulinkynnet ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi. Silppua chili, ja jos haluat miedon salsan, poista chilistä siemenet.
- Sekoita kaikki kasviskuutiot kulhossa. Kaada joukkoon limemehu, suola, hienoksi silputtu korianteri ja chili. Sekoita hyvin.
- Anna salsan maustua jääkaapissa tunnin verran. Mitä pidempään salsa maustuu, sitä herkullisempaa se on.
- Kaada suurin osa kasvisten heruttamasta nesteestä pois, mutta jätä sitä tilkka salsaan. Voit hyödyntää pois kaadetun nesteen halutessasi salaatinkastikkeena.
- Tarjoile salsa nachojen tai muun mieluisan lisukkeen kera.
Itse tehdyt dipit ja sipsit
Kotimaiset tomaatit ovat pian parhaimmillaan. Silloin kannattaa kokeilla Villen toista reseptiä, sopivasti tulista paholaisenhilloa. Herkullinen pikapasta syntyy sekoittamalla pastaan tuota hilloa, fetaa ja basilikaa. Mums!
Jos kaipaat sipseille perinteistä dippiä, testaas itse tehty sweet and sour dippi. Se on vegaaninen, ja dipin idea on kaksinkertaisessa maustamisessa. Hapanimeläkastiketta sekoitetaan dippiin ja lorotellaan vielä sen pinnalle. Sipsi tai ruisnappi maistuu herkulliselta, kun se läpäisee kaksinkertaisen sweet and sour -kerroksen, kun upotat sen dippiin.
Entä tiedätkö ne pari ylimääräistä tortillalettua, jotka jäävät aina pussiin kuivumaan? Niistä voi loihtia kotitekoisia nachoja. Tortillaletut leikataan pieniksi sliceiksi, joiden päälle ripotellaan mausteita ja juustoa. Lopuksi slicet paistetaan uunissa rapeiksi.
Ja ei kun sohvalle, viltille tai aurinkotuoliin napostelemaan!
Kieltämättä kuulostaa oikein herkulliselta. Reilu vuosi sitten oltiin muutama viikko Meksikossa, niin tämänkaltaista salsaa siellä oli tarjolla todella paljon. Täytyykin harkita, josko tulisi viikonloppuna tehtyä.
Tämä syntyy nopeasti ja jämät on helpompi hyödyntää kuin tavallisten salsojen kohdalla1
Näyttää herkulliselta, menee kokeiluun huomenna 🙂
Kiva! Toivottavasti maistuu. Ja on tosiaan seuraavan päivänä vielä parempaa!