Lohinugetit aasialaisittain, seesamiperunat ja dipit

(*Kaupallinen yhteistyö K-Supermarket Ratinan kanssa)

Syömme usein viikonloppuisin sormiruokia, joita on kiva dippailla kastikkeisiin television katselun lomassa. Kyllä: minä katselen telkkaria syödessäni, enkä häpeä. Olen myös aina lukenut ruokapöydässä.

Mutta asiaan. Kyseessä on toinen osa kaupallisesta yhteistyöstä, jonka teen K-Supermarket Ratinan kanssa. Marketti on mukana Vuoden kalakauppa -kilpailussa, joka on käynnissä helmikuun loppuun asti.

Saisiko olla madetta tai muikkuja?

K-Supermarket Ratinan valttikortti on kotimaisuus. Palvelutiskissä myydään vain kotimaista kalaa, ja valikoimaa piisaa muikuista mateeseen ja lahnasta haukeen. Eksoottisempia äyriäisiä ja tuontikalaa löytyy itsepalveluhyllystä ja tilausvalikoimasta.

Kauppa haluaa ohjata asiakkaita käyttämään enemmän kotimaista kalaa, sillä on aika absurdia, että norjalainen lohi lienee eniten käyttämämme kala, vaikka elämme tuhansien järvien maassa. Liputan kotimaisuuden, lähiruoan ja ekologisten valintojen puolesta, joten lähdin mieluusti yhteistyöhön, jossa suunnittelen kaksi reseptiä K-Supermarket Ratinan kotimaisesta kalasta.

Projektin ensimmäisenä ohjeena syntyi hauesta tehty, slaavilaisittain maustekurkuilla ja smetanalla maustettu kalakeitto. Reseptissä yhdistyivät tuttuus (veikkaan, että kolme neljästä suomalaisesta tekee joskus kalakeittoa) ja unholaan painunut perinnekala.

Vuoden kalakauppa K-Supermarket Ratina
Aasialaiset lohinugetit ja teriyakikastike ohje

Suomalainen lohi, aasialaiset maut

Tällä kerralla yhdistin kaikkein tutuimman arkiruokakalan, lohen (mutta kotimaisen!) eksoottisempiin makuihin. Tein aasialaistyylisiä lohinugetteja, paahdettuja seesamiperunoita ja kaksi dippiä; teriyakikastikkeen ja wasabidipin.

Nugettien rapeuden ja maukkauden salaisuus on kolminkertainen leivitys: ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi pankojauhoissa. Lisäksi kaikissa kolmessa kuorrutteessa on mausteita. Näin paneroinnista tulee maukas, eikä se ole pelkkä kuori kalan päällä.

Aasialaiset lohinugetit ja teriyakikastike ohje
Aasialaiset lohinugetit ja wasabidippi ohje
Seesamilla maustetut lohkoperunat Frex-perunasta

VINK: Voit käyttää valkosipulijauheen sijaan sipulijauhetta. Cayannepippurin voi korvata paprika- tai chilijauheella. Minä käytin cayannea, koska chili olisi ollut turhan voimakasta lapselle.

VINK VINK: Dippaa kalanpala munassa nopeasti. Munan idea on antaa nugettiin tarttumapintaa, ei kastella sitä ja pankojauhoja läpimäriksi. Jos pankojauhoseos alkaa muuttua liian kosteaksi, eikä se tartu enää hyvin kalanpaloihin, kaada viimeiseen kippoon lisää pankojauhoja ja seesaminsiemeniä.

VINK VINK VINK: Suosittelen käyttämään paahdetuista seesaminsiemenistä tehtyä öljyä. Siinä on enemmän makua kuin paahtamattomassa.

Lohinugetit aasialaisittain

15 – 20 kappaletta

  • reilun 500 gramman lohifilee
  • 1 desi vehnäjauhoja
  • 2 kananmunaa
  • 2,5 desiä pankojauhoja
  • 2 ruokalusikallista vaaleita seesaminsiemeniä
  • 2 ruokalusikallista paahdettua seesamiöljyä
  • 1 teelusikallinen valkosipulijauhetta
  • 1 teelusikallinen cayannepippuria
  • 1 teelusikallinen suolaa
  • rouhaus mustapippuria

  1. Tee ensin kuorrutteet. Laita yhteen astiaan vehnäjauhoja, toiseen kaksi vatkattua munaa ja kolmanteen pankojauhot, seesaminsiemet ja seesamiöljy. Jaa mausteet kolmeen osaan ja sekoita yksi osa jokaiseen kuorrutteeseen.
  2. Poista lohesta nahka. Leikkaa lohi fileen koosta riippuen 5 – 7 osaan ja nämä osat 2 – 3 vielä pienemmäksi palaksi.
  3. Pyörittele kalanpala ensin huolellisesti vehnäjauhoissa. Dippaa se seuraavaksi nopeasti munaan. Viimeistele kuorrutus pyörittelemällä palaa pankojauhokuorrutteessa. Viimeinen kuorrutekerros saa olla paksu.
  4. Pane nugetit pellille leivinpaperin päälle. Paista uunin keskitasossa 225 asteessa 15 – 20 minuuttia, kunnes nugeteissa on kullanruskea pinta. Käännä nugetit kerran paiston puolivälissä.
  5. Tarjoile nugetit lämpiminä lohkoperunoiden ja dippien kera. Voit puristaa nugettien päälle hieman limemehua.

Lohinugetit aasialaisittain ja teriyakikastike ohje

Lohkoperunoissa käytin uutta, kehuttua Frex-lajiketta. Kokemukseni mukaan se on liian pehmeä keittoihin, mutta paahdettuna mainio.

VINK: Kaikki siemenet ja pähkinät korostavat ihanasti perunan makua. Suosittelen perunoihinkin paahdettua seesamiöljyä, jonka maku on vahvempi kuin paahtamattoman.

Seesamiperunat

4 – 6 lisukeannosta

  • 500 grammaa paistamiseen sopivaa perunaa, esimerkiksi Frexiä
  • reilu loraus paahdettua seesamiöljyä
  • 2 ruokalusikallista vaaleita seesaminsiemeniä
  • suolaa
  • mustapippuria

  1. Pese perunat ja poista niistä ruvet. Leikkaa perunat reilun kokoisiksi lohkoiksi.
  2. Kaada leivinpaperilla peitetylle vuoalle runsaasti seesamiöljyä, pari rouhausta suolaa ja rouhaus pippuria. Pyörittele perunalohkot huolellisesti öljy-mausteseoksessa.
  3. Paista perunoita uunin alatasolla 35 – 40 minuuttia, kunnes ne ovat paahtuneet kullanruskeiksi. Kääntele perunoita paiston puolivälissä ja sekoita tässä vaiheessa joukkoon seesaminsiemenet. Näin siemenet eivät pala.

Seesamilohkoperunat ja wasabidippi ohje

Toinen soosi on makumaailmaltaan raikas wasabidippi, toinen tahmaisen makea teriyakikastike. Suosittelen lämpimästi valmistamaan teriyakin itse. Sen perusraaka-aineita tulee usein käytettyä muissakin aasialaisissa ruoissa, joten et osta aineksia turhaan.

Löysin kaikki teriyaki-kastikkeen ainekset Ratinasta. Jopa miriniä ja sellaista wasabia, jossa on oikeaa wasabijauhetta, ei piparjuurta

VINK: Lisää wasabia kermaviiliin oman makusi mukaan. Tahnojen vahvuuksissa on eroja, sillä suuri osa Suomessa myytävistä wasabeista on oikeaa tavaraa miedompaa piparjuuritahnaa.

VINK VINK: Teriyakiin tulevaa miriniä löytää varmimmin aasialaisista kaupoista. Sen voi korvata myös makealla sherryllä tai käyttää hieman enemmän sokeria ja etikkaa.

VINK VINK VINK: Teriyakikastiketta ei ole pakko keittää. Keittäminen kuitenkin sulattaa sokerin parhaiten kastikkeeseen ja syventää makuja.

VINK VINK VINK VINK: Voit laittaa teriyakiin tilkan limemehua. Se raikastaa mukavasti kalaa. Itse laitan limeä joskus, toisinaan en. Nyt halusin, että teriyakikastike on selkeästi makea, wasabidippi taas hapan.

Wasabidippi

  • 2,5 desiä kermaviiliä
  • 2 – 3 teelusikallista wasabia
  • ripaus suolaa
  • ripaus sokeria

  1. Sekoita kermaviiliin wasabia vähän kerrallaan maistellen.
  2. Kun tulisuus ja lempeys ovat hyvässä tasapainossa, lisää dippiin noin puoli teelusikallista suolaa ja 1/3 teelusikallinen sokeria makuja pyöristämään. Anna vetäytyä viileässä ennen tarjoilua.

Teriyakikastike

  • 0,7 desiä soijaa
  • 0,5 desiä (tummaa) sokeria
  • 2 ruokalusikallista riisiviinietikkaa
  • 2 teelusikallista paahdettua seesamiöljyä
  • 2 ruokalusikallista miriniä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • peukalonpään kokoinen pala inkivääriä
  • halutessasi pari rengasta tuoretta chiliä

  1. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet. Kuori ja silppua inkivääri.
  2. Sekoita kaikki ainekset kattilassa. Keitä kastiketta miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Sekoita koko ajan, ettei sokeri pala pohjaan.
  3. Anna kastikkeen jäähtyä ja vetäytyä viileässä ennen tarjoilua.

Vaikka ruoassa on monta osaa, se valmistuu noin tunnissa. Voit laittaa perunat paistumaan ensin uunin alatasolle ja nugetit parinkymmenen minuutin kuluttua keskitasolle. Tee dipit ruokien paistuessa.

Tämä nugettiohje sopii myös kanalla, lihalle, tofulle, grillijuustolle ja kaurapalalle. Olen tehnyt nugeteista myös vegeversion, jossa käytin yrttimarinoitua kaurapalaa.

Sitrus ja kala ne yhteen sopii

Toinen suosikkiruokani on grillattu tai paistettu lohi teriyakikastikkeella. Lisukkeeksi voi tehdä myös raikkaan salaatin lime-minttukastikkeella. Talvella kastike sopii loistavasti myös kaalisalaatille. Paistetun teriyakilohen ja lime-minttumarinoidun salaatin ohjeen löydät täältä.

Limemarinoidut silakat on blogini wanha klassikko. Olen kokannut näitä jopa ravintola Berthan bloggaajatempauksessa! Marinadi on erittäin raikas ja sulattaa silakan ruodot sametinpehmeiksi.

Ja nyt, kun saamme nauttia vielä hetken veriappelsiinisesongista, kokeile ihmeessä veriappelsiinilohta. Todella nopea, mutta maukas, näyttävä ja raikas ruoka. Myös kardemummakastike sopii lohelle loistavasti, niin villiltä kuin se kuulostaakin. Lisukkeeksi appelsiiniporkkanoita ja kookosriisiä, ja kas, keittiösi muuttuu paratiisisaareksi.

 

2 Kommenttia

  1. Oi, tämä resepti kuulostaa taivaalliselta! Olisiko vinkkiä, millä korvata kananmuna tuossa leivityksessä, toimisikohan joku neste (maito/kauramaito) tai öljy tarttumapintana korppujauhoille Allergian vuoksi ei voida sitä käyttää.

    • Hmmm, en ole vielä kokeillut, mutta järkeisilin, että paksu maitotuote voisi toimia. Muistelen kaverini tehneen siten kananugetteja, että hän mureutti kanan piimässä ja pyöritteli piimässä pehmenneet palat sitten pankojauhoissa. Kokeilisin varmaankin rasvaista kauramaitoa tai paksua maustamatonta vegejugurttia. Oatlyn turkkilainen on todella hyvä, neutraalin maku ja paksu koostumus. Ja kikherneiden liemi voisi kans toimia, sitä käytetään mielestäni täysin vegaanisissa nugeteissa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.