vegaaniset uunivihikset

Uunivihikset munakoisotäytteellä

Yhteishyvän uunissa paistetut lihapiirakat ovat olleet viime aikoina ruokapiirien hitti. Kuvia pulleista oranssinruskeista piiraista suorastaan vilisee somessa. Hyödynsin erästä vanhaa reseptiäni ja tein helpot uunivihikset munakoisotäytteellä. Ei käryä, ei roiskeita, mutta makua ja autenttista tuoksua ja grillitunnelmaa senkin edestä!

Korvaa liha joskus munakoisolla

Alkuperäinen munakoisovihisten ohjeeni on peräisin Glorian Ruoasta ja Viinistä, ja versioni on lakto-ovo, sillä siinä on kananmunaa. Lisäksi nuo vihikset fritattiin öljyssä. Vaikka resepti on vanha, muistan vieläkin, että vihikset saivat valtavasti kehuja. Munakoison rakenteessa on ihanaa ”läskisyyttä”, joten lihan voi korvata sillä aika monessa reseptissä. Suosittelen munakoisoa etenkin niille, jotka eivät pidä lihamaisista vegetuotteista tai joiden vatsa ei niitä kestä.

Tällä kertaa halusin käyttää mahdollisimman jalostamattomia täytteitä, vaikka soijarouheella tai härkiksellä olisi syntynyt autenttisen lihismäinen vihis. Nyt en kuitenkaan yrittänyt edes imitoida lihapiirakoita. Tein vihisten täytteen munakoisosta, sipulista, riisistä ja linsseistä ja maustoin sen aika perinteiseen tyyliin, mitä nyt heitin yrttejä joukkoon.

Miltä maistuu uunissa kypsennetty vihis?

Pidin kovasti täytteestä, joka oli mausteinen, mutta ei tulinen tai eksoottinen sellaisella tavalla, jota en nyt hakenut. En laittanut täytteeseen chiliä, jeeraa tai vastaavaa, koska halusin maistaa kunnolla taikinakuoren. Pärjääkö uunissa kypsennetty vihis uppopaistetulle?

Kyllä se minun mielestäni pärjää. Hiivaleipäjauho ja ripaus sokeria saavat taikinan maistumaan ja tuoksumaan perinteiseltä vihikseltä/lihikseltä, ja sulatettu rasva tuo pintaan upean kiillon. Uunivihikset ovat siis varsin kelpo oikotie onneen, jos haluat päästä helpolla tai pelkäät friteeraamista.

VINK: Voit korvata osan jauhoista vehnäjauhoilla tai käyttää vehnä- ja grahamjauhojen sekoitusta. Tämä voi vaikuttaa hieman taikinan väriin ja makuun, mutta ei mainittavasti koostumukseen.

VINK VINK: Jos täytettä jää yli, voit käyttää sitä levitteenä tai omeletin täytteenä.

VINK VINK VINK: Muita täytteeseen sopivia yrttejä ovat oregano, timjami ja Provencen/Välimeren yrttisekoitus. Linssit voit korvata käyttämällä riisiä tai munakoisoa hieman enemmän.

Uunivihikset munakoisotäytteellä

12-16 kappaletta

Taikina:

  • 3 desiä kasvimaitoa
  • 0,5 paketillista kuivahiivaa/25 grammaa tuoretta
  • 0,5 desiä rypsiöljyä
  • 1 ruokalusikallinen sokeria
  • 1 teelusikallinen suolaa
  • 7-8 desiä hiivaleipäjauhoja

Täyte:

  • 1 keltasipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 noin 350 grammainen munakoiso
  • 1,5 desiä (puuro)riisiä
  • 1 desi punaisia linssejä
  • 4 desiä vettä
  • 1 kasvisfondi
  • 1 teelusikallinen paprikajauhetta
  • 0,5 teelusikallista maustepippuria rouhittuna
  • 0,5 teelusikallista mustapippuria rouhittuna
  • 1 teelusikallinen valkoviinietikkaa
  • suolaa
  • ripaus sokeria
  • öljyä kuullottamiseen

Voiteluun:

  • 50 grammaa sulatettua vegaanista margariinia (esim. Sininen Keiju)

  1. Itketä munakoiso. Leikkaa se viipaleiksi, ripottele niiden päälle suolaa ja anna nesteen nousta helminä viipaleiden pintaan.
  2. Tee munakoison itkettyessä taikina. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liota hiiva joukkoon. Sekoita maitoon öljy, sokeri ja suola. Lisää jauhoja vähän kerrallaan, koko ajan vaivaten, kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista.
  3. Anna taikinan nousta huoneenlämmössä liinan alla 45 minuuttia. Tee kohoamisen aikana täyte.
  4. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi hakkelukseksi. Puristele munakoisoviipaleet ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Huuhtele linssit.
  5. Kuullota öljyssä sipulisilppua, paprikajauhetta, mauste- ja mustapippuria ja sokeriripausta. Kun sipuli on kellertävää, lisää pannulle munakoiso ja etikka. Kuullota vielä muutama minuutti sekoitellen.
  6. Keitä riisiä 10 minuuttia kasvisfondilla maustetussa vedessä. Lisää kattilaan linssit ja keitä vielä 10 minuuttia.
  7. Sekoita kaikki täytteen ainekset. Maistele ja lisää lopuksi suolaa, basilikaa ja makusi mukaan muita mausteita. Täyte saa olla mausteinen ja suolainen, sillä taikina imee makuja.
  8. Muovaile taikinasta jauhotetulla alustalla pötkö. Jaa se puoliksi ja taas puoliksi, kunnes sinulla on 12-16 taikinapalaa.
  9. Pyöritä palat pulliksi ja paina pullat littanoiksi. Kauli palat ohuiksi ja soikeiksi.
  10. Levitä soikion toiselle puolelle 2-3 ruokalusikallista täytettä. Älä levitä täytettä aivan reunaan, ettei se pursua yli. Paina soikion tyhjä puoli piirakan kanneksi. Painele piirakan reunat kiinni kostutetuilla sormilla ja haarukalla.
  11. Voitele piirakat sulatetulla rasvalla ja painele piirakoiden kansiin reikiä. Paista piirakoita 225 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Vihikset ovat valmiita, kun niiden pinta on oranssinruskea.
  12. Voitele lämpimät vihikset vielä toisen kerran rasvalla ja anna jäähtyä.

vegaaniset uunivihikset munakoisotäyte ohje
uunissa paistetut vihikset munakoisotäyte resepti

Moderneja ja perinteisiä vihiksiä

Jos kaipaat vihistä välimerellisellä twistillä, testaapas marokkolaishenkistä peltivihistäni. Se on yksinkertaisesti i-ha-naa. Täyte tehdään tofusta, riisistä ja nyhtökaurasta tai härkiksestä ja maustetaan kuivatuilla hedelmillä ja yrteillä. Tähän sopii chilikin. Annos on iso, joten peltivihis on erinomainen tarjottava juhliin, joissa ruokaa kuluu paljon.

Jouluna onnistuin veganisoimaan perinteiset muna-riisipasteijat hätkähdyttävän autenttisesti. Tofu-riisipasteijoiden salaisuus on mausteissa. Sipulijauhe, pieni rippunen valkopippuria ja tilli vievät juuri oikealla tavalla vuosikymmenien taakse. Näissä pasteijoissa maistuu lapsuus.

Munakoisosta on moneksi

Jos taas innostuit munakoisosta, testaa vaikka yhtä suosituinta reseptiäni, rapeita uunimunakoisoja. Näistä ei varmasti tule lötköjä, ja täytteet pysyvät napakasti munakoisojen päällä. Pienet munakoisopizzaset taas ovat hauska ja kasvispitoisempi versio pizzasta, ja niiden päälle voi heittää lähes mistä tahansa.

Olen avannut molemmissa resepteissä munakoison käsittelyn saloja. Sehän on juuri siksi upea kasvis, että se maistuu hyvältä sekä rapeana että ylikypsänä. Punaviinissä haudutettu munakoisopata edustaa koison pehmeää puolta. Lisukeperunat kypsennetään padan joukossa, ja ne imevät itseensä paljon umamista kastiketta. Todellinen talviherkku!

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.