Annoin pari viikkoa sitten haastattelun paikallisradioon ja aihe oli kesäruoka. Kun kerran suuni auki sain, pidin aikamoisen palopuheen kaalin puolesta. Se on yksi parhaita asioita, mitä kesällä voi syödä. Vihreä coleslaw varhaiskaalista onkin sekä raikas että täyteläinen lisuke grilliherkuille.
Oikaistu Green Goddes -kastike
Tehdään tähän myös pieni einestunnustus: olen aivan hulluna Saarioisen vihreään coleslawiin ja Prisman vastaavaan. Olen käynyt molempien raaka-ainelistat läpi, sillä olen halunnut selvittää, miten saisin kopioitua herkun kotona – mieluummin vielä paremmin.
Molemmissa salaateissa on majoneesikastike, johon on lisätty yrttejä tuomaan vihreyttä sekä voimakasta juustoraastetta luomaan umamisuutta. Kurkkasin myös somea villinneen Green Goddess -salaatin lukuisat variaatiot vain todetakseni, että alkuperäinen versio on omaan makuuni turhan kallis ja monimutkainen, vähän kuin peston ja caesar-kastikkeen sekoitus. Siispä muokkasin siitä oman versioni.

Näin veganisoit kastikkeen
Halusin, että oma Green Goddes -kastikkeeni olisi simppeli, edullinen ja helposti veganisoitavissa. Skippasin kokonaan cashewpähkinät. Värin kastike saa tuoreesta basilikasta ja kesäsipulin vihreistä varsista. En maustanut kastiketta sardellilla (kyllä, monessa Green Goddes -ohjeessa on kalaa!), vaan kapriksilla.
Käytin juustoa, koska sitä sattui olemaan, mutta voit korvata juuston mainiosti ravintohiivalla. Käyttämäni majoneesi on nykyään aina vegaanista. Turkkilainen jugurtti oli sekaania, mutta esimerkiksi Oatlyn kreikkalainen kaurajugurtti tai kaurafraiche ajaa myös hyvin asian. Hunajan puolestaan voit korvata siirapilla tai sokerilla.
Salaatista tuli aivan sairaan hyvää! Käytin salaattiin puolikkaan kaalin, ja toinen puolikas menee tänä iltana, sillä kastikeaineita on vielä jäljellä. Toisin kuin klassinen coleslaw, tämä kaalisalaatti on raikasta, kiitos jugurtin. Kastike ei kuitenkaan maistu miltään dieettiversiolta, sillä mausteet tekevät siitä syvän aromikkaan. Kauniin vaaleanvihreä soosi korostaa kesäkaalin herkkää väriä somasti.
VINK: Voit korvata osan kaalista porkkanalla.
VINK VINK: Kastikeohjeessa puhutaan sipulin vihreistä varsilehdistä. Yhdessä kesäsipulissahan on useita pitkiä vihreitä varsilehtiä. Kastikkeeseen tulee siis 2 – 3 varsilehteä YHDESTÄ sipulista, ei 2 – 3:n sipulin KAIKKIA vihreitä lehtiä.
Vihreä coleslaw
4 – 6 annosta
- Puolikas varhaiskaali eli noin 700 – 800 grammaa
Kastike:
- 2 desiä kreikkalaista jugurttia
- 0,5 desiä maustamatonta majoneesia
- 2 ruokalusikallista voimakasta juustoraastetta/ravintohiivaa
- 1 ruokalusikallinen hunajaa
- 1 ruokalusikallinen dijonsinappia
- 1 ruokalusikallinen valkoviinietikkaa
- kourallinen tuoretta basilikaa
- 2 – 3 kesäsipulin vihreää varsilehteä
- 1 valkosipulinkynsi
- 1 teelusikallinen kapriksia
- maun mukaan suolaa ja pippuria myllystä
- Poista kaalista nahistuneet kuorilehdet. Halkaise kaali ja leikkaa kaalinpuolikas ohuiksi suikaleiksi.
- Valmistele kastikkeen ainekset. Kuori ja silppua valkosipulinkynsi ja leikkaa sipulin varsilehdet hienoksi silpuksi.
- Yhdistä kaikki kastikkeen ainekset tehosekoittimessa tai sauvasekoittimelle sopivassa astiassa. Soseuta kastike tasaiseksi tahnaksi. Maistele ja lisää lopuksi suola ja pippuri.
- Yhdistä kaali ja kastike kulhossa. Sekoita hyvin. Anna salaatin makustua hetki viileässä ennen tarjoilua.

Kaali on grillin kunkku
Toinen kiva, maukas mutta raikas kaalisalaatti on juuri sopivasti tulinen coleslaw. Salaatissa on klassinen 1-2-3-kastike, jolla voit pikkelöidä muitakin kasviksia. Pikkelöidyt avomaankurkut ja sipulirenkaat raikastavat mukavasti vaikka burgeria. Coleslawin kastikkeessa on myös hieman majoneesia ja juuri sopiva hippunen chiliä. Tämä lämmittävä, mutta ei överitulinen kaalisalaatti on vegaaninen.
Porkkanan lisäksi omena sopii mielettömän hyvin kaalin kaveriksi. Himoittavan hyvä kaali-omenasalaatti maustetaan kastikkeella, jossa on sitruunaa, majoneesia, juustoa/ravintohiivaa, yrttejä ja hieman makeutta. Kastike on aika samantyylinen kuin vihreän colen. Tuokin ohje on helppo veganisoida. Huom: omena tummuu nopeasti, joten salaatin väri muuttuu parissa tunnissa. Makuun se ei kuitenkaan vaikuta.
Ja kun niistä grilliruoista oli puhe, kaali voi olla myös Weberin kunkku. Siirapilla glaseerattu grillikaali on yksi suurimmista kesäherkuistamme. Vaikka tarjolla olisi mitä ribsejä ja makkaroita, kaali on se, josta suorastaan taistellaan joka kerta. Varhaiskaali sopii myös grillattuihin lohitäytteisiin kääryleisiin sekä Maija Silvennoiseen pikanttiin kaalikeittoon, jonka salainen mauste on pieni määrä savukalaa.