Nopeat blinit taikinajuureen

Kuohkeat blinit pikahapanjuuresta

Ennen kuin luet pidemmälle, tehdään selväksi yksi asia. Blinit eivät ole pikaruokaa, vaikka otsikko lupaakin kuohkeat blinit pikahapanjuuresta. ”Pika” tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että taikinan ei tarvitse kypsyä yön yli, vaan tunti riittää. Voit siis tehdä taikinan samana päivänä, kun haluat herkutella.

Helpot blinit pulleudesta tinkimättä

En ota tästä ohjeesta kunnia itselleni. Mielestäni paras bliniresepti on Henri Alénilla, kun puhutaan perinteisistä blineistä, joihin tulee tattarijauhoja, munia ja voita. Resepti on julkaistu alun perin Maaseudun Tulevaisuudessa. Suosittelen lämmöllä myös Alénin tiramisua, johon tulee tuoretta appelsiininkuorta.

Mutta asiaan, eli kuohkeisiin blineihin. Ihastuin tähän ohjeeseen, koska blineistä tulee muhkeita ja ilmavia ilman tuntikausien kohottelua. Taikinaan tehdään ”pikataikinajuuri”, jonka salaisuuksia ovat tuorehiiva ja hapanmaitotuote, tässä tapauksessa kermaviili. Lämmin kermaviili ja hiiva turpoavat tunnissa mahtavan paljon.

Loput jauhot, munat, maito ja rasva lisätään taikinaan vasta, kun esitaikina on saanut muhia tunnin. Valkuaiset ja keltuaiset erotellaan toisistaan, ja valkuaiset lisätään taikinaan vaahdotettuina. Myös tämä tuo blinien koostumukseen ilmavuutta.

Vielä sananen jauhoista. Blinit voi tehdä pelkistä tattarijauhoista. Tällöin niiden maku on happamampi, ja jotkut pitävät juuri tästä. Vehnäjauho taas taittaa ärhäkintä happamuutta, ja Alén lupaa sen lisäävän blinien moussemaisuutta.

Testaa tattarin ja vehnän yhdistelmää

Ihastuin tattarin ja vehnän yhdistelmään, koska blinit ovat omaan makuuni juuri sopivan happamia. Happamuus ei kuitenkaan dominoi liikaa, ja täytteiden maut pääsevät oikeuksiinsa.

VINK: Käytä aina tuoreita munia, kun keltuainen ja valkuainen pitää erotella. Mitä vanhempi muna, sen vaikeampaa erottelu on.

VINK VINK: Sekoita taikina käsin tai vatkaimen taikinapäillä. Taikinaa ei tarvitse vaivata, vaan kevyt sekoittaminen riittää. Vatkaa valkuaiset puhtailla ja kuivalla vatkainpäillä. Näin valkuaiset vaahdottuvat varmasti.

Kuohkeat blinit pikajuureen

Noin 10 bliniä

  • 4 desiä kermaviiliä
  • 20 grammaa tuorehiivaa
  • 2 teelusikallista sokeria
  • 3 desiä tattarijauhoa
  • 1 desi vehnäjauhoa
  • 2 munaa
  • 2 desiä maitoa
  • 0,5 desiä voisulaa
  • 1 teelusikallinen suolaa
  • Runsaasti voita paistamiseen

  1. Tee ensin taikinajuuri. Anna kermaviilin lämmetä huoneenlämpöiseksi tai lämmitä se mikrossa varovasti miedolla lämmöllä. Sekoita kermaviiliin murusteltu hiiva, sokeri sekä puolet tattari- ja vehnäjauhoista. Anna juuren seistä huoneenlämmössä tunti.
  2. Erottele munien keltuaiset ja valkuaiset omiin astioihinsa. Vaahdota valkuaiset napakaksi vaahdoksi. Sulata 50 grammaa voita.
  3. Lämmitä maito noin 40-asteiseksi. Lisää se taikinajuureen keltuaisten, voisulan ja suolan kanssa.
  4. Lisää joukkoon loput jauhot varovasti käännellen. Älä vaivaa.
  5. Nostele lopuksi vaahdotetut valkuaiset varovasti taikinaan. Älä sekoita voimakkaasti.
  6. Kuumenna blinipannu ja sulata reilu nokare voita. Paista blinejä noin 2 minuuttia per puoli ja lisää pannulle voita jokaisen paiston jälkeen.
  7. Tarjoile blinit mieluisten täytteiden kera, esimerkiksi voisulan, Caviartin, mädin, kalan, sipulin, suolakurkun, hunajan, sienten, kaurafraichen tai smetanan.

maailman parhaat blinit

Suolaisia blinejä, vohveleita ja pannareita

Mielestäni on vähän hassua, että Suomessa syödään blinejä vain talvella. Täytteitä vaihtelemalla ja taikinaa muokkaamalla ne ovat mainio ruoka kaikkiin vuodenaikoihin.

Kesällä olen tehnyt perunalla maustettua blinipannaria. Aivan mahtavaa kesäkasvisten, tuoreen kalan ja vaikka rapujen kanssa. Blinit ja parsa ne kuulkaas yhteen soppii ja lasi kylmää risukkaa kylkeen, ah!

Jos et jaksa tehdä blinejä, kaiva esiin vanha kunnon vohvelirauta ja tee pinaattivohveleita fetavaahdon ja uppomunan kera. Helppo, mutta hitusen ylellinen ruoka viikonloppuun ja brunsseille.

Uskomattoman muhkea hollantilainen pannukakku eli Dutch Baby maistuu sekä makeana että suolaisena. Tämä on mainio jättiblini yhdelle tai kahdelle, kun laitat taikinaan vähemmän sokeria ja vaihdat täytteet suolaisiin. Ei sovi unohtaa myöskään perinteistä suolaista peltipannaria, joka täytetään retrotyyliin runsaalla Emmentalilla ja paprikalla.

 

2 Kommenttia

  1. Aika lähellä itsekin olen tuolla reseptillä blinejä tehnyt. Hyvää on ollut. Olen tosin antanut yönyli olla, mutta hyvä tietää, että tuntikin voisi riittää. Itsekin olen muuten aina ihmetellyt, että miksi bliniaika on juuri talvella.

    • Lupaan, että tällä ohjeella ei tarvitse muhittaa yön yli – tosin ei siitä mitään haittaakaan ole.

      Hah, alle tunti jutun julkaisemisen jälkeen joku oli käynyt antamassa sille kaksi tähteä. Hän oli siis ehtinyt niin lyhyessä ajassa kokeilla ohjetta, ja todeta, että se on ihan susi. 😀 Resepti siis antaa sen, minkä lupaa: nopea on, pety alle tunnissa! 😀

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.