peruna-avokadosalaatti tonnikalakastike

Välimerellinen perunasalaatti tonnikalakastikkeella

Kokkausinto on ollut viime aikoina kateissa, ja kaikki uusi, mitä olen kokeillut, on epäonnistunut. Heitin suosiolla hanskat tiskiin muutamaksi viikoksi. En testannut mitään uutta, vaan söin arkistakin arkisempia perusruokia. Hetken mietin, onko kiinnostukseni ruoanlaittoon kadonnut täysin, kun en tunnu saavan aikaan mitään muuta kuin erilaisia tonnikalasalaatteja. Sitten tajusin, ettei pyörää tarvitse keksiä aina uudelleen. Ihmiset etsivät myös näitä ihan tavallisia ohjeita, joten jaetaanpa eräs nuoruusaikojeni herkku: välimerellinen perunasalaatti tonnikalakastikkeella.

Muuntele sesongin mukaan

Välimerellisen perusanasalaatin ohje on alun perin Yhteishyvästä. Nykysilmin resepti on jo vähän retro. Siinä on reilusti avokadoa, tuota 2000-luvun alussa breikannutta, vihannekseksi miellettyä hedelmää, jota tuntui olevan reilut kymmenen vuotta sitten ohjeessa kuin ohjeessa, aivan kuten vähän myöhemmin lehtikaalia.

Avokadon edustamasta ”eksotiikasta” huolimatta välimerellinen perunasalaatti on helppo tehdä ympäri vuoden. Alkuperäisessä ohjeessa on vain perunaa, avokadoa ja säilykkeistä koostuva tonnikalatahna. Freesasin reseptiä sesongin mukaiseksi ja korvasin puolet perunasta parsalla. Voit kuitenkin käyttää pelkkää perunaa tai lisätä salaattiin vaikka parsakaalia, vihreitä papuja, kirsikkatomaatteja tai retiisiä.

Salaisuus himoittava tonnikaltahna

Kastikkeen juju on tonnikalatahna, jonka ohjetta olen hienosäätänyt vuosien varrella. Se on mielettömän hyvää, ja olen laittanut kalatahnaa myös leivän päälle, uuniperunaan ja pastaan sekä käyttänyt dippinä. Kastiketta kannattaa tehdä mieluummin reilusti kuin liian vähän. Tonnikalan sijaan voit myös käyttää muita säilykekaloja, vaikka mahtavaa kotimaista Järki Särkeä.

Välimerellinen perunasalaatti on häkellyttävän tuhtia tavaraa. Ei ihme, että tein tätä opiskeluaikoina usein, sillä jo maltillinen annos perunaa, avokadoa ja tonnikalatahnaa täyttää vatsan tehokkaasti. Ohje muuten löytyy vähän varioituna blogini arkistoista. ”Hieman” on tapahtunut kehitystä valokuvaamisessa. 😀

VINK: Voit käyttää kastikkeeseen myös mustia oliiveja. Makuero vihreisiin verrattuna ei ole merkittävä, mutta tahnasta tulee tummanruskeaa.

VINK VINK: Salaatti näyttää mössön sijaan kauniilta, kun et sekoita kaikkia kasviksia kastikkeeseen. Asettele osa aineksista valmiin salaatin päälle, niin esillepano on kaunis ja raikas.

VINK VINK VINK: Voit tehdä kastikkeen myös vähärasvaisesta creme fraichesta tai kermaviilistä.

Välimerellinen perunasalaatti tonnikalakastikkeella.

4-6 annosta

Salaatti:

  • 500 grammaa kiinteää perunaa
  • 500 grammaa vihreää parsaa
  • 2 avokadoa
  • 0,5 desiä aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
  • 1 desi mustia oliiveja
  • 1 ruokalusikallinen sitruunamehua
  • 50 grammaa rucolaa

Kastike:

  • 2 desiä luonnonjugurttia
  • tölkillinen eli noin 180 grammaa tonnikalaa vedessä
  • 1 desi aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
  • 12 vihreää kivetöntä oliivia
  • 1 teelusikallinen puna/valkoviinietikkaa
  • 1 teelusikallinen kuivattua oreganoa/basilikaa
  • ripaus suolaa
  • ripaus pippuria
  • 0,5 teelusikallista sokeria

  1. Pese perunat huolellisesti ja poista veitsellä mustat ”ruvet”. Lohko perunat ja keitä ne kevyesti suolatussa vedessä kypsiksi. Salaattiperunat saavat olla mieluummin al dentejä kuin ylikypsiä.
  2. Leikkaa parsat parin sentin pätkiksi. Lisää parsat perunakattilaan pariksi minuutiksi, kun perunat ovat melkein kypsiä. Siivilöi vesi pois.
  3. Kuori avokadot ja leikkaa ne isohkoiksi lohkoiksi.
  4. Tee kastike. Sekoita jugurtti, vihreät oliivit, tonnikala ja aurinkokuivatut tomaatit. Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa tasaiseksi tahnaksi. Maistele, lisää vähän kerrallaan etikkaa, kuivattuja yrttejä, suolaa, pippuria ja sokeria ja halutessasi tilkka oliivien lientä. Sekoita hyvin.
  5. Sekoita kulhossa kaksi kolmasosaa salaatin aineksista ja kastike. Asettele loput kasvikset koristeiksi salaatin päälle. Pirskota salaatin päälle sitruunamehua ja tarjoa sellaisenaan, leivän tai keitettyjen munien kera.

välimerellinen perunasalaatti tonnikalakastikkeella ohje
välimerellinen perunasalaatti tonnikalakastikkeella ohje

Ruokaisia ja raikkaita salaatteja vappupöytään

Toinen ihana, mehevän kastikkeen ympärille rakentuva salaatti on pastasalaatti hummuskastikkeella. Ohje on todella maukas ja ruokaisa. Salaatti on myös vegaaninen, mutta tuossa ohjeessa aurinkokuivattu tomaatti maistuu ihan salamilta. Täydellistä krapularuokaa, vink vink vappua ajatellen.

Toinen vegaaninen, vappupöytään sopiva salaatti on sopivasti tulinen coleslaw, joka maustetaan 1-2-3-kastikkeella ja chilillä.

Perinteisen perunasalaatin ystävällekin löytyy vegaaninen versio. Tämä on Villen resepti, jonka hän kehitti vegaaniystävällemme, joka halusi mahdollisimman autenttista, ihan tavallista majoneesipottusalaattia. Suosio oli suuri! Toinen ihana, autenttinen vegaaninen mättösalaatti on italiansalaatti. Tätä ei erota kinkkuversiosta mielestäni mitenkään, ja kaikki testaajat ovat rakastuneet salaattiin.

Jos taas pidät kirkkaasta ja vähän kevyemmästä perunasalaatista vähemmällä kastikkeella, testaa sitruunainen peruna-parsasalaatti. Se raikastaa kivasti rasvaista ja suolaista vappupöytää, ja kun korvaat hunajan siirapilla, ohje veganisoituu.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.