juhlava marjarahka

Kuohkea ja kauniin värinen marjarahka

Mansikkarahka on yksi perinteisimmistä kesän jälkiruoista. Kuohkea ja kauniin värinen marjarahka vaatii pari hyvin pientä niksiä, jotka vaikuttavat lopputulokseen yllättävän paljon.

Vaihtele kermaa

Ensimmäinen rahkan koostumukseen vaikuttava asia on kerma. Perinteinen, vaahdotettu kuohukerma tekee rahkasta hekumallisen täyteläistä, mutta myös melko rasvaista ja raskasta. Käytän kuohukermaa silloin, kun teen rahkatäytteen leivonnaiseen. Kuohukerma sopii myös jälkiruokarahkaan.

Teen marja- ja hedelmärahkaa usein lapsille välipalaksi. He vetelevät sitä helposti puoli kiloa tai jopa kilon. Kun määrät ovat noin suuria, pitää sokeri- ja rasvamääriä hieman miettiä. Arkirahkaan sekoitan vähärasvaisemmasta vispikermasta tai vaahtoutuvasta vaniljakastikkeesta tehdyn vaahdon.

Käytä sokeria harkiten

Vaihtelen myös makeutuksen määrää rahkan käyttötarkoituksen mukaan. Pienempänä annoksena tarjottu jälkkärirahka saa olla mielestäni makeampaa. Teenkin jälkiruokarahkan joskus kaupan valmiiksi maustettuun rahkaan, joka on makeampaa kuin maustamaton maitorahka.

Arkirahkan teen yleensä maustamattomasta rahkasta. Toki myös marjojen ja hedelmien makeus vaikuttaa siihen, millaista rahkaa käytän ja lisäänkö siihen sokeria. Mansikat ja vadelmat ovat kesällä niin makeita, ettei sokeria tarvitse juurikaan lisätä.

Myös hedelmät ovat ainakin sesonkiaikaan niin makeita, ettei lisäsokeria tarvita. Puolukkarahkaan sen sijaan lisään aina sokeria, usein mustikkarahkaankin.

kuohkea mansikkarahka

Valkuaisvaahto kuohkeuttaa, marjasose kaunistaa

Kolmanneksi kikka, jonka opin Hanna Himangan ja Elina Ylitervon Kylmä nakki -kirjasta. Sokeria ei lisätä suoraan rahka-kermavaahtoseokseen, vaan se vaahdotetaan kuohkeaksi munanvalkuaisen kanssa. Marenkimainen sokeri-munavaahto sekoitetaan lopuksi varovasti rahkaan. Koostumuksesta tulee ihanan kuohkea ja pilvimäinen.

Ja niin, yksi asia meinasi unohtua: rahkan väri. Olen ihminen, joka syö myös silmillään. Haluan rahkaan kauniin sävyn, joten soseutan aina pienen osan marjoista tai hedelmistä rahkan joukkoon. Loput lisään kokonaisina tai kuutioina. Lapset popsivat vaaleanpunaista rahkaa erityisen mielellään – tuntuu että väri korvaa sokerin määrää.

Mutta, kas tässä. Se vielä tavallista kauniimpi ja kuohkeampi, juhlava marjarahka!

VINK: Jos käytät makeita marjoja tai hedelmiä, paras vaihtoehto on maustamaton rahka. Jos käytät happamia marjoja, kuten puolukoita tai karpaloita, maustettu marjarahka (esim. Valio) taittaa kirpeyttä.

VINK VINK: Pehmeät marjat, kuten mansikat ja vadelmat, on helppo survoa haarukalla soseeksi. Kovakuorisemmat, kuten puolukat ja mustikat, kannattaa soseuttaa blenderillä tai sauvasekoittimella.

Kuohkea ja kaunis marjarahka

  • 200 grammaa maustamatonta tai maustettua rahkaa
  • 2 desiä vispautuvaa kermaa
  • 1 – 2 munanvalkuaista (munien koosta riippuen)
  • 0,75 desiä sokeria
  • 400 grammaa marjoja

  1. Vispaa kerma vaahdoksi. Valuta rahkasta pois mahdollinen neste ja sekoita se rahkaan.
  2. Ota 70 – 100 grammaa marjoja ja soseuta ne. Sekoita marjasose huolellisesti rahkaan.
  3. Erottele munankeltuaiset valkuaisista. Puhdista ja kuivaa sähkövatkaimen päät hyvin kermasta.
  4. Vaahdota munanvalkuaiset omassa astiassaan. Lisää sokeria joukkoon vähän kerrallaan vaahdotuksen aikana. Vaahto on valmista, kun koostumus on napakka ja marenkimainen.
  5. Lusikoi muna-sokerivaahto varoen rahkan joukkoon. Älä sekoita enää voimakkaasti. Anna rahkan viilentyä jääkaapissa hetki ennen tarjoilua.

paras mansikkarahka

Leivo satokauden hedelmistä rahkapiirakka

Pidän kovasti myös rahkaleivonnaisista. Teen usein pääsiäisenä mehevää persikkarahkapiirakkaa säilykehedelmistä. Nyt persikat, nektariinit ja aprikoosit ovat sesongissa, joten voi tehdä tuon vähäsokerisen, mutta hurjan maukkaan piirakan tuoreista hedelmistä.

Myös luumut alkavat olla parhaimmillaan, ja niitä voi marinoida rahkapiirakan täytteeksi. Hieman rommia, hunajaa ja kanelia, a vot!

Raikastan myös britakakun täytteen rahkalla, koska kakun marenki on niin makeaa. Britakakusta voi tehdä myös helpon kulhokakun, joka kestää kuljetukset autossa. Laitan tähänkin mökkikakkuun rahkaa.

Ja vaikka varsinaista vegaanista rahkaa ei ole markkinoilla, tässä vaniljaisessa raparperipiirakassa on rahkapiirakan vibaa. Alpron Greek Style Vanilja -jugurtti on erinomainen leivontaan. Sitä ei tarvitse makeuttaa, ja soijajugurtti hyytyy uunissa kuin rahka. Tuossa vegaanisessa piirakassa on myös heittämällä maailman herkullisin pohja (sainko tungettua tähän kappaleeseen varmasti kaikki kielipoliiseja ärsyttävät sanamuodot?).

 

2 Kommenttia

  1. Kiinnostaa kovasti että ootko kokeillut tätä kikhernesokerivaahdon kanssa? (Siis sen mistä tehdään vegaanimarenkia, jota oletan (ehkä virheellisesti,) et oot koklannu kun oot mestari.
    Kiinnostaa et toimisko se ja maistuuko ns. raakana liikaa herneeltä
    Marengissa ei maistunu minusta

    • En ole, koska teen ruoat aina joko täysin vegaanisesti tai sitten suosiolla pelkästä elukasta. Pakastimeen on kertynyt parikin purkkia kikhernelientä, mutta en ole saanut käytettyä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.