vegaaninen raparperipiirakka

Vegaaninen vanilja-raparperipiirakka

Suosikkini makeista piirakkapohjista on jo pari vuotta ollut Vegeviettelyksen vegaaninen piirakka. Piirakkapohja on käsittämättömän maukas, muhkea ja nopea tehdä. Piirakkapohja onkin lempparini ennen kaikkea sen maun, koostumuksen ja helppouden vuoksi. Vegaaninen vanilja-raparperipiirakka on jugurtilla täytetty ja ohutpohjaisempi versio luottoreseptistäni.

Ohut pohja, paljon mehevää täytettä

Raparperipiirakkaa vielä syyskuussa, kyllä! Anoppilan raparperipuskan paikkaa siirrettiin onnistuneesti, ja nyt se puskee maukkaita varsia vielä alkusyksyllä. Voit kuitenkin korvata raparperin omenalla, päärynällä tai mustikoilla.

Vegaaninen piirakkapohja syntyy simppelisti: kaikki aineet vain sekoitetaan ja siinä se. Nyt puolitin taikinan määrän, sillä halusin enemmän tilaa täytteille. Taikina on aika juoksevaa, joten esipaistoin pohjaa hetken ennen kuin täytin sen vegaanisella vaniljajugurtilla ja kanelisokerissa pyöritellyillä raparperikuutioilla.

Käytin täytteessä Alpron Greek Style Vaniljaa, jonka koostumus on paksu ja rahkamainen. Jugurtti hyytyi uunissa erinomaisesti. Siihen ei myöskään tullut kypsennettäessä pistävää olkimaista sivumakua ja -hajua, joka on pilannut muutaman soijajugurttia sisältävän leivonnaiseni.

Piirakasta tuli täydellinen. Tarjosin sitä naapureille, joiden kotona leivotaan aika paljon. Vastaanotto oli ihastunut, ja hyvässä mielessä kukaan ei tajunnut, että piirakka on vegaaninen, ennen kuin mainitsin asiasta. Mitään häiritseviä aromeja tai outouksia koostumuksessa ei siis ollut. Sanoisinkin, että tässä on aikas lailla täydellinen vegaaninen jugurtti-hedelmäpiirakka.

VINK: Voit käyttää piirakkapohjassa myös pelkkää vaaleaa sokeria. Suosittelen kuitenkin testaamaan vaalean ja tumman yhdistelmää. Esimerkiksi fariini- ja kookossokeri tuovat pohjaan syvää leivontamausteiden makua.

VINK: Jos käytät happaman raparperin sijaan makeampaa täytettä, sitä ei ole pakko pyöritellä kanelisokerissa.

Vegaaninen vanilja-raparperipiirakka

22 – 24 -senttiseen piirakkavuokaan

Pohja:

  • 1,5 desiä kaura- tai muuta kasvimaitoa
  • 0,75 desiä rypsiöljyä
  • 0,5 desiä vaaleaa sokeria
  • 0,5 desiä tummaa sokeria
  • 2,5 desiä vehnäjauhoa
  • 1,5 ruokalusikallista perunajauhoa
  • 1 teelusikallinen leivinjauhetta
  • 0,5 teelusikallista kardemummaa
  • 0,5 teelusikallista vaniljasokeria
  • 0,25 teelusikallista suolaa

Täyte:

  • 400 grammaa Alpro Greek Style Vanilja -jugurttia
  • 1 teelusikallinen vaniljasokeria
  • 5 desiä lohkottua raparperia/omenaa
  • 1 ruokalusikallinen sokeria
  • 1 ruokalusikallinen kanelia

  1. Tee ensin taikina. Sekoita kulhossa kauramaito, öljy ja sokerit. Sekoita toisessa astiassa taikinan kuivat aineet. Lisää kuivia aineita kosteisiin vähän kerrallaan. Sekoita kevyesti, mutta älä vaivaa, ettei taikinaan tule sitkoa.
  2. Kaada taikina öljyttyyn vuokaan. Esipaista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes pohja on kiinteytynyt hieman.
  3. Valmistele täytteet, kun pohja esipaistuu. Sekoita kaneli ja sokeri kannellisessa astiassa. Pane raparperikuutiot astiaan, kansi kiinni ja hölskytä hetki.
  4. Sekoita soijajugurttiin teelusikallinen vaniljasokeria.
  5. Ota esipaistettu piirakkapohja uunista. Levitä pohjan päälle vaniljajugurtti ja jugurtin päälle raparperikuutiot. Pane piiras takaisin uuniin ja paista vielä noin 25 minuuttia. Piirakka on valmista, kun painat tikun tai haarukan piirakan keskelle, eikä siihen tartu taikinaa.

vegaaninen raparperipiirakka
vegaaninen rahkapiirakka

Makeita vegaanisia piirakoita kannella ja ilman

Olen tehnyt luotto-ohjeellani monen monta erilaista piirakkaa. Reseptigalleriasta löytyy niin mausteinen mustikkapiirakka, sametinpehmeä omenapiirakka kuin kinuskilla täytetty raparperipiirakkakin. Ja nuo kaikki ohjeet ovat vegaanisia! Nyt pitää sitten varioida nuo kaikki tällä ohuemmalla pohjalla ja jugurttitäytteellä.

Viime syksynä innostuin jenkkihenkisistä, kannellisista piirakoista. Niissä on rapea murupohja ja -kuori ja sametinpehmeää täytettä kannen alla. Amerikkalainen omenapiirakka on kuin suoraan Mummo Ankan keittiöstä. Mausta ja koostumuksesta tuli mielettömän onnistuneita.

Halusin myös testata, onnistuisivatko Fazerin legendaariset pienet marjapiiraat (ne, jotka pakattiin ennen folioon) kotioloissa. Pienet kannelliset marjapiirakat ovat mahdottoman söpöjä. Piirakat voi täyttää valmiilla tai itse marjoista, luumuista tai omenoista keitetyllä kompotilla tai hillolla.

Myös nuo molemmat kannelliset piirakkaohjeet ovat vegaanisia ja sopivat muna- ja maitoallergikoille. Kamppailen vielä onnistuakseni vegaanisen New York cheesecaken leivonnassa, mutta marjoilla, hedelmillä ja rahkalla täytetyt vegeleivonnaiset sujuvat jo erinomaisesti. Vegaaninen makea piirakkapohja on helppo ensileivonnainen myös lapselle, koska kananmunien rikkomisen ja vaahdotuksen kanssa ei tarvitse taiteilla.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.