Kun tarjolla ei ole vielä uuden sadon vihanneksia, avuksi tulee pikkelöinti. Etikkaa, sokeria ja mausteita sisältävä liemi tekee pakastevihanneksista ja juureksista herkkua. Makean mausteinen maissirelissi sopii niin tortilloihin kuin makaronilaatikon lisukkeeksi.
Relissi on hapokas ja makea salaatti
Yleensä relissillä tarkoitetaan kypsennetyistä kasviksista tehtyä säilykettä, jossa on makeahkon hapan liemi. Esimerkiksi kurkkusalaatti ja kaupan kurpitsasäilykkeet ovat relissejä. Toisin kuin monet hapatetut säilykkeet, relissit ovat selvästi makeita.
Maissirelissi tosin tehdään raaoista vihanneksista, ja juuri siksi se on niin himputin kauniin väristä. Meikäläinen syö silmillään, ja ihastuin ohjeeseen heti, kun näin Sidechefin kuvan Sweet Hot Jalapeno Corn Relishistä. Kuinka noin kaunista purnukallista malttaa edes tyhjentää?
Ohje on superhelppo, ja toisin kuin monia giganttisen kokoisia jenkki/brittireseptejä, tätä ei tarvinnut modata maltillisemmaksi. Tuoreen maissin sijaan käytin toki pakastemaissia, koska tuoreen ostamisessa ei ole näillä leveysasteilla mitään järkeä kevättalvella.
Makean mausteinen maissirelissi on söpö, raikas ja juuri sopivasti potkuisa lisuke. Älä säikähdä jalapenon määrää. Sokeri taittaa poltteen niin hyvin, että relissi ei ole lainkaan tulinen. Jos kaipaat liekkejä, käytä vahvaa chiliä tai laita relissiin kolme jallua.
VINK: Jos et pidä korianterista, voit korvata sen mintulla, lehtipersiljalla tai basilikalla.
VINK VINK: Jos säilöt relissin lasipurkkiin, steriloi purkki kiehauttamalla tai pane se hetkeksi kuumaan uuniin. Ota kumitiiviste pois purkista kuumapuhdistuksen ajaksi. Ota relissiä purkista aina puhtaalla lusikalla. Näin se säilyy jääkaapissa parikin viikkoa.
Makean mausteinen maissirelissi
1 litran purkillinen
Kasvisseos:
- 400 grammaa eli 2 pussia pakastemaissia
- 1 pienehkö punainen paprika
- 1 punasipuli
- 2 jalapenoa
- 2 valkosipulinkynttä
- reilu kourallinen tuoretta korianteria
Mausteliemi:
- 1 desi omena/valkoviinietikkaa
- 1 desi vettä
- 0,5 desiä tummaa sokeria
- 0,5 teelusikallista currya
- 0,5 teelusikallista suolaa
- 0,5 teelusikallista pippuria
- Esivalmistele kasvikset. Ota maissit sulamaan. Kuori punasipuli ja valkosipulinkynnet ja leikkaa ne hienoksi silpuksi. Leikkaa jalapeno hienoksi silpuksi ja poista siemenet. Leikkaa paprika pieniksi kuutoiksi ja poista siemenet. Leikkaa korianteri hienoksi silpuksi.
- Pane kasvikset puhtaaseen lasipurkkiin tai kulhoon ja sekoita hyvin.
- Tee mausteliemi. Kiehauta kattilassa vesi, etikka ja sokeri. Sekoittele, kunnes sokeri on sulanut. Mausta liemi currylla, suolalla ja pippurilla. Jäähdytä liemi huoneenlämpöiseksi.
- Kaada liemi kasvisten joukkoon purkkiin. Sekoittele seosta tai hölskytä purkkia varovasti, jotta liemi leviää tasaisesti.
- Anna relissin maustua jääkaapissa ainakin pari tuntia. Nauti tacojen, tortillojen tai salaatin mausteena tai minkä tahansa ruoan lisukkeena.
Lempeitä ja syviä marinadeja
Makean mausteinen maissirelissi on säilötty liemeen, joka muistuttaa klassista 1-2-3-kastiketta. Yks kaks kolmeen tosin laitan enemmän sokeria ja väkevää väkiviinaetikkaa.
1-2-3-kastikkeen ohjeen löydät täältä. Samassa jutussa on sopivasti tulisen kaalisalaatin ohje. Vegaaninen salaatti on sekoitus klassista coleslawia ja pikkelöityjä kasviksia, yhtä aikaa raikas ja täyteläinen. Jos perunasalaatti on liian tuhtia, testaapas tuo vappuna.
Marin maaginen marinadi puolestaan sopii lihalle ja savutofulle. Soijasta, hunajasta, valkosipulista ja timjamista tehty kastike saa minkä tahansa maistumaan käsittämättömän hyvältä. Jos joku vänisee, että tofu on pahaa, paista se rapeaksi, valele Marin marinadilla ja seuraa ilmeitä. 😀
Maissirelissin sipuli ei maistu ärhäkältä. Jos haluat sipuliin vielä lempeämmän maun, kokeile kanelimarinadia. Pitkään makeassa kanelimarinadissa muhinut punasipuli muuttuu ihanan pehmeäksi, silmät eivät valu, ei närästä. Kanelimarinoitu sipuli sopii toisaalta joulupöytään, mutta se loistaa myös Välimeren ja Lähi-Idän ruoissa, kuten salaateissa, riisissä ja couscousissa.