Hirviömartta tässä moro. Ajattelin kirjoittaa taas hieman paatoksellista propagandaa lempiaiheistani: Pihiydestä, jämien hyödyntämisestä ja kotiruoasta. Näiden kolmen kivijalan ansiosta minulla on varaa syödä ulkona oikeastaan joka viikko, vaikka tulot ja menot ovat varmaan aika samaa luokkaa kuin monella keskimääräisellä ja keskinkertaisella perheellisellä.
Söin viikonloppuna kaksi kertaa ulkona, kävin eilen terassilla ja viikonloppuna menen taas syömään ainakin kerran. Yritän pitää jonkinlaista löyhää päivä- ja viikkobudjettia, jotta rahankäyttöni pysyisi aisoissa, ja seteleitä voisi laittaa vähän sukanvarteenkin. Silloin, kun sosiaalinen elämä on vilkasta ja keskittyy ravitsemuslaitoksiin, lasken tarkemmin kotiruoan hintaa. Koluan kaapit, etsin pastanjämiä, sinne tänne unohtuneita tomattimurskapurkkeja ja eräpäivää kolkuttelevia maitotuotteita. Niistä sitten sävelletään milloin mitäkin, kutsuttakoon sitä vaikka nimellä Branderskan pannu.
Tällä viikolla kaappien uumenista löytyi papuja, pari kuivahtanutta tortillalättyä, puoli paketillista täysjyväpastaa, tomaattimurskaa, vanhoja juustoja ja ylikypsiksi mössääntyneitä kirsikkatomaatteja. Täydensi settiä ja ostin Lidlistä jauhelihaa ja tarjouskasviksia. Raaka-aineiden yhteishinta oli maksimissaan 20 euroa, varmaan tuon allekin.
Kuullotin öljyssä hieman kevätsipulia ja valkosipulia ja paistoin jauhelihan. Lisäsin joukkoon pehmenneet tomaatit, tölkillisen tomaattimurskaa, papuja, paprikaa, vettä ja mausteita. Annoin soosin kiehua tiiviiksi ja sekoittelin sen minkä työhommilta ehdin. Vuorasin pienen uunivuoan parilla tortillaletulla ja levitin päälle kastiketta. Suikaloin kastikkeen päälle kesäkurpitsaa ja kuorrutin välikerroksen juustolla. Sitten vielä hieman kastiketta, toinen kerros kesäkurpitsaa, ihan hirvittävästi juustoa, viimeinen tortillalettu viipaloituna koristeeksi ja vielä enemmän juustoa.
Saatoin ehkä että jotta koska kun vähän feikata näissä kuvissa ja painaa liipaisinta, kun juustoa oli vielä säädyllinen määrä…
Spagetit pätkin isoon vuokaan. Levitin päälle samalla tavalla kerroksittain kastiketta, kesäkurpitsaa ja juustoa. Joskus olen esikeittänyt tällaisen spagettivuoan pastat. Nyt lorautin joukkoon välillä vettä ja annoin vuokien tekeytyä todella pitkään 150-170 asteessa folion alla. Spagetti ei jäänyt tikkuiseksi, vaan pehmentyi mukavasti.
Ajjajjjaj että hykerryttää. Jaa mikä? No kaikki! Uuniruokia ei tarvitse kovinkaan aktiivisesti tehdä. Herkulliseen lopputulokseen tarvitaan jämiä, juustoa ja/tai kermaa ja ennen kaikkea aikaa. Iso annos tekeytyi itsekseen, kunhan välillä sekoittelin kastikekattilaa ja kurkkasin uuniin.
Marttahermoani kutittaa ihanasti, kun tiedän, että hyödynsin tässä ruoassa raaka-aineita, jotka olisivat menneet pian pilalle ja lentäneet biojätteeseen. Vihaan ruoan roskiin heittämistä, ja minua hävettää aina, kun teen niin. Lisäksi kaapit pysyvät järjestyksessä ja puhtaina, kun tekee säännöllisesti inventaarion.
Isojen ruokasatsien tekeminen helpottaa elämää hurjasti. Tähän viikkoon mahtuu taas kovasti töitä ja siellä sun täällä laukkaamista. On kivaa, että jääkaapissa on lounasta ja päivällistä valmiina. Jos jaksat nipistää aikaa yhtenä iltana, kaikki muut illat vapautuvat, eikä sinun tarvitse laittaa ruokaa moneen päivään, jos aika on kortilla.
Ja mikä tässä on kaikkein ihaninta? Tällaiselle Roope Ankalle tietenkin hinta. Annoskoosta riippuen vuoista saa 8-10 annosta. Yhden aterian hinnaksi tulee siis 1,7-2,5 euroa. Se jos mikä on ihanaa ja ihmeellistä. Ja kaiken lisäksi ruoka on todella kasvis- ja proteiinipitoista, silti sopivasti läskiä ja lohduttavaa.
Tomaattipohjaiset ruoat ja perinteiset laatikot ovat mahtavia pohjia jämäruoille. Laatikon, padan, keiton tai pastakastikkeen joukkoon voi heittää lähes mitä tahansa. Nuupahtaneet vihannekset ja kuivunut juustokin heräävät eloon, kun ne kypsentää hartaudella ja kuorruttaa kermalla. Lohturuokaa mussuttaessa on mukavaa suunnitella, mihin brunssiin tuhoaa säästyneet eurot ja minkä skumppapullon ostaisi perjantaiksi.
Ah, pihiys. Tämä on minulle vähän niin kuin pornoa.
Tällaisen lukeminen on minulle kuin pornoa! Oikeastaan parempaakin 🙂 Mukavaa lukea että muillakin on juuri samanlaisia kaappikätköjen käyttökohtauksia ja siitä seuraavia mielihyväpöllyjä. Kaikki vaan kaapista ulos!
Kyllä, kyllä, kyllä! Oioioi, lisää, lisää, lisää! Tätä kaappien koluamisesta ja kaikenlaisten jämänyhvien hyödyntämisestä syntyvää tunnetta, sitä ei vain voita mikään. Olemme lähdössä sunnuntaina matkalle, ja jääkaappi pitäisi nyt tyhjentää kaikesta pilaantuvasta. Hykertelen jo itsekseni kun mietin, että saamme pastaan uppoamaan lopun serranokinkun ja Vilho-juuston, kylkeen lämmin paistos selleristä ja tomaatista.
Toisaalta se tunne, joka tulee, kun jokin aines pilaantuu tai ruokaa menee roskiin, se on ihan kamala. Onneksi koiralle voi turvallisesti syöttää monien kotiruokien jämät. Kaverin turkkikin voi paremmin, kun syötämme sille ihan sekaruokaa ja puuron joukkoon sekoitettuja jämiä.