Mummo keittää kiisseliä. Keittiöön leviää makea tuoksu, joka on talvella hieman kellarimainen, sillä mansikat ovat pakastimesta. Valmiin kiisselin hän kaataa posliiniseen tarjoiluastiaan, jossa on kansi. Mummolle on tärkeää, että kahvi juodaan kupeista, joiden alla on lautanen. Käytetään kermakkoa, sokerikkoa ja viuhkaksi taitettuja serviettejä.
Kun kiisseli on hieman jäähtynyttä, mummo kaataa sitä lautaselleni sirolla pitkävartisella kauhalla. Joskus lisukkeena on kermavaahtoakin. Toisinaan Saksassa asuva tätini tuo tuliaisiksi purkista spreijattavaa vaahtoa. Purkkivaahto maistuu hieman muoviselle, etäisesti hammastahnalle, mutta se ei haittaa. Ajatus siitä, että pienestä purkista pursuaa yhdellä painalluksella valtava kermavaahtopilvi, on ihmeellinen.
Kun lusikoin kiisseliä, mummo panee tupakaksi. Hän säilyttää sinistä Belmont-askiaan nahkaisessa kotelossa, joka on aina keittiön pöydällä, samoin tuhkakuppi. Mummo polttaa keittiössä, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Minua yskittää hieman, mutta mummon tupruttelu tultuu silti turvalliselta. Hän ratkoo ristikkoa poltellessaan ja puhuu puoliksi minulle, puoliksi itselleen. ”Mikä tää Pulkkinen ny o, sas sää ny”.
Hän ei oleta, että osaisin viisivuotiaana vastata kysymykseen, kuka on Pulkkinen (Jorma), mutta se ei haittaa. Mummo puhuu itsekseen. ”Sas sää ny” toistuu puheessa aina, kun hän ei heti saa mieleensä, mitä oli sanomassa. Syön kiisseliä ja lasken, kuinka monta kokonaista mansikkaa lautasella on tällä kertaa. Mummo polttaa ja höpöttää, heiluttelen jalkojani, Sita-koira rapsuttaa itseään pöydän alla.
Kaiken tämän tuo mieleeni mansikkakiisseli. Yksinkertaisista yksinkertaisin jälkiruoka, nerokkaista nerokkain keino hyödyntää vanhat pakastemansikat. Minun ei varmaan tarvitse perustella enempää, miksi keitin sunnuntaina kiisseliä mummon tyyliin.
Käytin tosin tuoreita mansikoita, joita ostin mökkireissulla Hämeenkyröstä Yrjölän marjatilalta. Yrjölässä voi poimia myös itse marjoja. Lisäksi tila on idyllisen maisemareitin varrella, ja maalaismiljöössä voi nautiskella vaikka kahvia tai mansikkapehmiksen.
VINK: Jos käytät tuoreita, makeita marjoja, voit käyttää sokeria vähemmän. Hapokkaat ja pakastemarjat taas kaipaavat enemmän makeutta. Kiisselin voi suurustaa peruna- tai maissijauhoilla. Muista, että perunajauhoja ei saa keittää, kiisseli saa korkeintaan hieman pulpahtaa. Jos taas käytät maissijauhoja, kiisseliä pitää keittää hieman, jotta se suurustuu.
VINK VINK: Molemmat saostajat ovat mielestäni hyviä vaihtoehtoja. Maissijauhoilla lopputulos on heman kirkkaampi, mutta ei tästä perunajauhoilla saostetustakaan häiritsevän samea tullut. Jos haluat kiisselistä sileää, voit soseuttaa sen, kun olet keittänyt marjat.
VINK VINK VINK: Tätä kiisselipohjaa voi soveltaa helposti. Voit käyttää muitakin marjoja tai vaikka raparperia tai omenaa. Kun vaihtelet marjoja, maistele seosta, jotta lisäät sokeria sopivasti.
Perinteinen mansikkakiisseli
4−6 annosta
- 500 grammaa eli 1 litra mansikoita
- 1 litra vettä
- 1−1,5 desiä sokeria
- puolikkaan sitruunan kuori (ei pakollinen, sopii parhaiten mansikan ja raparperin kanssa)
- 3−4 ruokalusikallista perunajauhoja
- Poista mansikoista kannat. Pane mansikat, vesi ja halutessasi sitruunankuori suurehkoon kattilaan. Keitä keskilämmöllä noin 20 minuuttia, kunnes mansikat ovat pehmeitä ja niistä on liuennut väriä veteen.
- Vähennä lämpöä ja lisää joukkoon sokeri. Maistele, jotta osaat säätää sokerin määrän kohdilleen.
- Liuota perunajauho pieneen määrään, noin reiluun ruokalusikalliseen kylmää vettä. Sekoita hyvin. Kaada seos kiisselin joukkoon hitaasti ohuena nauhana. Sekoita koko ajan. Anna kiisselin pulpahtaa parin kuplan verran, mutta älä keitä.
- Tarjoa kiisseli hieman jäähtyneenä tai kylmänä.
Teen kiisseleiden ja marjapuurojen lisukkeiksi usein vaahtoja, joiden mausteilla perinteiseen ruokaan voi tuoda hitusen jotain uutta. Jos olet holittomalla linjalla, kokeile kerma- tai vaniljavaahdon maustamista parilla murskatulla viherpippurilla, sitruunankuorella tai sitruunamehulla.
VINK VINK VINK VINK: Jos haluat lisukevaahtoon pikantin säväyksen alkoholista, mausta se sherryllä tai madeiralla. Minä käytän ruoanlaitossa puolikuivaa (silti melkoisen makeaa) Cuesta Medium Dry -sherryä. Se maksaa Alkossa noin 8 euroa, joten sherryä voi hyvällä omallatunnolla lorottaa sekä keitoksiin että kokin kurkkuun. Sherrytilkka sopii hyvin esimerkiksi sieni- ja maa-artisokkaruokiin sekä tähän samettiseen perunasose-purjokeittoon.
Sherryvaahto
- 2,5 desiä kuohukermaa tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
- 0,5 desiä makeaa tai puolikuivaa sherryä tai madeiraa
- Kaada sherry pienen kattilan pohjalle. Kiehauta sherryä keskilämmöllä. Voit sekoitella nestettä tai kallistella kattilaa, ettei sherry pala pohjaan. Parin minuutin kiehautus riittää. Haistele keitinhöyryä. Kun se ei tuoksu enää pistävän etanoliselle, alkoholi on haihtunut.
- Anna sherryn jäähtyä ja vatkaa sillä välin kerma/vaniljavaahto. Kaada huoneenlämpöinen sherry vaahtoon ohuena nauhana ja sekoita koko ajan. Maistele. Jos käytät kermaa, eikä alkoholi ole kovin makeaa, voit lisätä ripauksen sokeria.
Keksin muuten ovelan stailauskeinon. Olen hankkinut kuviini rekvisiiittaa hyvin maltillisesti. En halua kaappeihin kippoja ja kuppeja vain kuvaustarkoitukseen, vaan niitä pitää oikeasti käyttää – edes tarjoiluun tai kukkamaljakkoina. Kapinoin edelleen sitä vastaan, että meidän tavisten blogeista on alkanut tulla huippuunsa asti käsiteltyjä, aseteltuja ja puunattuja Glorian Ruoka ja Viini -kakkosia.
En tarkoita sitä, että ruoka pitäisi vain roiskaista lautaselle ja kuvata suoralla salamalla. Jaksan vain edelleen vänkyä ja mankua tätä, että en jaksa pelkkää kaunista kuvavirtaa. Kaipaan ruokablogeihinkin tarinoita, huumoria, pohdintaa, keskustelua. Muutakin kuin harsokukkia ja pitsiliinoja.
Siksi minä aionkin puhua nyt hetken laudeliinoista. Omistan ainoastaan tämän yhden ”rustiikkisen pellavaliinan”. Todellisuudessa se on Kiroileva siili -laudeliina, jota en ole käyttänyt koskaan. Liinassa on yksi ongelma. Punamusta siilikuvio tahtoo paistaa kuvissa vaalean pellavan läpi. Joudunkin aina kikkailemaan ja peittämään väriläikät ties millä mintunlehdillä ja minipaprikoilla.
Nyt tajusin, että hitto, meitsillähän on koti täynnä maailman parasta rekvisiittaa, KIRJOJA. Kirja on ehkä maailman kaunein esine. Mitä vanhempi kirja, sen paremmalta se tuoksuu. Sivut rapisevat ihanasti. Blogeja tulee ja menee, väkevät tarinat elävät ikuisesti, esimerkiksi Aino Kallaksen Sudenmorsian. Kapoisten kansien välissä on kipua ja kauneutta. Ja mikä tärkeintä: kirjalla voi peittää nätisti liinan läpi paistavan siilin!
Wanhanajan mummolajälkkäreitä:
Lopuksi vielä pari muuta helpon perinnejälkkärin ohjetta. Appelsiiniriisistä tulee elegantti, kun maustat sen vaniljalla ja höystät paahdetulla mantelilla. Mustikkavispipuuroon tulee mustikkapiirakkamainen viba, kun tarjoilet lisukkeena kardemummavaahtoa. Puolukkavispipuurosta tulee suorastaan prinsessamainen herkku piparkakkuvaahdon kera.
Voi mummo. Ikävä.
Liina kun liina, mutta sherryvaahto kuulostaa herkulliselta!
Mä rakastan näitä maustettuja vaahtoja! Helppo tapa saada arkiseen reseptiin jotain ekstraa. Myös limoncello-tilkka toimii – ilman vaahtoakin.
Minunkin muistoissani mummu ja kiisseli kuuluvat yhteen, tosin raparperikiisseli.
Kirjoja rakastavana ihmisenä arvostan kirjarekvisiittaa 🙂
Pitääkin hyödyntää tätä kirjaideaa enemmän! Kirja voi tuoda kuvaan lisätasoja tai humoristista ristiriitaa. Kyllä ei ihminen muuta kaipaa kuin ruokaa, romaaneja ja rakkautta.
Ajattelin tehdä luumuista tänään jälkiruoan, paistella niitä pannulla voilla ja sokerissa, tämä vaahtohommeli sopisi hyvin, minulla taitaa olla marsalaa pikkuisen pullon pohjalla. 🙂 Huomasitko, kun sain viimeisen tämän kerran kartanokierroksen postaukseni valmiiksi muutama päivä sitten? Jatkoa seuraa elokuussa. 😀
En huomannut, pitääkin syöksyä heti lukemaan! Puhuin jo Villelle, että mä taisin keksiä meille uuden harrastuksen….
Ja marsala toimii varmasti. Marsala toimii aina!