Kesäretki Saimaalla: Tertin kartano, hotelli Punkaharju ja Savonlinna

Olen nähnyt ja kuullut niin paljon ihania kuvia ja kehuja Saimi Hoyerin hotelli Punkaharjusta, että kesälomakohteemme oli tänä vuonna selvä. Teimme turneen Itä-Suomessa ja kävimme Punkaharjulla, Imatralla, Jänisjoella ja Kuopiossa. Koimme kolme täysin erilaista ja upeaa minimatkaa viikon sisällä. Kokosin nyt matkavinkit Punkaharjulle ja Savonlinnaan ja kerron kokemuksia hotelli Punkaharjusta.

Ylellinen lounas Tertin kartanossa

Ajomatka Tampereelta Punkaharjulle kestää viitisen tuntia. Halusimme pitää tauon öbaut puolivälissä, jossain aivan muualla kuin ABC:llä. Huhuilin Facebookissa vinkkejä kivoista paikoista Punkaharjun-reissun varrelta, ja niin moni suositteli Tertin kartanoa, että päätimme suunnistaa sinne.

Valinta oli oikea. Mikkelissä sijaitsevan vaaleanpunaisen kartanon alueella oli ratsutila jo 1500-luvulla. 1800-luvun lopussa pietarilainen puutarhuri Dahlström suunnitteli kartanon ympärille puutarhan, ja kartanolle kehitettiin oma ruusulaji, jota tarhassa viljellään edelleen. Nykyään Tertin omistavat Matti ja Pepita Pylkkänen, ja kartanossa on kaksi ravintolaa, tilapuoti ja majoitustiloja.

Lounasvaihtoehtoja oli kaksi: pääravintolan runsas kartanolounas, joka maksaa noin 50 euroa, ja kahvilan kevyempi yrttitarhan lounas noin 20 euron hintaan. Yrttitarhan lounas vaikutti riittävän ruokaisalta hellepäivään, joten valitsimme sen.

Salaattipainotteinen noutopöytä oli erittäin hyvä. Ruoasta näki ja maistoi, että se on tehty itse, eikä mikään tule tukun pakkauksesta. Kartanolla on laajat metsäalueet, joista saadaan sienet, yrtit ja marjat. Liha ja kala ovat pääosin riistaa ja villivesien kalaa, ja sienien säilöntään on haettu oppia venäläisiltä sienimestareilta.

Mausteina käytetään esimerkiksi kuusenkerkkää ja vuohenputkea, ja annokset koristellaan tietenkin kartanon nimikkoruusulla. En ole koskaan nähnyt missään yhtä kauniita voileipiä ja leivoksia, ja tulipa maistettua ensimmäistä kertaa ruusulla maustettua kahvia.

Saimme luvan kurkistaa myös päätalon ruokasaliin, vaikka emme siellä aterioineetkaan. Sali, veranta ja pikkusalongit olivat täynnä kultaa, plyyssiä, kattokruunuja ja täytettyjä metsästysmuistoja. Kymmeniä eri ruokalajeja sisältävä kartanolounas oli katettu näyttävästi, ja ruoan katselu nosti veden kielelle. Täällä olisi mukavaa käydä kaikessa rauhassa aikuisseurassa, jäädä ehkä yöksikin.

Yhdessä ulkorakennuksessa on puoti, jossa myydään tilan tuotteita ja matkamuistoja. Myynnissä on esimerkiksi ruusulla maustettua kuohuviiniä ja kosmetiikkaa, hunajaa, kynttilöitä, huonetuoksuja, makeisia ja mausteita. Teki hirveästi mieli ostaa kaikkea mahdollista, mutta hillitsin itseni. Olimme vasta menomatkalla, enkä voinut kahmia painavia purnukoita, joten ostin vain kaksi maustettua pippuria: appelsiinin- ja vadelmanmakuisen.

Vaaleanpunainen huvila luonnon sylissä

Tertistä ei ollut enää pitkä matka hotelli Punkaharjuun. Hotelli sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Savonlinnasta, joten auto on must, jos aiot sukkuloida paikkojen välillä.

Korkealla, kapealla hiekkaharjulla sijaitseva pitsihuvila on juuri niin ihana, miltä se näyttää somessa ja lehtijutuissa. Huoneemme oli hotelli Punkaharjun päärakennuksessa, ja majoitustilaa on myös rannan metsämökeissä ja Keisarinnan huvilaksi kutsutussa rakennuksessa.

Huoneemme oli pieni, mutta soma. Minä ja Ville nukuimme alkovin parivuoteessa vauva välissämme, koululainen sai vuodesohvan. Vanhan talon hotellihuoneissa ei ole koneellista ilmastointia, mutta huone pysyi helteestä huolimatta viileänä, koska siellä oli pöytätuuletin, ja pidimme ikkunaa auki.

Oleilu pienessä boutique-hotellissa sujui kahden lapsen kanssa yllättävän kivuttomasti. Tosin se johtunee siitä, että esikoisemme on kokenut reissaaja, vauva poikkeuksellisen helppo ja Ville teräshermo. Jos haluat päästä lasten kanssa helpolla hotelli Punkaharjussa, varaa metsämökki. Varaudu myös siihen, että ravintolassa ei ole lastenlistaa, eikä hotellissa ole leikkihuoneita ja vastaavia.

Ihmeekseni 8-vuotiaamme kuitenkin tykkäsi Punkaharjusta valtavasti. Hänelle suurin elämys oli se, että hotellista pääsi suoraan järveen uimaan.

Hotelli oli jo yli sata vuotta sitten kulttuurikerman suosiossa, ja Topelius sanoi Punkaharjua Suomen kauneimmaksi paikaksi. On Suomessa muitakin hienoja maisemia, mutta kyllä Punkaharju kärkisijoille menee. Hotellilta lähtee valaistu ja hyvin hoidettu Topeliuksenpolku, joka kulkee metsässä, järvenrannassa. Polkua voi kulkea jalan, polkupyörällä ja vaunujen kanssa.

Reitin varrelta löytyi monta uimapaikkaa, ja uiminen oli yksi minunkin suurimmista nautinnoistani täällä. Lähin ranta on hotellin takana, vesi on puhdasta ja levätöntä, ja järvessä on hiekkapohja. En voi sietää mutapohjaa, jo sen tuntemuksen ajatteleminen ahdistaa, hyi!

Miten gourmet voi olla näin kohtuuhintaista?

Luonnon lisäksi hotelli Punkaharjussa voi nauttia erinomaisesta ruoasta. Ravintolan menun on suunnitellut villiyrttikokki Sami Tallberg. Punkaharjun ravintola kuuluu myös Saimaa Gastronomy -verkostoon (samoin Tertti), jonka alueen parhaat ja kunnianhimoisimmat ruokakohteet muodostavat. Myönnän, että tämän perusteella odotin kallista ketunleipäpiperrystä, josta jäisi vähän nälkä.

Olin väärässä. Söimme Villen kanssa neljän ruokalajin illallisen samppanjoineen, ja esikoinen otti aikuisten annoksen siikaa ja jälkiruoan. Meinasin lentää takamukselleni, kun lasku tuotiin: 159 euroa. Olin varautunut 300 euroon.

Annokset olivat taidokkaasti tehtyjä. Villiyrttien herkät maut pääsivät oikeuksiinsa, mutta myös kokoa löytyi. Kokonainen artisokka tarjoiltiin reilusti kaadetun beurre blanc -kastikkeen kera. Pääruoaksi valitsemani leivitetty kukkakaalipihvi herne-cashewmuhennoksen kera oli valtava. Vegaaninen annos oli myös maukas, ja proteiinia oli riittävästi.

Kun väinönputkivanukkaita tuotiin pöytään, siunailimme, ettemme ole koskaan tulleet näin täyteen hienossa ravintolassa, jonka ruoka ei ole tyyliä ”300-grammainen pihvi ja ämpärillinen kermaperunoita”.

Yllättävä kohtaaminen rannassa

Illallisen jälkeen hipsin – siis vyöryin – rantaan ja vilvoittelin järvessä. Kun nousin vedestä, rantaan oli tullut mies, joka jutusteli auringonlaskusta. Olin ensin vähän epäileväinen, mutta tyyppi olikin mukava ja kohtelias. Aloimme jutella, ja vinkkasin häntä testaamaan hotellin ravintolan, johon olin rakastunut.

”Voi kun kiva saada kerrankin noin spontaania positiivista palautetta”, mies vastasi.

”Siis kuka sä oot”, ihmettelin.

”No mä oon se kokki, joka ne ruoat on tehnyt”.

Mies oli Sami Tallberg! Alkoi naurattaa ja kerroin, että teen itsekin ruokatoimittajan työtä. Sami saattoi minut vielä hotellille, ja vaihdoimme ruoka- ja ravintolavinkkejä.

Myös hotelli Punkaharjun aamiainen oli elämys. Se voi olla pettymys sille, joka odottaa munakokkelia, nakkeja ja sen seitsemää sorttia. Lähiruoan ystävä taas ilahtuu. Tarjolla oli kotimaisia juustoja, käsin tehtyjä karjalanpiirakoita, siemenpuuroa, talon omia hilloja, suodattamatonta omenamehua ja tietenkin sienisalaattia, onhan ravintolan emäntä Saimi Hoyer intohimoinen sienestäjä. Sen huomaa myös Mert Otsamon suunnittelemista ja taiteilija Johanna Oraksen koristelemista nahkatakeista, jotka ovat esillä ruokasalissa.

Pieni ja pittoreski Savonlinna

Kävimme Saimaan-turneellamme myös Savonlinnassa. Vaikka kaupunki on pieni, se huokuu kulttuuria ja historiaa. Olin vaikuttunut jylhästä Olavinlinnasta, keskustan puutaloista ja eloisasta satamakadusta, jonka varrella on kahviloita ja ravintoloita.

Satamakadun kupeessa on myös iso Pikku Kakkosen puisto, mikä ilahdutti tamperelaista, koska meiltäkin löytyy vastaava. Puiston vieressä on siistin ja matalan näköinen uimaranta, jossa polski paljon pikkuväkeä.

Söimme illallista kesäravintola Linnakrouvin terassilla, joka oli helppo paikka lasten kanssa. Ruokakin oli ihan hyvää, mutta lastenlistan yllätyksetön nakkikori ei vastannut aikuisten ruokien tasoa. Visit Savonlinna on listannut muut terassit ja kesäravintolat, joten kannattaa katsoa sieltä vinkkejä. Hotelliravintola Hospotzin terassi näytti tunnelmalliselta, ja siellä oli jazz-konsertti.

Jälkiruoka kohotti mielialani taivaisiin. Sataman Lippakioski on auki pidempään kuin muut jäätelökioskit, ja kiskan tarjonta huokuu vanhanajan grillimeininkiä. Listalla on lihistä, lörtsyä, makkaraperunaa ja valtava jäätelövalikoima. Hintataso on varsin kohtuullinen. Jättimäinen kinuskipehmis maksoi 3,5 euroa, Tampereella se maksaisi vitosen.

Punkaharju pursuaa kulttuuria

Lähtöpäivänä kävimme vielä metsämuseo Lustossa, joka sijaitsee hotelli Punkaharjun naapurissa. Luston avara arkkitehtuuri on vaikuttavaa, ja näyttelyissä on yhdistetty luontevasti teoria ja toiminnallisuus.

En olisi koskaan uskonut, että erilaiset puulajit ja se, miltä ne tuntuvat kättä vasten, voisi olla 8-vuotiaasta kiinnostavaa. Tyttäremme jäi koukkuun ”Testaa, mikä puulaji sopii sinulle” -peliin ja teki ainakin kolme kertaa testin, jossa vertaillaan eri puita, niiden pintaa ja ulkonäköä.

Punkaharjun hotelli muuten pyörittää myös Luston ravintola Nilaa. Buffet-lounas ja etenkin salaattipöytä olivat mainiot, ja myös pöytiin kannetut burgerit näyttivät hyviltä. Jos kukkaro ei veny kaikkiin aterioihin hotellissa, suosittelen Luston ravintolaa.

Saimaalla riittää nähtävää

Kivenheiton päässä hotelli Punkaharjusta sijaitsevat myös taidekartano Johanna Oras ja uudelleen henkiin puhallettu Saimaan taideluola Retretti. Harmiksemme Retretin luolasto ei ollut vielä avoinna, mutta tästä tuli hyvä syy suunnitella jo uutta retkeä Saimaalle. Luonto, vieraanvaraisuus ja ruoka jättivät sydämeen lämpöisen jäljen.

Seuraavalla kerralla haluan käydä Sahanlahti Resortissa ja Tea House of Wehmaisissa, jotka kuuluvat myös Saimaa Gastronomy -verkostoon. Nyt katselen haikeudella kuvia ja muistelen kaikkialla välkkyvää järvivettä, mäntymetsiä ja kosteikkoja.

Saimaassa on taikaa.

PS: Kannattaa lukea myös reissuraporttini muut osat. Toisessa osassa tutustun Parikkalan patsaspuistoon, Imatran Valtionhotelliin ja Lappeenrannan nähtävyyksiin. Kolmannessa postauksessa ollaan ihan itärajan tuntumassa ja erilaisissa tunnelmissa Tohmajärven pikkukylissä ja maagisella Jänisjoella.