kaalipata härkiksestä ohje

Kaalipata härkiksestä ja ohrasta

Kaalipata on yksi niitä ruokia, joita rakastin pikkulapsena, mutta varhaisteini-iässä siitä tykkäämisestä tuli noloa. Muita noloja herkkuja olivat pinaatti- ja hernekeitto. Muistan, että niille, jotka santsasivat näitä ruokia koulun ruokalassa, jopa naureskeltiin.

Käytyäni läpi nirsoilu- ja broilerisuikalevaiheen olen palannut makuihin, joita lapsena rakastin. Pitkään haudutettuihin, yksinkertaisiin uuniruokiin ja keittoihin. Niiden tuoksu tuo kotiin turvallisen ja kotoisan olon, etenkin kaamosaikaan.

Vietämme nyt parhaamme mukaan lihatonta lokakuuta, vaikka mielestäni kokonaisuus on tärkein. Siis se, kuinka paljon syöt lihaa vuoden aikana, millä tavalla tuotettua ja minkä laatuista. Kasvispohjaisen kaalipadan tekeminen tuntui kuitenkin nyt erityisen hyvältä idealta. Kotimaisesta härkiksestä on tullut yksi lempikasvisproteiineistani. Korvaamme jauhelihan usein sillä niissä ruoissa, jossa lihan maku ei ole pääosassa, esimerkiksi makaronilaatikossa.

Vegaaninen kaalilaatikko syntyy, kun et käytä voita, vaan suolaista kasvipohjaista margariinia.

VINK: Päätin, että kun nyt tällainen kotimainen, halpa ja ilmastoystävällinen safka tehdään, niin tehdään se sitten kunnolla. Korvasimme riisin esikypsennetyillä ohrasuurimoilla. Ne ovat maukkaita riisin korvikkeita, joista olen loihtinut esimerkiksi syntisen hyvää mascarponella ja sitruunalla maustettua risottoa. Kannattaa kuitenkin tarkistaa paketista, että suurimot ovat esikypsennettyjä, muuten keittämisessä kestää ikuisuus.

VINK VINK: Laitoimme kaalipataan enemmän kaalia ja nestettä kuin lihaversioon. Lihasta vapautuu nestettä, kun se kypsyy. Härkis ja nyhtökaura taas ovat kuivatuotteita ja imevät nestettä kuin sieni. Kaalissa nestettä piisaa, joten sitä voi käyttää jopa kolmanneksen enemmän kuin lihaversioon. Ja vaikka kaalin määrä kuulostaa suurelta, pataa ei tule älyttömästi. Teimme kaksi keskikokoista vuoallista ja saimme niistä parin-kolmen päivän lounaat ja illalliset. Perus perhesetti siis.

Kaalipata härkiksestä

6 reilua annosta

  • 1,31,5 kiloa eli yksi keskikokoinen kaali
  • 500 grammaa eli kaksi paketillista härkistä
  • 1 suuri tai 2 pienehköä keltasipulia
  • 2 desiä esikypsennettyjä ohrasuurimoita
  • 3 desiä vettä
  • 0,5 desiä siirappia
  • 3 teelusikallista kuivattua meiramia
  • suolaa
  • mustapippuria
  • margariinin ja öljyn sekoitusta kuullottamiseen

  1. Esivalmistele ainekset. Kuori ja silppua sipuli. Leikkaa kaali irti kannasta ja silppua pieneksi. Keitä ohrasuurimot paketin ohjeen mukaan kypsiksi.
  2. Laita paistinpannulle tai suureen kattilaan reilusti öljyä ja nokare voita. Kuullota sipulia ensin keskilämmöllä pari minuuttia. Lisää sitten joukkoon kaali, härkis ja meirami. Kuullota ja kääntele seosta, kunnes kaali on supistunut noin puoleen. Voit kuullottaa seoksen parissa erässä, jos kaikki ei mahdu kerralla pannulle. Lisää lopuksi kypsä ohra kaaliseokseen ja sekoita hyvin.
  3. Sekoita siirappi kädenlämpöiseen veteen. Mausta liemi makusi mukaan suolalla ja pippurilla. Voit käyttää mausteita hieman enemmän kuin lihaversioon, sillä härkis imee makuja.
  4. Lado kaaliseos tasaisesti yhteen suureen tai kahteen pienempään vuokaan. Kaada tasaisesti joukkoon siirappiliemi. Voit myös kaataa tilkan vettä pannulle, jossa kuullotit kaalin ja kaataa nesteen vuokaan.
  5. Anna kaalipadan muhia miedolla lämmöllä uunin alatasolla ainakin tunti. Meidän patamme imi makuja 170 asteessa lähes pari tuntia. Mitä pidempään pata muhii, sitä makeammaksi kaali ja sipuli karamellisoituvat.
  6. Tarkkaile padan kypsymistä. Jos neste haihtuu nopeasti, tee toinen satsi lientä siirapista, suolasta ja pippurista ja lisää lientä vuokaan.

kasviskaalipata härkiksestä resepti

Jos haluat tehdä perinteisen kaalipadan jauhelihasta, arkistojeni kätköistä löytyy ohje myös siihen. Jos taas haluat käyttää härkistä ja nyhtökauraa perinteissä uuniruoissa, tässä muutama lisävinkki.

1. Käytä reilusti nestettä

Kuten edellä sanoinkin, härkis ja nyhtökaura ovat kuivatuotteita. Ne laajentuvat nesteessä ja imevät sitä hurjasti. Kun korvaat niillä uuniruoan jauhelihan, käytä tavallista enemmän nestettä.

2. Älä säästele mausteita

Sama pätee mausteisiin. Härkis ja nyhtis ovat melko mauttomia, ellet käytä valmiiksi maustettuja versioita. Niistä ei myöskään erity mehevää umamia, toisin kuin lihasta. Käytä siis mausteitakin hieman enemmän kuin tavallisesti.

3. Kypsennä suurimot valmiiksi

Esimerkiksi ohrasuurimot ja riisi. Normaalisti panen riisin tai ohrasuurimot kaalipataan kuivina, ja ne kypsyvät kaalista tihkuvassa nesteessä. Härkisversiossa ohra tai riisi kannattaa kuitenkin keittää valmiiksi. Näin suurimot eivät ime kaikkea nestettä, eikä ruoasta tule kuivaa.

4. Tarkkaile ruokaa ja lisää tarvittaessa nestettä

Tarkkaile ruokaa ylipäätään aina. Uunit ovat erilaisia, ja kasvikset käyttäytyvät eri tavoin esimerkiksi vuodenajasta riippuen. Joskus kaali voi olla todella vetistä, toisinaan kuivempaa. Jotta ruoka onnistuisi, älä tuijota minuutteja tai jonkun toisen kirjoittamia ohjeita. Katsele uuniin, luota aisteihisi, kokeile ruokaa lusikalla ja lisää tarvittaessa nestettä.

kasviskaalipata härkiksestä ohje

Tuttuja kotiruokia härkiksestä ja nyhtiksestä:

Heitelläänpä tähän vielä muutaman härkis- ja nyhtökauraruoan ohje. Härkis-kurpitsabolognese sopii sesonkiin kuin nenä päähän. Myös punajuuri-härkispihvit ovat ihanan syksyisiä ja ruokaisia. Ne maistuvat makeaksi hunajassa paahdetun perunan ja sipulin kera. Juustokastikkeella kuorrutetut nyhtökaura-cannellonit ovat slow foodia viikonloppuihin. Mausteisella nyhtökaurakastikkeella täytetyt paprikat valmistuvat suht nopsaan arkenakin.

Ja hei, eiks ole aivan hel-vetin hieno viinipullo? En yleensä osta viiniä pullon perusteella, mutta tämä oli pakko saada. Ajatelkaa kuinka nätiltä pitkä kynttilä näyttää tuossa. Ca´Marrone Appassimento on italialaista luomua, ja se on saanut hyväksynnän Viinilehdeltäkin.

Tämä sopi viime lauantaihin kuin nenä päähän. Olimme mökillä, makoilin sivustavedettävässä, katselin takkatulta ja luin Umberto Ecoa. Loppusyksyn viimeiset valonsäteet jaksoivat vielä kurkottaa mökkiin, taustalla soi Mulatu Astatke ja vajosin jonkinlaiseen rentoon transsiin, mieleeni alkoi tulvia eläviä muistoja, värejä ja tunnetiloja.

Syksy taitaa olla tänä vuonna aika ihana.

 

2 Kommenttia

  1. Kylläpäs tuli sopivasti tämä postaus. Kaali tuli just tuhottua, mutta kurpitsa odottelisi jääkaapissa. Itsekin olen monesti tuskaillut Härkiksen ja Nyhtökauran kuivuutta ja kykyä imeä loputtomasti mausteita.

    • Jes! Mahtavaa, jos voin olla avuksi! Härkiksen ja nyhtiksen käyttö lihankorvaajina ei tosiaan ole kaikissa safkoissa niin simppeliä, että ”heitänpä tätä nyt jauhelihan tilalle”. Esim. tortillatäytteissä samaa ongelmaa ei ole, ainakaan yhtä suuressa mittakaavassa kuin uuniruoissa. Suosittelen erittäin paljon sen kuuluisan perstuntuman käyttöä. Maistele, kurkistele uuniin, lisäile. Mekin kaatelimme paiston aikana vuokiin lisää maustelientä pariinkin otteeseen.

      Uuniruoat ovat onneksi armollisia. Jos ruoka kuivahtaa, sen voi seivata vielä jälkikäteen. Kypsäänkin ruokaan voi kaataa lisänestettä, kun sen on jo ottanut uunista pois, mutta ruoka on vielä lämmintä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.