saaristolaisleipä appelsiinimehuun

Taivaallinen saaristolaisleipä appelsiinimehusta

Saaristolaisleipä kuuluu juhannukseen ja jouluun. Yleensä olen ostanut leivän valmiina, mutta nyt halusin testata leivän leipomista itse. Testasin, miten toimii Marttojen saaristolaisleipä appelsiinimehusta. No sehän toimii vallan mainiosti! Marttojen reseptissä tosin ei harmillisesti ole juuri muuta kuin raaka-ainemäärät, mutta tästä postauksesta löydät ohjeet siihen, miten saaristolaisleipä tehdään ja millaisia niksejä sen valmistamisessa on.

Saaristolaisleipä mehuun vai piimään?

Saaristolaisleivän voi tehdä joko appelsiinimehuun tai piimään. Marttojen saaristolaisleipä tehdään mehuun eli se on vegaaninen. Appelsiini sopii mahtavasti yhteen makean siirapin ja kaljamaltaiden kanssa. Leipään tulee makea ja mukeva, silti raikas maku. Saaristolaisleivän voi tehdä myös omenamehuun. Mehu saa olla aika hapanta, koska leipään tulee reilusti siirappia.

Toinen koulukunta tekee saaristolaisleivän piimään. Kuuluisin piimäpohjainen resepti lienee Nauvon saaristolaisleipä. Omaan suuhuni piimään tehty leipä on hitusen joulukakkumaisempi kuin tämä, se on kuin suolainen versio piimäkakusta.

Leseitä ja jauhoja voi vaihdella

Käytin omassa leivässäni ruisleseitä, koska ne olivat halpoja. Saaristolaisleivän voi tehdä myös kaura- tai vehnäleseisiin. Leseet eivät vaikuta makuun kovin dramaattisesti, vaan niiden tarkoitus on luoda leipään rouhea rakenne, jotta se eroaa sileästä limpusta. Sama idea on hiivaleipäjauhossa. Vehnäjauhokin käy, mutta hiivaleipäjauho tekee leivästä mukavan krouvia.

Monessa reseptissä neuvotaan käyttämään tuorehiivaa. Minä käytin kuivaa ja lopputulos oli erinomainen. Tee siis juuri niin kuin haluat. Itse leipätaikinan tekeminen on helppoa. Aikaavievintä on taikinan kohottaminen ja leipien paisto, sillä molempiin uppoaa noin 1,5 tuntia.

Lopputulos oli kuitenkin ajankäytän arvoinen. Tuore saaristolaisleipä on jotain käsittämättömän hyvää. Päätin, etten enää koskaan osta leipää valmiina ellei ole aivan pakko. Teen mieluummin leivät itse, panen ne pakkaseen ja sulatan juuri ennen nauttimista, jotta muhevuus säilyy. Koska leivät ovat tuhteja, voit pakastaa ne myös puolikkaina, jolloin leivän loppuosa pääse kuivahtamaan.

VINK: Taikina turpoaa ja kuplii todella voimakkaasti. Ellet omista valtavaa 5 litran kulhoa, kohota taikina kahdessa noin parin litran kulhossa.

VINK VINK: Jos et omista leipävuokia, osta marketista paketti 1,5 litran suorakulmion muotoisia foliovuokia. Leivät on myös kätevä pakastaa niissä.

VINK VINK VINK: Laihian mallas valmistaa sekä kaljamaltaita että leipään ja mämmiin tarkoitettuja maltaita. Päättelen, että molemmat sopivat saaristolaisleipään. Jos haluat ehdottomasti kaljamaltaita, huomioi, että ne saattavat olla kaupassa eri hyllyllä kuin leipä+mämmimaltaat. Maltaat löytyvät yleensä samasta paikasta, missä erilaiset jauhot, rouheet, leseet ja kuivatut herneet ovat.

Saaristolaisleipä appelsiinimehuun

3 leipää 1,5 litran vuokiin

  • 1 litra appelsiinimehua
  • 22 grammaa eli 2 pussia kuivahiivaa
  • 3 desiä ruisjauhoa
  • 3 desiä kaljamaltaita
  • 3 desiä ruisleseitä
  • 3 desiä tummaa siirappia
  • 1 ruokalusikallinen suolaa
  • 11 – 12 desiä hiivaleipäjauhoja

Voiteluun:

  • 0,5 desiä tummaa siirappia
  • 0,5 desiä vettä

  1. Lämmitä appelsiinimehu suuressa kulhossa noin 42-asteiseksi eli hieman kädenlämpöistä lämpimämmäksi. Liota hiiva mehuun.
  2. Lisää mehuun siirappi, kaljamaltaat, ruisjauhot ja suola.
  3. Sekoita taikinaa ja lisää hiivaleipäjauhoja vähän kerrallaan. Taikina saa jäädä löysäksi.
  4. Jaa taikina kahteen kulhoon, jotta se ei kupli yli. Anna taikinan kohota huoneenlämmössä 1,5 tuntia.
  5. Voitele kolme leipä- tai foliovuokaa. Jaa taikina vuokiin.
  6. Paista leipiä uunin alatasolla 175 asteessa noin 1,5 tuntia. Voitele leipiä paiston aikana kolmisen kertaa kuumalla vedellä laimennetulla siirapilla, noin puolen tunnin välein. Leivät ovat valmiita, kun niissä on tummanruskea pinta, eikä tikkuun tai haarukkaan jää enää taikinaa.
  7. Kumoa jäähtyneet leivät vuoista. Säilytä saaristolaisleipä kelmuun käärittynä tai pakasta se.

saaristolaisleipä appelsiinimehuun

Mitä juhannuspöytään?

Makea saaristolaisleipä maistuu suolaisten lisukkeiden kanssa. Levitä leivän päälle maailman parasta sillikastiketta, itse tehtyä omenalla raikastettua sinappisilliä tai vegaanista ”sinappisilliä” eli sinappimunakoisoa.

Grilliin suosittelen lohta teriyakikastikkeella ja siirapilla glaseerattua kaalia. Jos pidät kasvisnyyteistä ja -vartaista, testaa lohitäytteiset grillatut kaalikääryleet tai mascarponella ja jalapenolla täytetyt suippopaprikat. Burgerinystävä voi testata savujuustolla ja munakoisolla täytettyjä hampurilaisia, joiden kanssa maistuvat keitetyt herneenpalot eli apposet.

Vihreä coleslaw, raikas kaali-omenasalaatti ja sopivan tulinen coleslaw ovat helppoja kavereita grilliruoalle. Herkullisia ruokaisia salaatteja ovat myös autenttinen kreikkalainen salaatti, hedelmäinen fetasalaatti minttu-jalapenokastikkeella ja legendaarinen juusto-kinkkusalaatti eli hovisalaatti.

Lähes kaikki maistuu hyvältä, kun sen marinoi Marin maagisella marinadilla. Yrttinen hunaja-soijakastike sopii etenkin lihalle, lohelle ja savutofulle. Jos taas haluat vaihtelua tavalliseen tsatsikiin, testaa persialainen pinaatti-jugurttidippi.

Jos jaksat tehdä vielä jälkiruokaa, pyöräytä mökkimatkat kestävä kulhokakku, helppo vegaaninen mansikkakakku tai tuunattu mansikkarahka.

Ihanaa ja ennen kaikkea rentoa jussia kaikille! Ihan hyvä siitä tulee, vaikka Saarioisten roiskeläppää mutustaen, ja mikä parasta: pian se on ohi!

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.