Arvostelu: Los Pollos palauttaa kanankoiven kunnian

tammikuu 18, 2017 by Savusuolaa

Käsi ylös, kuinka monta kertaa olet törmännyt 2000-luvulla tällaiseen ravintola-annokseen?

Los Pollos Tampere arvostelu

Niinpä.

Kun ravintolan listalla on kanaa, se on yleensä broilerin rintaa. Kaiken lisäksi aivan liian usein kuivaa ja tikkuista sellaista. Tilaan broileria todella harvoin, koska yhdeksän kertaa kymmenestä annos on nuiva pettymys. Rinta on mielestäni myös broitsun tylsin osa. Juu juu, rasvattomin ja terveellisin myös, mutta illallispaikoissa minua ohjaa maku, ei rasvaprosentti.

Broilerinkoivet olivat vielä 70- ja 80-luvuilla illallisravintoloiden herkkua. Koipi kääräistiin usein folioon, jotta pehmeää lihaa pystyi syömään käsin. Minun lapsuudessani jopa grillikioskeilla myytiin kokonaisia ja puolikkaita broilereita, ja Citymarketin grillitiskille oli aina jono.

Kun olin teini, broileri oli suurin piirtein ainoa ruoka, mitä suostuin syömään – vaikka olin olevinani kasvissyöjä. Pidän broitsusta varmaan juuri siksi, että siihen liittyy paljon tunnemuistoja. Olinkin innoissani, kun kuulin, että Koskikeskuksen alakertaan avataan kanaravintola Los Pollos, joka tarjoilee kaikkea muuta paitsi terveysfileitä.

Los Pollos Tampere arvostelu
Kanaravintola Los Pollos Tampere kokemuksia

Los Pollosia pyörittävät espanjalaiseen ruokaan perehtyneet Toni Leskinen ja Aku Haljoki. Keittiötä johtaa Jani Paasikoski, joka on työskennellyt aikaisemmin Michelin-ravintoloissa. Tarjolla on espanjalaiseen tyyliin viritettyä kanaruokaa, joka valmistetaan hyvistä raaka-aineista ja mutkia suoristelematta. Ravintola käyttää GMO-vapaasti ruokittua Naapurin maalaiskananpoikaa, jota löytyy myös hyvin varustelluista kaupoista.

Vaikka keittiössä on kovan luokan ammattilaisia, ravintola on rento. Sisustuksessa on tavoiteltu amerikkalaisen dinerin tunnelmaa. Väritys on kirkas kelta-punainen, menut ovat paperisia ja ravintolan logo sarjakuvamainen kana.

Mielestäni valinta on hyvä. Ostoskeskukseen on vaikea luoda vaaleaa ja harmonista fine dining -paikkaa, joten sitä ei ole edes yritetty. Los Pollosiin voi kuitenkin tulla syömään myös lounaan ja ruuhkaisimman shoppailuajan jälkeen. Ravintola on avoinna maanantaisin kello 1118, tiistaista lauantaihin kello 1120 ja sunnuntaisin kello 1317. Tarjoushintaista lounasta on tarjolla maanantaista perjantaihin kello 1114.

Ravintolan nimessä on hauska vitsi, jonka kaikki Breaking Badia katsoneet ymmärtävät. Vielä hauskempaa on se, että ravintolaa pyörittävän yrityksen nimi on Los Pollos Hermanos. Ja eikös tuo logokin näytä aika tutulta?

Pakotin lapseni poseeraamaan kyltin vieressä, koska mielestäni oli hauskaa, että hänellä oli tuollainen kanalakki päässä. Mutta miksi likka näyttää kauhistuneelta, tämähän on hauskaa, ahhahhah!

Hmmm.

kanaravintola Los Pollos Tampere kokemuksia
ravintola Los Pollos Tampere arvostelu



Ensimmäisen kerran kävin Pollosissa lounaalla. Tilasin rieskarullan (lounasaikaan 13 e, muulloin 15 e) ja kaverini otti neljäsosan grillattua kanaa (lounasaikaan 10 e, muulloin 13 e) grillattujen kuoriperunoiden ja salaatin kera. Porukan pienimmälle tilattiin lastenannos, jossa oli kanaa, talon ranskanperunoita ja kasvistikkuja. Valitettavasti en muista lastenannoksen hintaa, enkä löytänyt sitä netistä.

Huokaisin, kun annokset tuotiin pöytään. Ne nimittäin olivat isot, ja suuri lautanen korosti vaikutelmaa. Ne, jotka arvottavat ravintolan annoskoon mukaan, eivät varmasti lähde pettyneinä kotiin.

En lähtenyt onneksi minäkään, vaikka maku on minulle tärkein asia. Penttilän tilan perunarieska oli ihanan ohut ja hieman makea. Se oli paahdettu rapeaksi, ja leivän välissä oli grillattua kanaa ja freesattua paprika-sipulisekoitusta. Aioli ja salsa brava -kastikkeet viimeistelivät makuelämyksen, joka oli häpeilemättömän rasvainen, suolaisenmakea ja salaatin ansiosta myös raikas.

Tiukalla imetysdieetillä oleva ystäväni kiitteli sitä, että keittiö kokosi hänelle ongelmitta gluteenittoman ja maidottoman annoksen. Myös vauva-asiakkaaseen suhtauduttiin mukavasti, ja ravintolassa oli useita syöttötuoleja.

kanaravintola Los Pollos Tampere ruoka

Innostuin Pollosin menusta niin paljon, että raahasin perheen tänne lounaalle heti samana viikonloppuna. Tällä kertaa Ville tilasi rieskarullan ja minä otin neljänneksen kananpoikaa. Kananpoika-annokseen saa valita itse kaksi lisuketta, Jotta homma pysyisi jollain tavalla aisoissa, valitsin salaatin ja paprika-sipulipaistoksen.

Lapsemme maisteli kanaa meidän annoksistamme. Tilasimme hänelle myös kuorelliset ranskalaiset (5 e) sormiruokalistalta. Lisukelistalla on myös muita houkuttelevia pikkuannoksia: chilillä ja korianterilla maustettua kanamakkaraa, patatas bravas -perunoita ja valkosipulileipää.

Kanan nahka olisi saanut olla minun makuuni hiukan tummempaa. Rakastan karsinogeenejä, ja sopivasti kärähtänyt kanannahka on hekumallisimpia asioita, joita tiedän. Tärkeintä on kuitenkin se, mitä on nahan alla.

Liha oli molemmissa annoksissa upean pehmeää. Se irtosi luusta vaivattomasti ja oli kypsää. Pidimme myös kaikista lisukkeista ja kastikkeista. Esimerkiksi lisukesalaatin kaikki kasvikset olivat tuoreita, eikä joukossa ollut nuupahtaneita salaatinlehtiä. Kummasti ne valtavat lautaset vain tyhjentyivät.

Olen aikaisemmin ollut sitä mieltä, että ranskanperunat ovat mauttomia. Nyt olen tajunnut, että vika ei ole ranskalaisissa, vaan siinä, että olen saanut liian monta kertaa huonoja ranuja. Los Pollosin perunat ovat tuoreita, rapeita ja sisältä pehmeitä. Niissä maistuu oikea peruna, ja ranut kiilasivat minun listallani kaupungin kärkeen. Pyysimme loput perunat dogibägiin, sillä emme raaskineet jättää niitä syömättä.

Tosin unohdimme rasian kahdeksi päiväksi rattaisiin, joten se siitä ilosta…

ravintola Los Pollos Tampere kokemuksia

Tampereen parhaat ranskalaiset

Ravintolan espanjalainen henki näkyy jälkiruoassa ja kahveissa. Erikoiskahvilistalta löytyy esimerkiksi espanjalainen maitokahvi café con leche ja kondensoidulla maidolla makeutettu café bombon. Jälkiruoaksi voi tilata lämpimiä churro-munkkeja (8,50 e ja erikoiskahvin kanssa 6 e), jotka tarjoillaan tumman suklaadipin kera.

Annoksessa oli kolme isoa churroa, joten jakaminen perheen kanssa sujui kitkattomasti. Munkki oli koostumukseltaan oikeaoppisen sitkeä, suklaakastike paksu ja täyteläinen. Tyttäremme oli haltioissaan konseptista, jossa pullaa dipataan suklaaseen.

Rankkaan vielä Inezin churrot ykkösiksi, koska niiden suklaakastikkeessa on ripaus raikastavaa appelsiinia. Los Pollos häviää skaban kuitenkin vain parin sokerihippusen verran. Café con leche oli tehty hyvästä tummasta kahvista, ja maitovaahto oli paksua.

Tampere churroja

Palvelu oli lounaskäynnillämme tyypillistä suomalaista asiakaspalvelua, siis perusystävällistä, mutta aika niukkaa. Kiitokset kuitenkin siitä, miten hienosti ystäväni allergiat huomioitiin. Hänen ei tarvinnut puolustella tai selitellä niitä, vaan keittiö suhtautui häneen kunnioittavasti.

Viikonloppuna saimme miestarjoilijan, jonka lämmin jutustelu jäi mieleen poikkeuksellisella tavalla. Lisäksi ravintolan omistaja tuli vielä varmistamaan, että tilauksemme on otettu. Ainoastaan aterian lopulla saimme odotella aika kauan, että pääsimme tilaamaan laskun. Annan pientä miinusta myös kovasta musiikista ja lattiasta, joka on todella liukas. Meinasin kaatua useamman kerran, enkä ollut ainoa.

Ravintolan hinta-laatusuhde on erinomainen ja kana parasta, mitä olen tässä kaupungissa syönyt. Pidän siitä, että paikalla on selkeä konsepti: kanaa ja rentoa meininkiä, that´s it. Koskikeskuksessa ei ole vuosiin ollut ravintolaa, jonka vuoksi olisin mennyt ostoskeskukseen varta vasten syömään. Shoppailun päätteeksi olen suunnannut mieluummin Kyttälään johonkin ”oikeaan” ravintolaan.

Nyt Koskarin alakerrassa on kuitenkin houkutin, joka vetää minua jopa enemmän puoleensa kuin rakastamani Tokmanni. Los Pollos palauttaa kanankoivelle kunnian, jonka se ansaitsee.

Tuomio: Rentoa, nopeaa ja syntisen hyvää ruokaa

Miten huono-osainen osaa kasvattaa hyväosaisen lapsen?

tammikuu 13, 2017 by Savusuolaa

Kävin eilen kiinnostavan Facebook-keskustelun, joka alkoi kesälomasuunnitelmistamme. Lähdemme kaveriperheen kanssa toistamiseen Espanjaan, ja tämän kuultuaan lapsemme puhkesi hillittömään itkuun.

Olemme käyneet joka kesä sukulaisporukalla Kreikassa, joten hänelle Kreikka on yhtä kuin kaikki aurinkoiset paikat, joissa on meri ja joissa syödään suklaajätskiä. Tieto Espanjaan lähdöstä siis mursi hänen maailmanjärjestyksensä.

Pargan satama

Naureskelin Facebookissa, että kuulumme lapseni kanssa näköjään todella erilaiseen sukupolveen. Minä kävin lapsena vain pari kertaa laivalla. Lentokoneessa olin ensimmäistä kertaa abivuonna, kun minulla oli töitä ja varaa maksaa matkani itse.

Päivitykseni kasvoi keskusteluksi siitä, matkusteleeko keskiluokka nykyään enemmän kuin ennen, vai johtuuko oma matkustelemattomuuteni siitä, että perheellämme ei ollut varaa käydä missään.

Luulen, että kyse oli molemmista asoista. Muistelen, että nekin kaverini, joiden perheissä meni taloudellisesti hyvin lama-aikana, matkustelivat vähemmän kuin nykyperheet. Mutta kyse on myös siitä, että minun perheeni oli täydellisen pa.

Idänkaupan kaatuminen vei isäni työt vaatesuunnittelijana, eikä hän työllistynyt kovasta yrittämisestään huolimatta enää uudelleen. Olimme köyhiä. Pöydässä oli kyllä ruokaa, mutta oikein mitään muuta ei sitten ollutkaan. Ei urheiluvälineitä, muotivaatteita, ratsastustunteja tai laskettelua – saati sitten matkoja.

Kun aloin tienata teini-ikäisenä, lainasin, siis annoin joskus rahaa vanhemmilleni, että he saivat maksettua vuokran. En olisi saanut vaatteita, istunut kahviloissa, lähtenyt abiristeilylle tai Pariisiin, ellen olisi tehnyt rahaa höpöttämällä telemarkkinointifirmassa.

Vähäosaisuutta on joskus vaikeaa selittää ihmisille. Kyse on niin paljon enemmästä kuin rahattomuudesta, joka on vain jäävuoren huippu.

Työttömyys ja rahattomuus johtavat helposti toivottomuuteen ja passiivisuuteen. Elämänasenne lipsuu negatiiviseksi ja pelokkaaksi tai armottomaksi. Sellaiseksi ”jokainen on vastuussa itsestään ja saatana minä teen töitä vaikka pää veressä” -pärjäämisvimmaksi, joka uuvuttaa. Kyse ei ole vain rahan puutteesta, vaan itseluottamuksen, rentouden ja eteenpäin auttavien verkostojen puutteesta.

Kun on elänyt tällaisen lapsuuden, tuntuu välillä absurdilta, että ongelmamme ovat nykyään tasoa lähdemmekö kesällä Bangokiin vai Barcelonaan. Lapsemme on matkustanut 3-vuotiaana yhtä paljon kuin minä olin 26-vuotiaana. Elämä, jossa käydään joka viikko museoissa, kahviloissa ja ravintoloissa, on hänelle arkipäivää.

Silja Line muumihytti

Nykyinen hyväosaisuuteni tuntuu edelleen niin oudolta, etten tiedä, opinko koskaan olemaan luontevasti tässä elämässä. Takaraivossani nakuttaa aina, että rahat voivat loppua, että maailma on arvaamaton ja epäreilu paikka. Tänään kävimme taas ravintolassa, kahvilassa ja shoppailemassa. Katselin lastani, joka asetti lautasliinan tottuneesti syliinsä.

Katselin ja mietin, että tämä on hänen todellisuutensa.

Hän elää maailmassa, joka on täynnä akateemisen keskiluokan brunsseja, Foodoraa, väitöskirjoja, titteleitä ja rantalomia. Todennäköisesti voimme tarjota hänelle luksuksen, josta olin lukioaikoina myrkyllisen kade: siistä kesäduunia toimistossa, omalla tai jonkun tuttavamme työpaikalla.

Voimme tukea häntä taloudellisesti opiskeluaikana. Jos hän meinaa polttaa itsensä loppuun sinkoillessaan koulun ja kolmen työpaikan välillä, voimme sanoa, että nyt rauhoitut. Lepäät ja olet vähän aikaa tekemättä yhtään mitään. Hän ei muista lapsuudestaan eioota, vaan tuskailun runsaiden vaihtoehtojen välillä. Hän muistaa ruokia valokuvanneen äidin ja työmatkoiltaan Hello Kitty -mekkoja ostaneen isän.



vappusynttarit

Tytärtäni katsellessani mietin myös, miten minun, taloudellista ja henkistä vähäosaisuutta kokeneen pitäisi kasvattaa lapsi, joka on syntynyt aivan erilaiseen maailmaan?

Olen pyöritellyt tätä taas pari päivää. Oppiiko lapseni arvostamaan aidosti hyväosaisuuttaan, koska se on hänelle itsestäänselvyys? Pitäisikö minun muistuttaa jatkuvasti, että äidin lelut juuttuivat patterin väliin, eikä mamma saanut Leviksiä? Tuleeko minusta kovaa lapsuuttaan glorifioiva, mäkättävä mutsi, joka jauhaa, että raha ei kasva puussa?

Muistelen erään tuttavani sanoneen, että huono-osaisten vanhempien hyväosaisista lapsista voi kasvaa aikuisia, joita kalvaa jatkuva syyllisyydentunto. He ovat saaneet kaiken, mutta häpeävät sitä, koska vanhemmat ovat muistuttaneet joka käänteessä, miten huonosti heillä on mennyt.

Se tuntuu hirvittävän epäreilulta. Miksi lapsen pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa sellaisten asioiden vuoksi, jotka eivät liity hänen elämäänsä? Joille hän ei mahda yhtään mitään?

Tämä on kasvatusdilemma, jota en osaa ratkaista. Kuulisinkin miellelläni neuvoja viisaammilta. Ehkä jotain samanlaista kokeneilta, joilla on jo isommat lapset. Miten te ratkaisitte aikuisena saavuttamanne hyväosaisuuden aiheuttaman hämmennyksen? Pitääkö lapsen saada merkkifarkut vasta, kun hän ymmärtää esi-isien kärsineen niiden vuoksi – tai ihan vain elämän epäreiluudesta johtuen.

Muistan, että omien isovanhempieni tarinat sota-ajan kovuudesta menivät toisesta korvastani sisään ja toisesta ulos. Tuntui oudolta, ärsyttävältä ja huvittavalta, kun he siunailivat ruokapöydässä, miten vähällä silloin oli pitänyt tulla toimeen. Tosin aikuisena olen ymmärtänyt, miksi he yrittivät opettaa minulle, että makaronivellikin oli joskus suurta herkkua.

Mutta onko omien käpysotien muisteleminen kuitenkaan pakollista? Voisiko rakkauden ja riemunkin avulla kasvattaa lapsen, joka on kiitollinen saamastaan, mutta joka ei vedä perässään vanhempiensa taakkoja?

 

Mantelikuorrutteiset kermaperunat kalan kera

tammikuu 11, 2017 by Savusuolaa

Syksyllä aloittamani operaatio ”enemmän kotimaista perunaa pöytään” jatkuu. Eilinen loskasää veti mielen vähän apeaksi, ja halusin häpeilemättömän kermaista lohturuokaa. Tein siis kalaruoan lisukkeeksi vanhat kunnon kermaperunat, enkä säästellyt höysteiden määrässä.

Halusin perunoihin ekstrarapean kuorrutuksen, joten ripottelin niiden päälle sekä parmesaania että mantelilastuja. Tuon ihanan ruskeaksi kropsuksi paahtuneen kuoren alla oli höyryävän samettinen sisus, josta saa todella pehmeän eräällä niksillä.

mantelikuorrutteiset kermaperunat resepti

Iki-ihana ruotsalaiskokki Tina Nordström nimittäin opettaa esikeittämään kermaperunat ennen kuin ne kypsennetään uunissa. Perunasta alkaa irrota tärkkelystä jo kiehautuksen aikana, ja kastike saostuu todella paksuksi. Keittämisen jälkeen perunoita kypsennetään uunissa vain reilu puolisen tuntia.

Monen ravintolan kerma-, juusto- ja valkosipuliperunat ovat kuivia. Perunaviipaleet ovat liisteröityneet yhteen ja ovat kovia. Tinan metodilla perunoiden kuoresta tulee rapsakka, mutta sisus pysyy ihanan kosteana.

Voit tuunata kermaperunoista valkosipuli- tai juustoperunat tätä samaa perusohjetta käyttäen, lisää vain sipulin tai juuston määrää.

Tein 1,5 kilon satsin, koska kermaiset perunalisukkeet katoavat tässä taloudessa nopeasti. Voit toki puolittaa aineiden määrän, mutta suosittelen 1,5 kilon annosta jo nelihenkisellekin perheelle.

Perunat voi kypsentää yhdessä isossa tai kahdessa pienemmässä uunivuoassa. Vuoan reunalle pitäisi jäädä ainakin sentti tyhjää, jotta kerma ei kupli vuoan yli ja sotke uunia.

Kermaperunat mantelikuorrutteella (68 reilua lisukeannosta):

4 valkosipulinkynttä
puolikas purjo (vaalea pää)
1,5 kiloa perunaa
4 desiä kuohukermaa
6 desiä täys- tai kevytmaitoa
suolaa
musta- tai valkopippuria
öljyä kuullottamiseen

Pinnalle:

pari kourallista parmesaaniraastetta
50 grammaa mantelilastuja

1. Pese ja kuori perunat ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Pese ja silppua purjo. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet.

2. Lorauta suuren kattilan pohjalle öljyä. Kuullota purjoa ja valkosipulia pari minuuttia keskilämmöllä, mutta älä annna sipuleiden tummua. Lisää joukkoon perunaviipaleet, kerma ja maito. Lisää hieman lämpöä.

3. Keittele perunoita ja sekoita koko ajan, ettei kastike pala pohjaan. Siirrä kattila pois liedeltä, kun kerma on muuttunut paksuksi ja perunat ovat pehmentyneet hieman. Tässä kestää noin 10 minuuttia.

4. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Suolaa voi käyttää pari teelusikallista, sillä peruna imee sitä todella paljon.

5. Kaada perunaseos yhteen suureen tai kahteen pienempään uunivuokaan. Kypsennä perunoita uunissa keskitasolla 180 asteessa 3040 minuuttia. Ripottele juustoraaste ja mantelilastut perunoiden päälle kypsennyksen puolivälissä. Perunat ovat valmiita, kun ne ovat pehmeitä, ja kuori on sinun makuusi sopivan rapsakka ja tumma.

kermaperunat mantelikuorrutteella ohje

Jos muuten kaipaat enemmän perunareseptejä, tsekkaa ainakin paahdetut feta-timjamiperunat, uuniperunat sienitäytteellä, pestomuusi ja helpot patatas bravasit.

Iänikuisen lohen sijaan halusin perunoiden kanssa vaaleaa kalaa. Ostin Stockalta kampelaa, vaikka jälkeenpäin vähän vihlaisi, kun huomasin, että WWF ei heiluta vihreää lippua sen puolesta. No, enpä nyt heti muista, koska olen syönyt kampelaa viimeksi Suomessa, joten saan ehkä synninpäästön.

Kala katosi jo parempiin suihin, joten siitä ei valitettavasti ole kuvia. Ville teki siitä ihanan yksinkertaista, sitruunassa muhinutta uunikalaa, joka valmistuu näin.

Sitruunakampela uunissa (4 annosta):

500600 grammaa kampelafileitä tai muuta vaaleaa, vähärasvaista kalaa fileinä
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
puolikkaan sitruunan mehu
kourallinen tuoretta tilliä

1. Käy fileet läpi käsin läpi ja poista mahdolliset kalaan jääneet ruodot. Voitele uunivuoka oliiviöljyllä. Rouhi fileiden molemmille puolille suolaa ja pippuria ja pane fileet vuokaan.

2. Paista fileitä 175 asteessa uunin ala- tai keskitasolla 1520 minuuttia. Kalan määrä ja paksuus vaikuttavat kypsymisaikaan. Ideana on kypsentää kala kevyesti, ei käryyttää sitä kuivaksi.

3. Kaada kypsän kalan päälle vielä sitrunnamehu ja leikkaa päälle tuoretta tilliä.

Maailman helpoin ja maukkain kasvisruoka: kikhernepasta voi-sitruunakastikkeessa

tammikuu 9, 2017 by Savusuolaa

Tämä ruokalaji syntyi vahingossa eräänä laiskana tiistai-iltana. Muistan, että se oli tiistai, koska silloin tulee lempiohjelmani, tv-draaman helmi Satuhäät.

Satuhäitä kun ei voi katsoa ilman oikeanlaista ruokaa. Syön silloin mieluiten jotain himoruoistani, esimerkiksi pastaa tai jotain mausteista pöperöä. Mutta voi ei: olimme unohtaneet käydä kaupassa! Kuivakaapissa oli kikherneitä ja pastaa, jääkaapissa voita ja sitruunamehua, ikkunalaudalla persiljapuska.

Päätin kehittää tästä kombosta hätäruoan. Täyteläiset kikherneet, suolainen voi ja sitruuna löivät kättä yllättävän hekumallisella tavalla. Ruoan pyöräytti muutamassa minuutissa ja resepti jäi kertalaakista mieleen.

kikhernepasta sitruuna-voikastikkeessa

Jaoin reseptin täällä jo tuolloin, mutta ajattelin esitellä kikhernepasta vol. kakkosen ja napsia vähän parempia kuvia päivänvalossa.

Nyt korvasin lehtipersiljan pinaatilla, jonka pehmeys sopii makumaailmaan vielä hitusen paremmin. Voit kuitenkin käyttää lehtipersiljaa tai vaikka molempia, jotta beigeen pastaan tulee väriä.

Voissa pyöräytetty pasta ei kaipaa parmesaaniraastetta. Sen sijaan ripaus sitruunankuorta raikastaa annosta ja tuo siihen myös kaivattua väriä. Minulla kun on angsti täysbeigejä ruokia, etenkin kanapastaa kohtaan. Aisssatana kanapasta, uh, pitkin sanoa, taas alkoi ärsyttää, syyhyttää, Happoradio soi päässä eijeijeijei!

Mutta siis, sen kikhernepastan resepti.

Kikhernepasta voi-sitruunakastikkeessa (6 annosta):

Kastike:

50 grammaa suolaista voita tai margariinia
loraus oliiviöljyä
4 valkosipulinkynttä
2 tölkillistä eli 300400 grammaa kikherneitä
1 rasia/ruukku tuoretta pinaattia
puolikkaan sitruunan mehu
1,5 ruokalusikallista hunajaa
suolaa
mustapippuria

Pasta:

500 grammaa nauhapastaa
iso kattilallinen vettä
suolaa

Pinnalle:

raastettua sitruunankuorta ja/tai lehtipersiljaa

1. Esivalmistele ainekset. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet. Huuhtele ja valuta pinaatti ja kikherneet.

2. Sulata pannulla voi ja sekoita joukkoon oliiviöljyä, jotta voi ei tummu. Kuullota valkosipulinkynsiä pieni hetki keskilämmöllä. Älä anna sipulin tummua.

3. Lisää seuraavaksi joukkoon pinaatti. Kun lehdet ovat kutistuneet noin puoleen, kaada pannulle kikherneet. Paahda vielä pari minuuttia ja nosta pannu pois liedeltä. Mausta seos sitruunamehulla, hunajalla, suolalla ja pippurilla. Kastike saa olla suolainen ja voimakas, koska pastaa on paljon.

4. Keitä suuri kattilallinen suolaista vettä. Keitä pasta al denteksi ja siivilöi. Sekoita kikhernekastike huolellisesti pastaan.

5. Koristele annos sitruunankuorella ja/tai persiljalla. Nauti Satuhäiden kera. Ne syö einessuikaleita, sää syöt vegee ja oot hipsterimpi ja parempi ihminen, muahhahhahhahh!

kikhernepasta voi-sitruunakastikkeessa

Kikhernepastasta saa siis täysin vegaanisen, kun korvaa voin margariinilla ja tsekkaa, ettei pastassa ole käytetty kananmunaa.

Tämä on yksi niistä ruoista, joka todistaa, että kasvisruoasta saa vatsansa täyteen ja se voi olla ihanan läskiä. Yleensä santsaan pastaa hurjasti, mutta kikherneet ovat niin täyttäviä, että yksi annos tätä ruokaa riittää hyvin.

Tämän reseptin toteuttamisessa kävi muuten pieni äksödentti, joka sai minut käyttäytymään kuin nirppanokkainen foodie. Sanoin Villelle, että ruokaa pitää säästää yksi annos aamuksi, jotta voin ottaa siitä kuvan valoisaan aikaan.

Joko viestini juuttui herran tiedonkäsittelyjärjestelmään tai ruoka oli niin himoittavaa, ettei hän piitannut toiveestani. Kun raotin aamulla jääkaapin ovea, pasta oli kadonnut. Soitin miehelle, öhm, asiallisen tiedustelupuhelun ja kyselin ruoan perään. Oli kuulemma jo mahassa ja hyvin maistui.

Väänsin pastaa siis uuden annoksen eilen, jotta sain nämä kuvat otettua. Kannattaa kehittää ongelmia oikeasti tärkeistä asioista, eiks vaan?

Mesoava tv-kokki ja chilinörtti – 9 ruokamaailman ihmistyyppiä

tammikuu 7, 2017 by Savusuolaa

Rakastan tyypittelyä ja listauksia. Siis minähän en stereotypioi, koska olen valtavan avarakatseinen persoona. Mutta minkäs teet, kun ihmiset vain loksahtavat niin mukavasti omiin lokeroihinsa.

Nyt päätin listata ihmistyypit, joita ruokamaailmasta löytyy. Siis ravintoloista, kokkiohjelmista, blogeista ja ruokapöytien äärestä.

1. Parrakas lihahifistelijä

ÄIÄ! ÄIÄ!

Lihahifistelijällä on metsuriparta, vanttera runko ja ruutupaita, yleensä myös tatuointeja. Hän tietää kaiken pihvin paistosta, ribsien marinoinnista ja sous vide -kokkaamisesta ja tekee sen selväksi muille. Hänen seurassaan on noloa tunnustaa, että tein kuule makaronilaatikon ihan tarjousjauhelihasta.

Lihahifistelijä on usein myös olut- ja viskihifistelijä ja kallellaan chilinviljelyyn. Ruoka, jossa yhdistyvät tirisevä fläsä, tulisuus ja alkoholi, on hänen märkä päiväunensa.

Omakotitalossa asuva lihahifistelijä rakentaa takapihalleen savustuskaapin, ehkä kokonaisen palvaamon. Keittiössä muhii itse pantu olut, palvaamon vieressä on kasvihuone chileille. Ihan itte tehtyä, koska ÄIÄ!

Parga Meteora ravintolat

2. Chilinörtti

Hoikempi, karvattomampi ja nörtimpi versio lihahifistelijästä. Chilinörtti suhtautuu naga morichin kasvattamiseen luonnontieteilijän tarkkuudella ja teinipojan innolla. Hän luennoi tuntikaupalla scoville-asteikosta ja chilien aromivivahteista – halusit tai et.

Vaikka chilinörtti asuisi kerrostaloyksiössä, se ei haittaa hänen harrastustaan. Sohva väistyköön Bolivian Rainbow`n tieltä, ei päinvastoin!

Chilinörtti yhdistää chilinkasvatukseen tietotekniset taitonsa ja intohimonsa nikkarointiin. Lopputuloksena on automaattisesti aamukahdeksalta käynnistyvä kastelu- ja tuuletusjärjestelmä. Se ei ole ehkä maailman esteettisin, mutta herättää suurta heimotovereissa.

chilin kasvatus

3. Mesoava tv-kokki

Monen parrakkaan lihahifistelijän unelma-ammatti. Mesoava tv-kokki panee kuppilat kuntoon ja penkoo tavisten jääkaapit. Ei helvetti mitä tää on, syötkö sä oikeesti tällasta, jumalauta mä oksennan!

Aikansa mesottuaan tv-kokki rauhoittuu ja luennoi taviksille ja huoltoasemien eineskokeille kotimaisesta järvikalasta ja luomulihasta. Sitten mennään tekemään jotain kivaa yhdessä, vaikka hohtokeilaamaan.

Lopuksi einesperheet ja kyypparit kiittelevät tv-kokkia, jonka mesoaminen sai heidät arvostamaan hyviä raaka-aineita. Silmät kostuvat. Pianomusiikkia. Kamera kääntyy järvelle, tv-kokki sanoo moro ja lähtee messuamaan seuraavalle ABC:lle.

4. Iloinen kakkukuningatar

Kakkukuningattaren Instagram-feedi on täynnä kuvia monikerroksisista Frozen-kakuista, joissa on hilettä ja kiiltoa. Kakkukuningatar haaveilee voivansa jättäytyä päivätöistä, sillä hän haluaa omistautua kuppikakuille ja macaron-lajitelmille.

Kakkukuningattaren koti on somessa hämmentävän siisti, ja jatkuvasta leipomisesta huolimatta hän on ärsyttävän hoikka. Kun kakkukuningattaresta tulee leivontajulkkis, hän kertoo syövänsä joka päivä kohtuudella makeaa.

Se jos mikä nyppii pölyisellä sohvalla möllöttävää paksua suklaaholistia.

5. Maanläheinen kotikokkaaja

Tämä kotikokki rakastaa ruokaa, mutta vierastaa piperrystä ja ruoan stailaamista. Hänen ruokablogistaan löytyy klassikkoreseptejä: kaalikääryleet, karjalanpata, näin letität pullapitkon.

Kotikokkaaja on kiinnostunut lähiruoasta, luomusta ja villiyrteistä, mutta hän ei pidä asiasta melua. Hän on ripotellut lipstikkaa lihasoppansa mausteeksi iät ja ajat, joten hipsterien kouhotus unohdetusta yrtistä huvittaa häntä.

Kotikokkaajan takapihalla on kasvimaa, jonka tapahtumista hän raportoi blogiinsa. Hänen viljelymetodinsa ovat kuitenkin maanläheisempiä kuin chilinörtillä, joka mittailee kasvihuoneensa kosteuspitoisuutta itse koodaamallaan mobiilisovelluksella.

Kun mesoava tv-kokki ilmestyy ruutuun, kotikokki huokaisee ja vaihtaa kanavaa. Ykköseltä tulee Poirot.

6. Valaistunut raakaruokailija

Tälle ihmiselle ruoka ei todellakaan ole polttoainetta, se on hänen persoonansa jatke.

Valaistunut raakaruokailija on ollut usein pulla- ja karkkikoukussa. Hän on jojoillut ja kärsinyt väsymyksestä ja vatsaongelmista. Sitten hän löysi raakakaakaonibsit ja kookosöljyn ja se oli menoa!

Raakaruokailija on myös kasvissyöjä, jonka on vaikea löytää yhteistä säveltä ipalla käyvän lihahifistelijän kanssa. Raakaruokailijan ateriat ovat usein nestemäisiä, ja hän kertoo saavansa euforiset kiksit chia-övereistä.

Raakaruokailijan city-versio on vaalea polkkatukkainen nainen, jolla on harkittu tanskalaishenkinen tyvikasvu ja beigestä ja laivastonsinisestä koostuva vaatekaappi. Ihmistyypin alkujuuret ovat kuitenkin syvällä kommuuniviljelmien mullassa. Siellä, missä huovutetaan, meditoidaan ja annetaan hiusten puhdistaa itse itsensä.

7. Grammoja laskeva fitness-kisaaja

Fitness-kisaajalle ruoka on keino kasvattaa lihasmassaa ja polttaa rasvaa. Hän ei ole kiinnostunut mausta, vaan proteiinista ja hiilihydraateista.

Fitness-ruokailija punnitsee jokaisen ateriansa keittiövaa´alla. Hänellä on aina omat eväät muovirasiassa, ja hän punnitsee matkavaa´alla jopa huoltoaseman salaatin.

Kisakireys, bulkkaus ja massakausi toistuvat tämän ihmisen puheessa. Kun kerrot hänelle ihanasta intialaisesta voikanasta, hän tuijottaa sinua tyhjä ilme kasvoillaan. Paljonko siinä on proteiinia?

Kun kisakausi on ohi, fitness-tyyppi palkitsee itsensä irtokarkeilla ja Pepsi Maxilla, jotka ovat hänelle herkuttelun huipentumia.

8. Kaikkitietävä foodie

Foodie on kolunnut maailman kaikki keittiöt jo 25-vuotiaana. Hän tietää ruoanlaitosta enemmän kuin kokit, mutta ei ole hakeutunut ravintola-alalle, koska tiskin takana häärääminen ei nappaa.

Kaikkitietävä foodie haluaa olla passauksen keskipisteenä. Hänen on tosin vaikea keskittyä ravintolaillalliseen, koska hän rekisteröi tarjoilijoiden mikroilmeitä ja serviettien asettelukulmaa.

Useimmissa paikoissa ruoka on pahaa, miljöö yllätyksetön ja palvelu tympeää. Kaikki on aina paremmin ulkomailla ja foodien omassa keittiössä.

Foodie haaveilee pääsevänsä kirjoittamaan ravintola-arvosteluja Helsingin Sanomiin tai bisneslehtiin. Oikeastaan se on hänen isänmaallinen velvollisuutensa, sillä kaikki suomalaiset ruokakriitikot ovat paskoja.

Glorian Ruokaa ja Viiniä hän pystyy lulemaan juuri ja juuri, läpäl niinku. Mut joku Yhteishyvä, mä en ees alota.

Hella ja Huone Tampere

9. Ihan hyvää suikaleista -tyyppi

Tämä ihminen kokee olonsa uhatuksi foodieiden, kakkukuningattarien ja tv-kokkien maailmassa.

Ihan hyvää suikaleista -tyyppi suosii puolivalmisteita ja lapsuudestaan tuttuja reseptejä. Jauheliha, nakit ja erilaiset marinoidut suikaleet ovat hänen ruokiensa perusta. Heittäytyessään villiksi suikalekokki höystää appeensa Koskenlaskijalla tai maustetulla ruokakermalla.

Rokahifistelijät herättävät suikaleihmisessä epävarmuutta ja aggressioita. Hän ei ymmärrä, miksi ruoanlaitosta on tehty ihmeellistä kotkotusta, ja mitä pahaa on valmiiden wokkivihannesten käytössä.

Jos suikaleihminen työskentelee media-alalla, hän kirjoittaa säännöllisesti kolumneja, joissa hän lyttää nykyisen ruokasirkuksen. Kaiken maailman kimchit vieraannuttavat tavallisen tallaajan todellisuudesta. Maanantain jälkeen tulee tiistai, talven jälkeen kesä ja ennen vanhaan pärjättiin makaroonivellillä. Nih!

uunimakkara sinappikaali

Tunnistatko itsesi jostain stereotypiasta ja keksitkö näitä lisää? Minä olen jonkinlainen foodien ja perinteisiä pataruokia rakastavan kotikokkaajan sekoitus. Perhetaustani taas on patojen ja einessuikaleiden hybridi.

Kymmenisen vuotta sitten käväisin kurkkaamassa myös fitness-keittiöön. En nyt sentään punninnut sokerintonta mehukeittoani, mutta välttelin hiilareita, tavoittelin ketoosia ja haisin sen vuoksi paskalle.

Taloudestamme löytyy myös chilinörtti, joka on saattanut toimia jonkinlaisena innoituksena tähän tekstiin, öhm. Pikkukaverista en vielä tiedä. Kunhan siitä ei tule fitness-ruokailijaa.