Perunapizza keltaisella tomaattikastikkeella

toukokuu 24, 2016 by Savusuolaa

(*Sain viinin ilmaiseksi maahantuojalta)

Tarte flambée, flammkuchen, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ranskan ja Saksan rajamailla syödään omanlaistaan pizzaa. Siis ohutpohjaista piirasta, jonka juju ei ole perinteinen tomaattikastike, vaan runsas hapankerma ja juusto.

Kaverini oli vuosia sitten vaihdossa Alsacessa ja esitteli minulle tarte flambéen. Paikalliset ovat kuulemma erittäin tarkkoja siitä, miten oikeaoppinen liekkipiiras valmistetaan. Alsacelaiset ja elsassilaiset eivät myöskään pidä siitä, että ohutpohjaista piirasta kutsutaan pizzaksi. Ja kukaan ulkopuolinenhan ei osaa tätä pyhää herkkua valmistaa oikein, aivan kuten ei osaa pizzaa tai lipeäkalaakaan.

vaalea pizza perunapizza tarte flambee flammkuchen

No eniveis. Itselleni on aina tärkeämpää pitää keittiössä hauskaa ja hyödyntää jämät kuin nillittää siitä, onko tämä ja tuo piiras nyt jonkun herra Seehorstin mielestä oikeaoppinen. Söin talvella Sitkossa heidän versiotaan vaaleasta pizzasta. Herkullisen pohjan päällä ei ollut tomaattikastiketta, vaan juustoa ja ohuita yrttimarinoituja perunasiivuja. Ihana idea, mutta niin paljon kuin Sitkoa fanitankin, pizza oli kuiva. Se kaipasi ihan rehellistä rasvaa.

Idea vaaleasta pizzasta jäi silti kytemään mieleeni. Eniten siinä viehättivät paperinohuet, rosmariinilla marinoidut perunat ja normaalista poikkeava väri. Bongattuani torilta ensimmäiset keltaiset tomaatit keksin sen: teemme oman versiomme vaaleasta liekkipiiraasta – tai pizzasta, miksi sitä nyt haluaakaan kutsua.

En tingi mehevyydestä, joten pizzaan tulisi vaalea kastike keltaisista tomaateista. Täytteeksi ohuita rosmariinilla ja suolalla maustettuja perunasiivuja, juustoa ja vähän kaprista. Lisukkeeksi nokare hapankermaa.

vaalea pizza perunapizza tarte flambee flammkuchen

En jaa nyt tarkkaa reseptiä, koska en suoraan sanoen muista sitä. Tuli kallisteltua miehen kanssa vähän Rieslingiä ninnonnunna, ruuhkavuosien kuormittamat aivot ja silleen. Ajattelin kuitenkin sössöttää pari sanaa valmistusprosessista. Kotikokki, joka osaa yhtään käyttää luovuuttaan ja uskaltaa leipoa pizzataikinan ilman grammavaakaa, saa kyllä juonesta kiinni.

Keittelimme tomaattikastikeen perusreseptillä. Siis suolaa, mustapippuria ja sokeria. Keltaiset tomaatit olivat yllättävän happamia, joten kastikkeeseen hulahti reilusti sokeria. Se sopi hyvin yhteen perunan tärkkelyksen kanssa.

Rosamunda-perunat pestiin, siivutetiin mahdollimman ohuiksi ja kuullotettiin pannulla öljyn, suolan ja tuoreen rosmariinin kera. Taivaallista! Perunasta tulee hienostunut lisuke, kun sitä ei kuori ja potun höystää timjamilla tai rosmariinilla. Pizzataikina pyöräytettiin perstuntumalla ja kohotettiin hartaasti. Paistoimme pizzat pizzakivellä ja nautiskelimme ranskankerman kanssa.

Lopputulos oli niin ohut, mehevä ja rapea, että piti taas kiittää itseään olemassaolostaan. Kun pohjalla oli kostuttava tomaattikastike, lopputulos ei ollut överirasvainen, sillä hapankerman käyttö pysyi aisoissa.

Niin ja se Riesling, jota tinttasimme. Sain Hardy´sin maahantuojalta laatikollisen ilmaisia näyteviinejä. Nyt maisteluvuorossa oli puolikuiva Nottage Hill Riesling (11,90 e). Tämän Rieslingin väri oli hyvin hento. Kuvastakin huomaa, että se on lähes vihertävä. Tuoksussa ei ole ihan petrolia, mutta hippunen vahaa kuitenkin. Hedelmäistä ja sitruksista, menee sarjaamme kelpo seurusteluviini.

Tietenkin tämän nautiskelu Riesling-viikkojen elämysten jälkeen oli vähän hassua. Kun sijoittaa pari euroa lisää, saa luonteikkaampaa Rieslingiä, mutta kuten sanottu: ei missään nimessä huono.

Kesä kesä kesä! Eipä liity edelliseen mitenkään, mutta olen niin kesäfiiliksissä! Barcelonan herkkureissun jälkeen mieli pursuilee ideoita. Rustasin vielä tänäänn Annan nettiin jutun villivihannesten käytöstä, ja kuusenkerkät pyörivät päässä. Jee!

Hardys Riesling hyvä
Hardysin halpa Riesling hyvä Riesling

 

Tää lähtis nyt niinku Barcelonaan

toukokuu 19, 2016 by Savusuolaa

Tää menis nyt ensin junaan.

Tiks ovi auki tiks ovi kiinni.

Naks, sit ylihintainen oluttölkki aukeis täyteen ahdetussa ravintolavaunussa.

Sit tää jäis junasta jo Tikkurilassa ja menis sillä uudella yhteydellä lentokentälle. Viuh!

Sit tää heittäis laukun hihnalle, turvatarkastus sanoo piip piip, onks se sun kello?

Sit tää sais migreenikohtauksen haisevassa tax freessä. Miten ne tädit voi olla siellä töissä joka päivä?

Sit tää menis Finskin loungeen ja kuvittelis olevansa joku.

Sit tää menis eka kertaa elämässään bisnesluokkaan ja kuvittelis vielä enemmän olevansa.

Sit tää kävis samassa koppivessassa muiden kanssa ja muistais olevansa vaan yks silli ahtaassa purkissa.

Tää huomais, että edellä istuvan sedän Hugo Bossin puvun selkä on täynnä hilsettä. Yäks.

Sit tää ottais kuvia bisnesluokan safkoista ja somettais koko ajan. Mums mums klik klik.

Sit tää ajais autolla isoo tietä pitkin vrum vrum!

Sit teidenvarsilla olis kipsikoristeita puutarhoihin ja pesuainemainoksia.

Tää laittais sit tosi ihanan mekon ja olis ihan niinku prinsessa. Hih!

Sit olis linna ja häät ja uima-allas ja grillibileet ja cavaa cavaa cavaa poks poks hörps hik hik.

Sit aikuiset sanois tälle, että Janica ei ota enää yhtään lasillista, vaan menee tutimaan. Yhyy!

Sit olis vaan monta päivää hik hik hik hik hik.

Sit lentokentät täti sanois, että sun laukku on viis kiloo ylipainonen viinipullojen takia.

Semmosta tää ajatteli  tehdä.

 

Sen pituinen se!

 

Villiyrtit: Näin käytät maitohorsmaa parsan tapaan

toukokuu 18, 2016 by Savusuolaa

Jonkin aikaa sitten luimme miehen kanssa jostain lehdestä hauskan vinkin. Maitohorsmaa eli tuttua rentunruusua voi syödä, ja maku on kovin samanlainen kuin parsassa. Pakkohan sitä oli testata. Maitohorsma on niin tuttu kasvi, että tyhmempikin kaupunkilainen tunnistaa tämän villiyrtin eikä myrkytä itseään vahingossa.

Kuten parsankin, myös maitohorsman kausi on lyhyt. Syötäväksi kelpaavat nuoret versot. Horsmissamme oli jo pari kitkerää vartta, vaikka mies oli raakannut anoppilan pellolta tarkasti vain nuorimpia varsia. Mitä vanhempi ja suurempi maitohorsma, sitä puumaisempi varsi on ja sitä happamammalta se maistuu.

maitohorsma maistuu parsalle

maitohorsman valmistaminen pannulla uunissa parsa
Kokeilimme maitohorsman kypsentämistä sekä uunissa että pannulla. Molemmat valmistustavat sopivat varsille, koostumus ja maku vain olivat hieman erilaiset.

Ylemmässä kuvassa lautasella olevat horsmanversot on kypsennetty uunissa suolan ja oliiviöljyn kera. Varren päässä olevat tupsut kuivuivat uunissa hauskan ronksuviksi. Pidin kovasti suutuntumasta.

Tuossa alla lihavuoassa olevat maitohorsmat on taas kypsennetty pannulla voissa. Vielä hieman pintasuolaa päälle. Söimme horsman kanssa italiaistyylisesti tarjoiltua peuranfilettä. Siis ensin lihaan väriä pannulla, liha ja paistinpannuun irronnut liemi vuokaan, kypsennys roseeksi uunissa, pintaan suolaa, pippuria ja voimakasta juustoa, ei muuta.

Pannulla kypsennettyjen versojen tupsut jäivät pehmeiksi, ja maku oli hiukan raikkaampi ja parsamaisempi. Kumpikaan versio ei kuitenkaan ollut huono. Tässä vielä pähkinänkuoressa ohjeet siihen, miten käytät maitohorsmaa kuin parsaa:

1. Poimi nuoria maitohorsmanversoja, joiden varsi ei ole vielä paksu, ja joihin ei ole kasvanut runsaasti lehtiä. Noin 10-senttiset tai hieman pidemmät versot ovat parhaita.

2. Perkaa versot kuten parsa. Leikkaa juurityvestä kova pää pois. Jätä tupsupää versoon, aivan kuin parsaan jätetään nuppupää. Kuori varsi kuorimaveitsellä tai juustohöylällä.

3. Jos kypsennät horsmat uunissa, pane ne uunivuokaan, lorauta päälle oliiviöljyä/nokare voita. Paista 200 asteessa noin 5 minuuttia ja ropsaise pintaan suolaan.

4. Jos käytät paistinpannua, kypsennä maitohorsmaa pannulla voissa/oliiviöljyssä pari minuuttia. Parsojen tapaan ohuet versot kypsyvät pannulla nopeasti. Sirottele pinnalle vielä hieman suolaa.

miten maitohorsma valmistetaan paistetaan kypsennetään
Aloitimme myös roseeviinikauden. Sain maahantuojalta ilmaisen näytepullon vuoden viinit -kilpailussa kunniamaininnan saanutta Pierre Sparr Crémant d`Alsacea (13,90 e).

Vaikka roseiden analysointi on kaltaiselleni viininoviisille vaikeaa, sain tästä otteen. Maussa ja tuoksussa oli selvästi vadelmaa. Minä oli löytävinäni siitä myös hieman puolukkaa. Mies oli lopulta samaa mieltä, vaikka aluksi hän sanoi, ettei erottaisi tätä sokkotestissä valkoisesta kuohuvasta. Viini vaati hiukkasen avautumista, että makumaailmasta sai kiinni, vaikka tuoksu olikin heti selkeä.

Mutta hei, se on kesä ny. Poks!

 

 

Vuoden 2016 roseeviini
Vuoden 2016 roseeviini

Tampereen Riesling- ja Spätburgunderviikkojen 2016 helmet

toukokuu 16, 2016 by Savusuolaa

(*Söin ja join ilmaiseksi)

Vielä ehtii! Nimittäin Riesling – ja Spätburgunder -teemaviikoille, joita vietetään ravintoloissa ympäri Suomen. Teemaviikko jatkuu 22.5 asti. Viime vuoden tapaan Saksan viinitiedotus tarjosi ilmaisen ravintolakierroksen Mansen bloggaajajengillemme. Tampere Food Clubin tuttujen naamojen lisäksi mukana oli Ripaus tryffeliä -bloggaaja Merja, joka oli kierroksella viime vuonnakin. Tästähän alkaa tulla kiva kevättraditio.

Viime vuonna juoksimme yhdessä illassa läpi kaikki viikoille osallistuneet ravintolat. Siis kirjaimellisesti juoksimme. Aikataulu oli niin tiukka, että jouduimme ottamaan taksin Näsinneulasta Tuulensuuhun. Nyt olimme viisaampia ja jakauduimme kahteen tiimiin. Meidän porukassamme olivat myös Mansen muijat ja Emmi. Testasimme tällä poppoolla Näsinneulan, Tuulensuun, Henriksin ja Dabbalin. Toinen jengi kiersi puolet paikoista, ja lopulta kokoonnuimme kaikki yhdessä Hellaan ja Huoneeseen.

Riesling- ja Spätburgunderviikot Näsinneula

Näsinneula: Huikeita makuelämyksiä

Sanottakoon heti, että Näsinneulan viinikattaus antoi mahtavan läpileikkauksen etenkin Rieslingeistä. Aloitimme illan kuohuvalla Raumland Riesling Brutilla. Viinissä oli paljon pirteitä kuplia ja jopa samppanjamaista tuoksua. Aperitiivin jälkeen siirryimme alkuruokaan, joka oli kuohkea keitto valkoisesta parsasta. Keiton pinnalla oli rapsakkaa ruohosipulia. Keiton koostumus oli upea: napakan kuohkea, mutta ei liian rasvainen.

Keiton jälkeen maistelimme lihaa. Hirvipastramin lisukkeena oli tattimoussea, fenkolia ja punaherukkaa. Kokonaisuus oli liha-annokseksi hätkähdyttävän raikas. Myös suutuntumaa oli mietitty, ja annoksessa oli sekä pehmeitä että pureksittavia osasia. Hyvä ruoka saa aina minun aistiassosiaationi lentämään. Tästä annoksesta tuli sellainen olo kuin olisin kävellyt kirpeässä, sateen jälkeisessä metsässä. Fogt Spätburgunder Trocken 2012  on maultaan hieman maamainen ja herkkä punaviini, joka sopi annokseen hienosti.

Näsinneula carpaccio

Seuraavaksi oli vuorossa oma lempiannokseni, joka kohosi yhdeksi koko illan suosikeistani. Pääruoaksi oli haudutettua kuhaa, vihreää parsaa, kalannahkasipsiä, munakokkelia ja sinisimpukkakastiketta. Kala suli suuhun, parsan kypsyys oli täydellinen, ja suolat ja hapot olivat kohdillaan. Vain munakokkelin olisin vaihtanut ehkä uppomunaksi. Pidin kovasti myös kalan kanssa tarjotusta Borell-Diehl Riesling Kabinettista. Viini tulee Phalzista, ja tämän alueen Rieslingeissä on kuulemma usein omenan ja päärynän tuoksua ja makua.

Viini lumosi meidät kaikki. Aistin vahvan päärynän lisäksi tuoksusta mangoa ja persikkaa. Maussa oli silti sopivasti mineraalisuutta. Jos minun pitäisi valita illan antimista the viini, joka jäi mieleeni ja tarjosi uuden kulman Rieslingeihin, se olisi tämä.

Jälkiruoaksi saimme klassisen crème brûléen Heikkilän mansikoiden ja valkosuklaan kera. Vanukkaan koostumus oli täydellinen. Pinta lohkesi hienosti ja sisus oli pehmeä, mutta ei vetelä. Mansikoiden kanssa ei kikkailtu liikaa, ja esillepano oli suloinen. Tähtianis antoi annokseen persoonallista potkua. Jälkkärin kera tarjottiin Eisweinia, elegantin appelsiinista Weingut Friedrich Beckeriä. Makeus ei onneksi vihlonut hampaita.

Tuulensuu: Pubiruokaa ja upea juomalista

Nyt meillä oli aikaa käppäillä Tuulensuuhun rauhassa. Tosin totesimme paikan päällä, että järjestys oli hieman hassu, vaikkakin maantieteellisesti looginen. Kun on syönyt fine diningia kaupungin kattojen yllä, on aika vaikea virittäytyä hetkessä gastropub-tunnelmaan.

Tuulensuun juomalista on henkeäsalpaava. Menua kannattaa selata ajan kanssa jo ennen pubikeikkaa, mahtavia vaihtoehtoja on nimittäin niin paljon. Henkilökunta on erittäin ammattitaitoista. Heistä kannattaakin ottaa kaikki hyöty irti ja kysellä juomista rohkeasti. Korrelin Slice of Paradise nousi esiin illan viinien joukosta. Tässäkin Rieslingissä on nimensä mukaisesti päärynää ja runsautta. Täydellinen kuumana kesäpäivänä, näen jo hikoilevan kylmän lasin mielessäni.

Tuulensuussakin tarjottiin parsakeittoa. Pohjaliemi oli keitetty sekä vihreästä että valkoisesta parsasta, eikä joukossa ole muita maustekasviksia, kuten sipulia. Maistelimme myös peuracarpacciota pecorinojuuston kera sekä parsapiirakkaa. Porukan suosikiksi nousi konstailematon carpaccio. Pidin myös piirakasta, mutta olisin himmannut suolan määrää. Myös keitto oli todella suolainen, ja sen liemevä koostumus hävisi väkisinkin Näsinneulan kuohkeudelle. Mutta kuten sanottu: testijärjestys oli vähän hassu. Pubiruoka on pubiruokaa, ja siinä saa olla enemmän rasvaa ja suolaa.

Tuulensuu Riesling-viikot

Tuulensuu Rieslingviikot
Tuulensuu parsakeitto parsa

Henriks: Edullisempaa fiiniä ja viiniä

Tuulensuun jälkeen Henriks sai näyttää osaamistaan. Panin merkille, että ravintolan Riesling-menu on poikkeuksellisen edullinen, vaikka minun mittapuullani Henriks on fiinimpi paikka. Juomineen koko menu maksaa hieman yli 60 euroa.

Ravintolassa on myös rennompi ja edullisempi bistrolista, jonka ruokia voi tilata jopa Woltin kautta kotiin. Olen kuullut myös kehuja paikan viikonloppubrunssista.

Henrik´s Riesling-viikot parsa

Alkupalaksi söimme kylmäsavustettua nieriää, limemajoneesia, grillattua italialaista uutta perunaa ja rucolaa. Ruokaviininä oli hieman yllättäen puolikuiva Schmitges vuodelta 2014. Jäännössokeria on peräti 22 grammaa, mutta rypäleen hapot ja viinin viileys pitivät makeuden aisoissa.

Nieriäannos oli ihana. Yksinkertainen, tasapainoinen ja ruokahalua kutkuttava. Jälleen kerran suolaisuus, rasvaisuus ja suutuntumat olivat kohdillaan. Lisukkeena tarjottiin ravintolan omaa hiivaleipää ja oliiviöljyllä kevennettyä voita. Olisimme kaivanneet joko leipään tai voihin enemmän suolaa. Henriks muuten toimii myös niin sanottuna juurihotellina, josta voi ostaa mukaan talon leipäjuurta.

Pääruoaksi söimme parsarisottoa, grillattua kananpoikaa, sipulia ja pekonimuruja. Annos oli hyvä, mutta kirvoitti myös keskustelua. Kaikki pitivät todella paljon kanan reilusta hiilloksen mausta. File vain oli aika pieni. Parsarisotto oli hekumallisen kermainen, mutta suolaa olisi voinut olla ripaus enemmän. Mietin myös, oliko riisi turhankin al denteä. Merja taas olisi kaivannut rakenteeseen enemmän tahmeutta. Emmi, Anna ja Annukka taas tykkäsivät annoksesta.

Väliruoaksi saimme suloisen seljankukkasorbetin, jonka joukkoon lorautettiin Markus Molieren kuohuvaa Rieslingiä. Yhdistelmä oli hienostunut ja raikas, ja oli hauskaa, että yksi viini tarjottiin tällä tavalla.

Jälkiruoaksi oli sitruunapannacottaa sitruunakakun ja mansikan kera. Annoksen maut olivat kohdillaan. En ole mikään höttökakkujen suurin ystävä, mutta tässä oli hieno koostumus. Sen sijaan pannacotta oli outo. Se maistui hyvältä, mutta oli puoliksi jäässä. Jos annos olisi markkinoitu sitruunajäädykkeenä, olisi mennyt täydestä. Nyt jäimme ihmettelemään, onko pannacotta yritetty pikahyydyttää pakastimessa.


Henriks Rieslingviikot

Arvostelu Henriks Tampere

Dabbal: Tampereen kovin hotelliravintola?

Toiseksi viimeinen paikka olikin kotinurkillani, nimittäin Lapland Hotelin ravintola Dabbal. Tämä on Masuunin ohella Tampereen kovin ravintola, jossa kannattaa käydä, vaikka karsastaisit hotellirafloja ja ketjuja. Alkupalasta ei taaskaan puuttunut rohkeutta. Voissa ja rakuunassa haudutettu parsa tarjoiltiin folionyytistä, josta sen sai nostaa itse lautaselle briossin, hiillostetun suolasitruunan ja Hollandaise-kastikkeen pariksi.

Ruoan kanssa tarjottiin Georg Breurin Riesling, joka oli todella kuiva. Kun annoksen päälle puristi suolasitruunaa, tuntui siltä, kun olisi hörppäissyt kulauksen merivettä. Todella rohkeasti hapan ja kulmikas annos, jota vaahtomainen kastike pehmensi upeasti. Tämä jäi mahtavalla tavalla makumuistiin, vaikka annos kaipasi vielä viilausta. Esimerkiksi Annan parsoissa oli niin paljon puumaista päätä, että leikkaaminen oli mahdotonta. Viini oli piste iin päälle ja osoitti, että ravintola ei kosiskele asiakkaitaan keskitien ratkaisuilla.

Pääruoka oli Näsinneulan kalan ohella illan hienoin. Meille tarkoiltiin ankkaa sekä rillettenä että paahdettuna rintana. Molemmat versiot olivat mehukkaita ja pehmeitä. Lisukkeena oli palsternakkapyrettä, savustetua omenaa ja kuminalla maustettua omenasalaattia. Tasapainoinen yhdistelmä savua, raikkautta ja täyteläisyyttä. Tuhti Dittelsheimerin Spätburgunder tuki ankkaa hyvin, eikä se ollut ristiriidassa raikkaan omenan kanssa, vaikka niin voisi luulla.

Dabbal Riesling-viikot
Ravintola Dabbal arvostelu

Jälkiruoka oli minun makuuni, raikas ja hempeä. Meille tarjoiltiin talon omasta, marjoilla maustetusta Rooibos-teestä tehtyä jäädykettä, jonka koristeena oli sokeroitu herukanlehti. En ole teeihminen, mutta Dabbalin Rooibosta maistaneena suosittelen sitä. Tee on arjainen ja raikas päätös ravintolaillalle, ja mielestäni se sopi jälkiruokaan hienosti.

Käynti vahvisti aikaisempaa fiilistäni siitä, että Dabbal on jo nyt yksi kaupungin kovimpia ravintoloita. Poiketkaa hyvät ihmiset, vaikka kavahtaisitte poronkäristystä. Täällä on perinteisten Lapin-herkkujen lisäksi todella rohkeita vetoja, ja keittiö osaa asiansa.

Hella ja Huone: Varmaa osaamista ja uusia tuulia

Lopuksi pääsinkin kotitalolle, nimittäin Hellaan ja Huoneeseen, joka on siis samakssa talossa, jossa asun. Itse isäntä Arto Rastas otti meidät vastaan. Ennen illallista hän kertoi ravintolan uusista tuulista. Heinäkuussa Hella ja Huone muuttuu pop up -hävikkiravintola Alphaksi. Pop upia pidetään kesän ajan, minkä jälkeen salia remontoidaan ja ravintolan konseptia muutetaan.

Huhut Hellan ja Huoneen lopettamisesta ovat siis vääriä, mutta muutoksia on tulossa. Rastas oli vielä salaperäinen uudesta konseptista, mutta lupasi sen olevan vielä kovempi kuin nykyinen. Ravintolaan suunnitellaan esimerkiksi omaa vesiviljelysysteemiä, jossa kalat tuottavat lannoitetta.

Kova oli Hellan Riesling-viikkojen aloituskin. Maistelimme ensin kuivatusta broilerinsydämestä tehtyjä sipsejä. Söin samantyylisiä snäksejä pari kuukautta sitten, kun ravintola tarjosi minulle olutmenun. Tuolloin lastut olivat aika mietoja, mutta nyt makua oli enemmän. Muistaakseni näiden sormiruokien mausteena oli valkosipulia.

Varsinaisena alkuruokana tarjoiltiin siikaa, pikkelöityä raparperia, raparperilientä, ranskankermaa, fenkolinsiemeniä ja fenkolia. Viininä oli puolikuiva J. Bäumer Organic Riesling. Viinin maussa oli vihreää omenaa ja hieman limeä. Annos oli Dabbalin alkupalan ohella illan happamin – hienoa! Viini ja ruoka sopivat hyvin yhteen. Kala ja annoksen kaikki komponentit oli kypsennetty täydellisesti, ja paahdetut siemenet olivat mukavan rapeita. Annos oli kaunis hopeanroosa. Olisin kaivannut vain ripausta suolaista tai makeaa tuomaan pientä kontrastia happamuuteen.

Hella ja Huone Riesling arvostelu

Hella ja Huone arvostelu Riesling uusi ravintola
Hella ja Huone hävikkiravintola Alpha uusi ravintola

Pääruoaksi oli glaseerattua karitsanniskaa. Lisukkeena oli suosikkiani punajuurta pyreenä, liemenä, kuivattuna ja paahdettuna. Lisukkeeksi saimme illan parasta leipää. Mallasleipä oli ihanan makea ja tuore, voi reilun suolaista. Olisin voinut syödä pehmeää lihaa vaikka vähän enemmänkin, vaikka oli maistellut jo toistakymmentä annosta.

Viininä oli Meyer-Näkel ”S” Spätburgunder, joka oli kierroksemme Späteistä suosikkini. Viini oli Spätburgunderiksi yllättävän vahva ja kirsikkainen ja pärjäsi hyvin tummalle lihalle. Sommelier Humberto Pulido Garcés kertoi viinin lasihinnaksi 12 euroa. Hellaan voi siis poiketa vaikka vain viinilasilliselle nyt Riesling- ja Spätburgunderviikoilla. Tämä Spät oli niin hyvä ja lasihinta niin kohtuullinen, että suosittelen.

Väliruoaksi ei tarjottu perinteistä sorbettia tai juustoa, vaan suolaisenmakea kurpitsakakku. Annos jakoi mielipiteet. Minä olin myyty, Kipparin Morsian -Minka ei niinkään syttynyt. Joka tapauksessa erilainen veto, me likes.


Hella ja Huone arvostelu Tampere

Jälkiruoaksi tarjoiltiin valkosuklaaavanukasta, raparperisorbettia, raparperivaahtoa ja paahdettua valkosuklaakristallia. Annoksen juju oli korianteri, joka maustoi ruokaa hennosti, mutta tunnistettavasti. Enpä olisi keksinyt tällaista yhdistelmää itse. Annoksessa oli myös lastu Daimin makuista suklaata. Mmmmm.

Sain kierroksesta tänä vuonna enemmän irti kuin viime kerralla. Aikaa oli enemmän, saimme keskittyä ruokiin ja viineihin, ja ehdin jopa kirjoittaa muistiinpanoja. Kohokohtina mieleeni jäivät Näsinneulan Rieslingit, Tuulensuun uskomaton viinivalikoima, Henriksin alkupala ja seljankukkasorbet, Dabbalin huikean hapan parsa-annos ja ankka sekä Hellan ja Huoneen rohkea siika, hieno pääruokaviini ja kekseliäs kurpitsakakku.

Lukaiskaapa myös Sivumaun Janin, Minkan sekä Pullon hengen Katrin ja Heikin repparit muista paikoista. Katrilla ja Heikillä on taas sellaista viinitietoustykitystä, että huh! Postauksista voi päätellä, että vaikka kaikkien maut hieman vaihtelivatkin, porukka oli kokonaisuuteen todella tyytyväinen. Kiitokset Saksan viinitiedotukselle ravintolakesän korkanneesta illasta.

Nyt sitten vain rafloja kiertämään. Jos et osaa valita yhtä paikkaa, tee oma kierroksesi. Nauti yhdessä paikassa pari alkupalaa, toisessa pääruoka ja lähde kolmanteen jälkkärille.

Sit mun päästä kuului PING! PING Helsingissä syntyneet oivallukset

toukokuu 15, 2016 by Savusuolaa

Kameran kuvamuisti täynnä, hiertyneet jalat, pari päivää kestänyt darranpoikanen, siellä täällä leijuvia puuhkanpalasia, käyntikortteja, naurua, kysymyksiä, ärsytystä, oivalluksia. Tässä pähkinänkuoressa minun PING Helsinkini.

PING on Suomen suurin sisällöntuotattajien festari, joka kokosi toista kertaa yhteen bloggaajat, vloggaajat, tubettajat, snäppääjät, valmentajat, koodarit, bisneshipit ja visionäärit. Olin kuullut hehkutusta monelta PINGiin viime vuonna osallistuneelta bloggaajalta. Hypätessäni bussiin perjantaiaamuna olin kuitenkin jännittynyt. Minä nimittäin en kauheasti välitä minglaamisesta, en ainakaan virallisesta sellaisesta. Tiedättehän. Tönötetään jossain messupisteellä naama vaikeassa virneessä. Hiki liimantuu kainaloihin kuin texasilaisella poliisilla.

Juttelen ihmisten kanssa vaivattomasti bussipysäkillä, kaupan kassalla, baareissa ja rappukäytävissä. Kerran koiralenkillä Sorsapuistossa aloin keskustella aika syvällisesti äitiydestä erään naisen kanssa. Juttutuokion päätteeksi hän halasi minua ja kiitteli, että keskustelumme vei hänen harteiltaan hirveästi syyllisyyttä siitä, onko hän hyvä äiti. Terapointi keskellä katua sujuu siis meikäläiseltä kevyesti, mutta käyntikorttien jakaminen ja edustaminen. Nnngggh.

Angstistani huolimatta ryhdistäydyin ja teetin itselleni käyntikortit oikein ammattigraafikolla. Tunsin silti itseni muumioksi, kun köröttelimme bussilla Långvikin kylpylään. Takanani istuneet nuoret naiset tekivät somesuunnitelmaa vartin tarkkuudella, mutta minä mietin vain, koska pääsisin vessaan.

PING Helsinki verkostoituminen
Janica Brander bloggaaja kirjailija kirjoittaja sisällöntuottaja
Janica Brander sisällöntuottaja bloggaaja luova kirjoittaja kirjailija ruokabloggaaja
Luojan kiitos PINGissä oli teemana festarit. Jännityksen ja hämmennyksen pystyi kätkemään hatun ja aurinkolasien taakse, hassuista asuista sai luontevaa jutunjuurta. Oli myös ihanaa, kun ei tarvinnut vääntäytyä illalliselle pikkumustaan, vaan sai olla rennosti kesämekossa, naama rasvaisena ja tukka pörrössä. Ihan kuin festareilla.

Oivallus 1: Hassut hatut

Aina on hyvä hetki pöllöille vaatteille. Ne johtavat aidompaan verkostoitumiseen kuin puvut.

Aamupäivän innostavinta antia oli journalisti Reetta Rädyn, ääninäyttelijä ja juontaja Lina Schiferin, valokuvaaja Miikka Pirisen, markkinointiguru Milla Kokon ja biisonimafian videovelho Kai Kotajärven paneeli. Ideana siis oli se, että jokainen puolusti omaa tonttiaan: Reetta sanoja, Miikka kuvia, Lina ääntä ja Kai liikkuvaa kuvaa. Milla haastoi puhujia ja usutti heitä myös väittelemään.

Mieleeni jäivät erityisesti Reetta Rädyn sanat ”digitaalisuuden ansiosta meillä on nyt suurempia yleisöjä kuin koskaan ennen”. Se antaa toivoa kaltaiselleni sanojen ja tarinoiden rakastajalle, joka elää ja hengittää kirjoittamisesta, kirjoista, lehdistä ja blogeista. Niin Hesarista, Umberto Ecosta kuin Seiskastakin. Minun maailmassani kevyt ja painava tarvitsevat toisiaan, vakavuus ja viihde. Reetan ajatukset vahvistivat fiiliksiäni siitä, että blogit, Instagram ja tiiliskiviromaanit eivät uhkaa toisiaan.

Oivallus 2: Tarina elää

Ihmiset haluavat tarinoita, tunteita ja tietoa, oli media mikä hyvänsä. AINA.

PING Helsinki Reetta Räty
Iltapäivällä oli workshopien vuoro. Sytyin erityisesti Salla Kääriäisen luennosta, joka käsitteli sisältöyhteistyön etiikkaa. Siis sitä, miten blogin kauttaa saadut tavarat tulee ilmoittaa verottajalle, miten yhteistyökuviot tulisi merkitä postauksiin ja niin edelleen.

Ärsyynnyn todella paljon, jos blogi on täynnä pelkkää ilmaistavaroiden esittelyä makeilevaan sävyyn. Itse olen mokannut siinä, että oletin aluksi, että kun sanon ravintolan kutsuneen bloggaajaporukan syömään, lukija tajuaa, että tässä mussutetaan ilmaista lounasta. Hieman ironista, mutta mokani johtuu toimittajataustastani. Jos toimittaja kutsutaan tiedotustilaisuuteen tutustumaan uuteen ravintolaan, hän ei aloita juttua kertomalla, että olin tiedotustilaisuudessa syömässä ilmaiseksi, vaan jakaa informaation, jonka on saanut tilaisuudesta. Bloggaajan kannattaa kuitenkin mieluummin vääntää rautalangasta, että pihvi oli ilmainen.

Pari kuukautta sitten aloin merkitä jokaiseen juttuun, mitä olen syönyt ja juonut ilmaiseksi. Kerron siis paitsi jutussa, että olen päässyt ilmaiseksi sinne ja tänne, mutta merkitsen tiedon vielä varmuuden vuoksi (*näin sulkeisiin jutun loppuun, jotta nopeasti tekstin skrollaava lukijakin tajuaa asian).

Salla puhui myös siitä, että ei ole häpeä pyytää työstään palkkaa. Jos tuotearvioita lehteen tekevälle toimittajalle ja valokuvaajalle maksetaan työstään, miksi bloggaajalle ei maksettaisi? Varsinkin, jos hänen sisältönsä on niin laadukasta, että se kerää suuren ja sitoutuneen yleisön.

Oivallus 3: Ole rehellinen, avoin ja ylpeä osaamisestasi

Kaupallista yhteistyötä ei tarvitse hävetä eikä sitä saa kätkeä.

Ping Salla Kääriäinen blogi etiikka

Tuhti lounas ja ohjelmantäyteinen päivä imivät sen verran mehuja, että jätin loppupäivän luennot väliin ja vetäydyin päikkäreille. Jälkeenpäin harmitti, sillä Minna Salami ja Caterina Fake olivat kuulemma pitäneet upeat puheenvuorot siitä, miten some voi muuttaa maailmaa ja miten teemme siitä eettisen välineen, emme alistu sen tyhjäpäisiksi orjiksi.

Toisaalta oli hyvä levätä, koska jaksoin hillua pikkutunneille asti. Tähän väliin kiitokset Långvikin upeista, kalapainotteisista buffeteista, isosta huoneesta, merinäköalasta, hyvistä tyynyistä ja huoneen varustelusta.

Opetus 4: Tossut

Jokainen itseään kunnioittava hotelli tarjoaa asiakkaille muhkean kylpytakin ja tossut.

Hotelli Långvik ruoka
Långvik hotelli ruoka
Ja katsokaas kuka hiipi ihan muina Suomen suurimpina artisteina lavalle ja aloitti tosta vaan keikan.

Opetus 6: Anssi Kela on juuri niin karismaattinen kuin luulit

Ja jokainen itseään kunnioittava somefestari järjestää Anssi Kelan yllätyskeikan lounassaliin.

Illallisella minglaaminen sujui jo paljon luontevammin. Minun on vain niin paljon helpompi jutella ihmisten kanssa ruoan ja viinilasin kuin Power Point -slaidien äärellä. Oli ihanaa tavata monta tyyppiä, joista ajattelee blogin perusteella, että tosta mä tykkäisin luonnossakin. Ja niinhän minä tykkäsin.

Järjestimme Karoliinan ja Rosannan kanssa skumppajatkot, joilla päädyimme sänkyyn Kekkosen kanssa. Totesimme Päivin kanssa, että ihmisten tyhmyys ja huono käytös jaksavat hämmästyttää vuosi toisensa jälkeen. Kerroin Sannalle, Ramille ja ties kenelle, että vakoilen ihan avoimesti naapureitani kiikareilla ja raportoin havainnoistani yksityiskohtaisesti sosiaalisessa mediassa.

Opetus 7: Huolehdi julkisuuskuvastasi

Asiallista brändiään kannattaa vaalia huhuilemalla jengiä Instagramissa saunajatkoille sviittiin 360.


Kotimatkalla minulla oli siis jo tukku uusia kavereita ja tuttavia, snadisti valkoviinille löhähtävä hengitys ja niitä helvetin puuhkanpalasia joka paikassa. Rosannan puuhka siis jäi ton sen Versacen laukun vetoketjun väliin ja me oltiin ihan että OMG. Siis me ollaan dösäs jossain tääl skutsis ja tää laukku niinku ei aukee ja se on siis aito Versace.

Oivallus 8: OMG OMG OMG!!!!!

Jos Versacen laukku jumittuu, kyllä nyt jumalauta pitäisi vetää bussi tienposkeen ja hätävilkut päälle.


Ai niin, mainitsin alussa ärsytyksen. Mikä minua ärsytti? No lähinnä se, että kiinnostavaa sisältöä oli niin paljon ja aikaa niin vähän. Oli todella vaikeaa valita kaksi workshopia parinkymmenen kiinnostavan joukosta. Olisi hienoa, jos PING voisi joskus laajentua paripäiväiseksi tapahtumaksi. Luennoista, paneeleista ja someklinikoista saisi paljon enemmän irti, jos kaikkea ei tarvitsisi kokea yhdessä päivässä.

Jos pääsen ensi vuoden PINGiin, olen toki viisaampi. Alkuihmettelyyn menee vähemmän aikaa. Ymmärrän paremmin, mitä on odotettavissa ja osaan valita minulle sopivat luennot ja workshopit. Nukun edellisenä yönä paremmin ja juon enemmän vettä.

Oivallus 9: Vähemmän ja keskittyneemmin

Toimii elämän kaikilla osa-alueilla. Naapurin kyttäämisestäkin saa enemmän irti, kun ajoittaa kiikaroinnin takuuvarmasti mehukkaisiin hetkiin, kuten vappuun, eikä roiku kaula kenossa ikkunassa aamusta iltaan.

PINGin jälkeen ajattelen blogiani edelleen henkireikänäni. Se on vastapainoa editoidulle, ajastetulle ja suunnitelmalliselle toimittajantyölleni. En halua omistaa koko elämääni Google Analyticsin pyörittelyyn ja optimaalisten postausaikojen pohtimiseen. Toki itseään pitää arvostaa. Jos ja kun teen hyvää sisältöä, miksi en varmistaisi, että se tavoittaa mahdollisimman monta lukijaa? Mutta minä haluan pitää omassa touhussani vähän punkkia mukana.

Jos nyt omaa brändiään pitää miettiä, minun brändini olkoon se, etten jaksa analysoida brändiäni loputtomasti. Haluan juoda kaljaa, kiroilla, nauraa mauttomille vitseille, postata ylipitkiä kuvapläjäyksiä lauantaiyönä, jolloin kukaan ei niitä lue, haluan olla viktoriaaniseen pölyyn hautautunut kääpä, nirppanokka ja juntti.

Ihan asiasta aasiin. Katsokaa, Långvikista löytyi tämmöisiä vanhoja Kansallis-Osake-Pankin oravalogoja. Eivätkös olekin siistejä? Miksiköhän näitä on siellä, onko tämä ollut joskus KOP:in omistama paikka?

Oivallus 10: NVVVG

No voisit vittu vaikka googlata. Oisko mitään, someguru?