kesäkurpitsa-fetapaistos

Kesäkurpitsapaistos sitruunan ja fetan kera

”Mä en voi sietää kesäkurpitsaa, eihän se maistu miltään”, kaverini valitteli. No eihän se sellaisenaan juuri maistukaan, mutta kesäkurpitsan nerokkuus piilee juuri neutraaliudessa. Se sopii leivonnaisiin ja sekä mausteisiin että raikkaisiin ruokiin, mausteista riippuen. Kesäkurpitsapaistos sitruunan ja fetan kera on fressi kesäruoka, joka sopii tapaspöytään ja esimerkiksi falafelin tai kalan lisukkeeksi. Paistoksen voi nauttia kuumana tai kylmänä.

Raikas ja nopeasti kuullotettu kasvispaistos

Halusin selviytyä nyt mahdollisimman helposti ja nopeasti. Grillattu kesäkurpitsa, jossa on kunnon paahteisuutta, on ihanaa, mutta en halunnut lämmittää uunia kuumana päivänä.

Siispä tein raikkaan, kuulaan lisukkeen, jossa on hieman suolaisuutta, kirpeyttä ja hedelmäisyyttä. Kuullotin ensin runsaasti valkosipulia hyvässä oliiviöljyssä. Sen jälkeen heitin pannulle pari viipaloitua kesäkurpitsaa ja kuullotin siivut kevyesti. Varoin paistamasta niitä suolakurkun värisiksi, koska halusin myös ruoan värin pysyvän kesäisen vihreänä.

Testaa hedelmäveistä raastimen sijaan

Lopuksi loraus sitruunaa, puolikkaan sitruunan kuori ohuina lastuina ja kourallinen timjamia. Vähän suolaa ja pippuria, ja puoli pakettia fetaa koristeeksi ja ruokaisuutta tuomaan. TÄYDELLISTÄ! Sitruunan, timjamin ja fetan yhdistelmä on ihana.

Suosittelen hankkimaan pienen hedelmäveitsen, joka on mullistanut tapani käyttää sitrushedelmiä. Raastin tappaa hedelmien kuoren maun ja tuoksun, mutta veitsellä vuollut, pienet kuorilastut ovat uskomattoman aromaattisia.

Puolikkaan sitruunan kuoresta saa yli puolet enemmän makua irti, kun käytät raastimen sijaan veistä. Kuorilastut sopivat myös väripilkuiksi ruoan koristeluun.

VINK: Myös oregano ja basilika sopivat kesäkurpitsapaistokseen.

VINK VINK: Voit käyttää myös vegaanista MÖ-”fetaa”. Kuumissa uuniruoissa se sulaa herkästi, mutta tässä reseptissä feta asetellaan vasta lopuksi hieman jäähtyneen kesäkurpitsapaistoksen päälle.

Kesäkurpitsapaistos sitruunalla ja fetalla

  • 4 valkosipulinkynttä
  • 2-3 kesäkurpitsaa
  • puolikkaan sitruunan mehu ja kuori
  • kourallinen tuoretta timjamia tai 2 teelusikallista kuivattua
  • rouhaus suolaa
  • rouhaus pippuria
  • 100 grammaa eli puoli pakettia fetaa
  • oliiviöljyä kuullottamiseen

  1. Esivalmistele ainekset. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet. Pese sitruuna ja raasta sen kuori. Silppua tuore timjami. Leikkaa kesäkurpitsat ohuehkoiksi siivuiksi.
  2. Kuumenna pannulla reilu loraus oliiviöljyä. Kuullota valkosipulinkynsiä pari minuuttia öljyssä.
  3. Lisää kesäkurpitsaviipaleet pannulle parissa erässä ja rouhaise niiden päälle suolaa, jotta neste haihtuu kurpitsasta nopeammin. Kuullota sekoitellen, kunnes viipaleet ovat pehmeitä, mutta vielä vihreitä, eivät rusehtavia.
  4. Lisää lopuksi joukkoon sitruunanmehu ja -kuori, timjamia ja hieman pippuria. Sekoita ja tarkista suolaisuus. Feta on suolaista, joten paistosta ei kannata suolata liikaa.
  5. Murustele feta lopuksi paistoksen päälle.

Paistoksia, pihvejä ja pullia kesäkurpitsasta

Kesäkurpitsasta voi tehdä myös ”uunimakkaraa” – kyllä vain! Hauskassa lisukkeessa kesäkurpitsa viipaloidaan tai siihen leikataan viiltoja. Viiltoihin tai siivujen väliin pannaan mozzarella- ja tomaattiviipaleita. Kun muhennos kypsyy uunissa, vuoan pohjalle tihkuu tomaateista ihanan umamista lientä. Helppo, hauska ja mielettömän herkullinen kasvisruoka, joka toimii annoskoosta riippuen sekä pääruokana että lisukkeena.

Toinen vaihtoehto on tietenkin klassinen ratatouille. Hifistelin tuon vanhan reseptin kuvan kanssa, mutta kasvikset voi latoa vuokaan paljon rennomminkin, ja ratatouillen voi kypsentää myös kattilassa. Jos haluat ratatouilleen ruokaisuutta, voit lisätä joukkoon jättipapuja tai kikherneitä. Palkokasvit kannattaa lisätä ratatouilleen kypsennyksen puolivälissä, niin ne eivät muhjaannu.

Teen ainakin kerran kesässä myös neljän aineksen kesäkurpitsapihvit. No onhan noissa vähän enemmän aineksia, kun mausteet lasketaan mukaan, mutta yksinkertaisimmillaan pelkkä kesäkurpitsa, halloumi, korppujauhot ja muna riittävät. Samaa henkeä on feta-kesäkurpitsapyöryköissä, joissa on rapeaksi paahdettu kuori ja pehmoinen sisus. Suosittelen molempia tsatsikin tai mintulla maustetun jugurtin kera.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.